Toivoisin neuvoja miehiltä jotka ovat mahdollisesti kokeneet samaa.
Mieheni täyttää pian 40 ja viimeisen puolen vuoden aikana seksielämämme on jotenkin kuivahtanut. Olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä ja perhe-elämästä huolimatta seksi on aina sujunut ja maistunut.
Vuosi sitten mies vaihtoi uuteen työpaikkaan. Työ on vaativampaa kuin ennen ja tällä hetkellä hänellä on niin paljon töitä, että kuulemma jokapäiväiset asiat tahtovat jäädä hoitamatta. Hän tuo joskus töitä kotiinkin.
Miehen halut ovat vähentyneet, hän kertoo itsekin huomaavansa ettei jaksa aina kiinnostua. Kun harrastamme seksiä, miehelläni lerpahtaa joskus kesken kaiken. Tai homma hoituu parissa minuutissa mieheni huomaamatta.
Olemme molemmat kovin pettyneitä tilanteeseen ja mietimme, mitä asian eteen voisi tehdä. Omien sanojensa mukaan mies pitää minua hyvin haluttavana, ja uskonkin häntä. Kiinnitän paljon huomiota itseni hoitamiseen, urheilen paljon, käyn kampaajalla ja pukeudun huolitellusti ja naisellisesti. Mieheni on muuten kyllä jatkuvasti kimpussani, mutta seksin aikana homma ei jotenkin toimi.
En usko miehelläni olevan toista naista tai muita huolia. Stressiä varmasti, mutta toisaalta hän pitää työstään suunnattomasti.
Olemme miettineet, olisiko kyse myös jotenkin siitä ettei miehelläni riitä fyysinen kunto seksin aikana. Hän harrastaa kyllä aerobista liikuntaa kaksi-kolme kertaa viikossa, mutta lihaskunto lienee vähän retuperällä. Joskus seksin aikana hän onkin todennut, ettei jaksa kannattaa itseään tms. Minä taas urheilijanaisena kokeilen kaikkia asentoja ja olen erittäin aktiivinen. Olenkin joskus huomauttanut miehelleni, että hänkin voisi tehdä muuta kuin maata selällään.
Esileikkiä on puolin ja toisin, tosin vältän hyväilemästä miestäni liikaa esileikin aikana jotta erektiota jatkuisi vielä yhdynnän ajaksikin.
Vielä viime talvena seksi oli ihanaa, sitä oli usein ja se oli todella nautittavaa.
Mikä avuksi? Lisää lihaskuntoa, jospa se auttaisi stressiäkin vastaan?
Kiitos etukäteen vastauksista!
Miehen fyysinen kunto ja halut?
26
8032
Vastaukset
- löytyy
vaikkapa Viagrasta ,kallista mutta kannattaa
- Rakastaja Nylkynen
Viagra kannattaa ottaa runsaan veden kera.Kuulemma jos se tarttuu nieluun tai kurkkuun, niin niska vain
jäykistyy.
- se on
lihaskunnosta kiinni on vaan fyysisestä kunnosta pikemminkin mutta sanoit että hän harrastaa aerobista liikuntaa ja sen pitäisi kyllä riittää
stressi on yksi suurin syy ja kun akti epäonnistuu niin epävarmuus ja stressi sen suhteen vaan kasvaa..
puhumalla, sun tuella ja vähentämällä töitä niin kyllä sen pitäisi onnistua aikaa myöten ja ehkä viagra josta saisi vaikka itsevarmuuden takaisin- onneton vaimo
olla tukena. Enkä halua asettaa miehelleni paineita tässä asiassa.
Harmittaa, kun seksi on aina ollut niin kiva rentoutumiskeino molemmille. Toivottavasti tilanne palautuu vielä ennalleen. - se on
onneton vaimo kirjoitti:
olla tukena. Enkä halua asettaa miehelleni paineita tässä asiassa.
Harmittaa, kun seksi on aina ollut niin kiva rentoutumiskeino molemmille. Toivottavasti tilanne palautuu vielä ennalleen.todella vaikeaa..itselläni joskus oli tota samaa ongelmaa ja olen n.40v mutta mulla oli n.15kg ylipainoa ja enpä juuri harrastanut aerobista liikuntaa vaan kävin kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa ennen kuin sairastuin enkä ollut mikään pillerin syöjä ettei se siitä johtunut. Sairastumisen jälkeen aloitin kävelemisen aluksi 2 kertaa päivässä ja nyt 4kk.n jälkeen kun saikkari loppu niin n.4 kertaa viikossa käyn kävely lenkillä n.1h tai sitten hölkkään rauhallisesti ja olen huomannut että olen itse päässyt tuosta samasta vaivasta eroon ja kaikki toiminnat on parantuneet ja itsetuntokin on kohentunut huomattavasti..tsemppiä
- se on
se on kirjoitti:
todella vaikeaa..itselläni joskus oli tota samaa ongelmaa ja olen n.40v mutta mulla oli n.15kg ylipainoa ja enpä juuri harrastanut aerobista liikuntaa vaan kävin kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa ennen kuin sairastuin enkä ollut mikään pillerin syöjä ettei se siitä johtunut. Sairastumisen jälkeen aloitin kävelemisen aluksi 2 kertaa päivässä ja nyt 4kk.n jälkeen kun saikkari loppu niin n.4 kertaa viikossa käyn kävely lenkillä n.1h tai sitten hölkkään rauhallisesti ja olen huomannut että olen itse päässyt tuosta samasta vaivasta eroon ja kaikki toiminnat on parantuneet ja itsetuntokin on kohentunut huomattavasti..tsemppiä
korjaus
- onneton vaimo
se on kirjoitti:
korjaus
meni pikku kirjoitusvirheestä huolimatta.
- hyväilee
töissä loppuun asti.
- Onnellinen mies
Taustalla onkin se että uusi työ ja lisääntynyt työmäärä on saanut aikaiseksi sen että miehelläsi
jatkuvasti stressi päällä?
Stressin merkejä ovat erektiovaikeudet, keskittymiskyvyttömyys, huonontuva fyysinen kunto
ärtyneisyys, suuttuu helposti yms.Löydät varmasti niitä googlella enemmän kuin niitä tähän viitsin luetella mutta näin sivusta voisi vaikuttaa siltä että uusi työ ja sen tuomat paineet eivät välttämättä jää työpaikalle vaan seuraavat kotiin korvien välissä. Kun sitten sterssi siirtyy seksielämään niin kierre onkin jo valmis- onneton vaimo
olet oikeassa. Kysyessäni asiaa mieheltäni hän itsekin arvelee vaikeuksien johtuvan työpaineista.
Aivan selvää stressiä, tiedän. Mutta työstään hän ei koskaan haluaisi luopua, vähentäminenkään ei ole ko. työpaikassa mahdollista.
Miten tuen häntä parhaiten, ettei tästäkin tule ongelmakierrettä? Tilanne on niin turhauttava molemmille.
Ajattelin, että tilanne voisi parantua jos mieheni voisi harrastaa iltaisin vielä jotain muutakin liikuntaa. Itselläni ainakin liikunta auttaa purkamaan paineita.
Mieheni on alkanut muutenkin innostua asioista, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet. Hän jopa laittaa (omasta tahdostaan) nykyisin ruoat viikonloppuisin! - Onnellinen mies
onneton vaimo kirjoitti:
olet oikeassa. Kysyessäni asiaa mieheltäni hän itsekin arvelee vaikeuksien johtuvan työpaineista.
Aivan selvää stressiä, tiedän. Mutta työstään hän ei koskaan haluaisi luopua, vähentäminenkään ei ole ko. työpaikassa mahdollista.
Miten tuen häntä parhaiten, ettei tästäkin tule ongelmakierrettä? Tilanne on niin turhauttava molemmille.
Ajattelin, että tilanne voisi parantua jos mieheni voisi harrastaa iltaisin vielä jotain muutakin liikuntaa. Itselläni ainakin liikunta auttaa purkamaan paineita.
Mieheni on alkanut muutenkin innostua asioista, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet. Hän jopa laittaa (omasta tahdostaan) nykyisin ruoat viikonloppuisin!Jos hieman ensin selitän miten itse näen stressin.
On kahta perustyyppiä stressiä, on pika stressiä ja pitkäaikaista stressiä
Pika stressi tulee kun jokin yksittäinen asia menee metsään. Minulla se menee ohi muutaman päivän huonoilla fiiliksillä ja muutamalla räväkällä lenkillä joissa poistan huonoa olo itseäni rääkkäämällä. Tälläisten lenkkien jälkeen en kerta kaikkiaan jaksa ajatella asiaa joka minua vaivaa.
Pitkäaikainen stressi tulee isosta työmäärästä ja riittämättämyyden tunteesta. Useimmin tämä vaivaa ihmisiä joilla on korostunut velvollisuuden tunto ja luonne joka vaatii että asiat eivät ole hyvin tehty ennen kuin on ne itse tehnyt. Tällöin työt kasaantuvat tälle henkilölle ja yleensä ruuhkaantuvat jolloin niitä tuodaan kotiin illallakin.
Tästä jälkimmäisestä stressistä selviäminen ei ole mikään pikku juttu joka oikastaan tekemällä jotain pientä. Minä kehottaisin miestäsi jättämään työt töihin koska mikään työ ei ole oman terveyden menettämisen arvoista. Lisäksi töissä pitäisi pystyä delegoimaan töitä muille (jos mahdollista) Kotona pitäisi pystyä tekemään jotain sellaista missä saa ajatukset pois töistä. Ruuan laitto on hyvä alku mutta ei riittävä. Itse kannatan liikuntaa paineiden purkuun koska se itsellä toimii loistavasti. Mutta sopiiko se sitten miehellesi niin se on eri asia.
Teidän pitää kahdestaan keskustella asiasta ja miettiä ratkaisu siihen mitä uutta miehesi voisi tehdä.
Läkäri käytti minusta sanontaa" Olet kuin lumipalloa joka vierii alamäkeen. Ensin pitää hidastaa vauhtia, sitten pysäyttää ja vasta sen jälkeen voit alkaa parantua" Ja paraneminen vie yhtä kauan kuin kuin stressaantuneeseen tilaan joutuminenkin.
Yhteenvetona voin sanoa että työt jätetään töihin, uusia harrastuksia, totaalista rentoutumista sohvalla viikonloppuisin(silloin levätään kun on lepopäivä)tutun liikunnan vaihtaminen uuteen(uutta ajateltavaa joka pitää työt poissa päästä) - onneton vaimo
Onnellinen mies kirjoitti:
Jos hieman ensin selitän miten itse näen stressin.
On kahta perustyyppiä stressiä, on pika stressiä ja pitkäaikaista stressiä
Pika stressi tulee kun jokin yksittäinen asia menee metsään. Minulla se menee ohi muutaman päivän huonoilla fiiliksillä ja muutamalla räväkällä lenkillä joissa poistan huonoa olo itseäni rääkkäämällä. Tälläisten lenkkien jälkeen en kerta kaikkiaan jaksa ajatella asiaa joka minua vaivaa.
Pitkäaikainen stressi tulee isosta työmäärästä ja riittämättämyyden tunteesta. Useimmin tämä vaivaa ihmisiä joilla on korostunut velvollisuuden tunto ja luonne joka vaatii että asiat eivät ole hyvin tehty ennen kuin on ne itse tehnyt. Tällöin työt kasaantuvat tälle henkilölle ja yleensä ruuhkaantuvat jolloin niitä tuodaan kotiin illallakin.
Tästä jälkimmäisestä stressistä selviäminen ei ole mikään pikku juttu joka oikastaan tekemällä jotain pientä. Minä kehottaisin miestäsi jättämään työt töihin koska mikään työ ei ole oman terveyden menettämisen arvoista. Lisäksi töissä pitäisi pystyä delegoimaan töitä muille (jos mahdollista) Kotona pitäisi pystyä tekemään jotain sellaista missä saa ajatukset pois töistä. Ruuan laitto on hyvä alku mutta ei riittävä. Itse kannatan liikuntaa paineiden purkuun koska se itsellä toimii loistavasti. Mutta sopiiko se sitten miehellesi niin se on eri asia.
Teidän pitää kahdestaan keskustella asiasta ja miettiä ratkaisu siihen mitä uutta miehesi voisi tehdä.
Läkäri käytti minusta sanontaa" Olet kuin lumipalloa joka vierii alamäkeen. Ensin pitää hidastaa vauhtia, sitten pysäyttää ja vasta sen jälkeen voit alkaa parantua" Ja paraneminen vie yhtä kauan kuin kuin stressaantuneeseen tilaan joutuminenkin.
Yhteenvetona voin sanoa että työt jätetään töihin, uusia harrastuksia, totaalista rentoutumista sohvalla viikonloppuisin(silloin levätään kun on lepopäivä)tutun liikunnan vaihtaminen uuteen(uutta ajateltavaa joka pitää työt poissa päästä)kuvaus sopii 100 prosenttisesti mieheeni:
"Pitkäaikainen stressi tulee isosta työmäärästä ja riittämättämyyden tunteesta. Useimmin tämä vaivaa ihmisiä joilla on korostunut velvollisuuden tunto ja luonne joka vaatii että asiat eivät ole hyvin tehty ennen kuin on ne itse tehnyt."
Täytyy yrittää alkaa purkaa vyyhtiä jostain päästä ja kuulostella, olisiko miehellä itsellä jotain ideaa mielessä.
Kiitos sinulle! - Onnellinen mies
onneton vaimo kirjoitti:
kuvaus sopii 100 prosenttisesti mieheeni:
"Pitkäaikainen stressi tulee isosta työmäärästä ja riittämättämyyden tunteesta. Useimmin tämä vaivaa ihmisiä joilla on korostunut velvollisuuden tunto ja luonne joka vaatii että asiat eivät ole hyvin tehty ennen kuin on ne itse tehnyt."
Täytyy yrittää alkaa purkaa vyyhtiä jostain päästä ja kuulostella, olisiko miehellä itsellä jotain ideaa mielessä.
Kiitos sinulle!Että minusta oli apua. Se mitä en ehkä riittävästi painottanut että stressistä toipumiseen menee pitkä aika. Minulla se kesti vuoden :( En näin netin kautta kykene antamaan mitään yksityiskohtaisia neuvoja koska en tilannettanne tunne kunnolla mutta voin kertoa siitä mitä minulle tapahtui.
Minun työkaveri alkoivat valittaa siitä että en enää keskittynyt töihini ja kahmin itselleni töitä joita en saanut tehtyä loppuun. Kun työt jäivät kesken niin sen jälkeen aloin ottaa itselleni lisää töitä jotka myöskin jäivät kesken. Ja siitä syntyi kierre jota en enää hallinnut. Tämän töiden haalimisen aikana myöskin fyysinen kuntoni alkoi tulla alaspäin ryminällä. Kesällä juoksin maratonin alla 3.30 ja syksyllä ei huvittanut enää 10 km juoksu koska en pystynyt enää keskittymään juoksuun. Menin lääkärille kun luulin että jotain oli pielessä fyysisessä suoritukyvyssä mutta vika olikin enemmän psyykkeen puolella kuin fyysisellä puolella.
Sain lääkäriltä hyvin vakavan varoituksen siitä mihin suuntaan oli menossa ja mihin se tie tulee minut viemään eli sairaalaan ja todella pitkälle sairaslomalle. Kun heräsin ajoissa ongelmaan niin selvisin viiden viikon sairaslomalla. Kokonaan toipuminen vei kaikkiaan vuoden jonka jälkeen fyysinen suorituskykyni vasta oli samalla tasolla kuin kesällä ennen sairastumistani. Lääkärini sanoi että maratoninkin olin vetänyt pelkällä tahdonvoimalla koska haastattelun perusteella hän löysi ongelmia jo keväältä, näitä merkkejä en itse silloin ollut ymmärtänyt. Työnkuvani oli vaihtunut alkutalvesta ja se oli ratkaisevaa minun sairastumisen kannalta.
Paranemiseen minulle määrättiin lepoa, liikuntaa tunti päivässä, uusi harrastus ja opeteltava tarkaillemaan itseään jotta huomaa stressin oireet. Sekä opettelemaan olemaan ottamatta töitä liikaa vastaan. Elikkä sanomaa EI työnantajan vaatimuksille. Osa tervehtymistäni oli myöskin se että töihin palatessani en heti ottanut kokonaan työstäni vastuuta vaan kuukauden ajan tein töitäni "kevyemmällä" vastuulla ja lyhyempää päivää.
Toivottavasti te pääsette miehenne kanssa helpommalla.
- ehkä,
kuitenkin nyt ensin selvittää miten 40 vuotias viriili mies yht´äkkiä on haluton k o t o n a.
- onneton vaimo
ole täysin haluton, vaan huomaa omien sanojensa mukaan, ettei ole niin kiinnostunut seksistä kuin muuten.
- MarkusHki
onneton vaimo kirjoitti:
ole täysin haluton, vaan huomaa omien sanojensa mukaan, ettei ole niin kiinnostunut seksistä kuin muuten.
Moi!
Sitä mietin että oletko tyytyväinen häneen noin muuten kroppaan jne. Minkäkokoinen kalu hänellä on? Oletko siihen tyytyväinen. Minusta tuntuu että hän ei välttämättä jaksa enää ponnistella ja pitää sinua tyytyväisenä kun tietää että saa kun haluaa.
MarkusHki
- Heikki
Harrastaa seksiä viikonloppuisin päivällä. Itse ainakin olen huomannut että työväsymyksen takia rakastelusta tulee iltaisin viikolla vain suoritus. Jos miehelläsi uuden työn takia haluttomuus vähenee, voit varmaankin tehdä omat johtopäätökset syistä. Niinkuin kaveri töissä sanoi"tieto lisää tuskaa"
- onneton vaimo
kokeilleet sitäkin, mutta seksi onnistuu päivällä vain silloin, jos lapset sattuvat olemaan mummolassa.
Mies kyllä haluaisi seksiä, iltaisin vähemmän (johtunee väsymyksestä), mutta koska homma sananmukaisesti lerpsahtaa kesken kaiken tai miehellä tulee jo noin kuuden työnnön jälkeen, alkaa miehellekin tulla jo suorituspaineita seksinkin suhteen.
Yritän olla tyyliin "ei se mitään", mutta kyllähän mies näkee ja tietää että olen pettynyt.
Ja jotenkin tuntuu siltä, että nimenomaan se kesken kaiken lerpsahtaminen on kova paikka miehen itsetunnolle. Ettei tästä vain tulisi kierrettä, josta ei jossain vaiheessa pääse enää ulos. - mutta ei ole enää
onneton vaimo kirjoitti:
kokeilleet sitäkin, mutta seksi onnistuu päivällä vain silloin, jos lapset sattuvat olemaan mummolassa.
Mies kyllä haluaisi seksiä, iltaisin vähemmän (johtunee väsymyksestä), mutta koska homma sananmukaisesti lerpsahtaa kesken kaiken tai miehellä tulee jo noin kuuden työnnön jälkeen, alkaa miehellekin tulla jo suorituspaineita seksinkin suhteen.
Yritän olla tyyliin "ei se mitään", mutta kyllähän mies näkee ja tietää että olen pettynyt.
Ja jotenkin tuntuu siltä, että nimenomaan se kesken kaiken lerpsahtaminen on kova paikka miehen itsetunnolle. Ettei tästä vain tulisi kierrettä, josta ei jossain vaiheessa pääse enää ulos.Peniksen juureen voi laittaa sellaisen renkaan, joka estää veren pakenemisen ja erektio kestää pidempään. En ole kokeillut, mutta tiedänpähän vain.
Itselläni oli avioeron jälkeen 34-vuotiaana kova tarve saada menetetty nuoruus takaisin. Tuli sählättyä kaikenlaista, ja tautipelon ja liian hätäisten ja ei-aina-niin-viehättävien kumppaneiden vuoksi tuli usein lerpsahtamisia. Kamala paikka. Suorituspaineet pahensivat asiaa, kun elimistö tuotti adrenaliinia.
Lopulta kävin lääkärillä, ja hän kirjoitti Viagra 50 mg:aa. Se tehosi enemmän kuin hyvin; jo kymmenen minuutin kuluttua olin kivikova ja rakasteleminen oli lopetettava aamuyöllä 05 kun kaikki viisi kondomia oli käytetty. Seuraavana päivänäkin vielä vaikutti, kun näin kuinka Emma Buton keinui MTV:n musiikkivideossa helmat heiluen.
Käytin tabletit loppuun seuraavassa suhteessani, ja kun itsetunto koheni, en enää tarvinnut apua. Oikeastaan sain jopa moitteita siitä että olin ajoittain liiankin kova.
Nyt on asiat tosi hyvin. Ikää on nyt 40 v ja erektiokulmani on edelleenkin parikymppisen. Rakastelemme nykyisen naisystäväni kanssa hyvin tiheästi.
Suosittelisin lämpimästi, että keskustelisit sopivan tilaisuuden tullen miehesi kanssa asiallisesti ja yrittäisit saada hänet käymään lekurilla. Muitakin tuotemerkkejä on tarjolla, Cialis ainakin ja olikohan joku Levitra tms.
Onnea matkaan. Toivon sydämestäni että saatte asianne kuntoon. - onneton vaimo
mutta ei ole enää kirjoitti:
Peniksen juureen voi laittaa sellaisen renkaan, joka estää veren pakenemisen ja erektio kestää pidempään. En ole kokeillut, mutta tiedänpähän vain.
Itselläni oli avioeron jälkeen 34-vuotiaana kova tarve saada menetetty nuoruus takaisin. Tuli sählättyä kaikenlaista, ja tautipelon ja liian hätäisten ja ei-aina-niin-viehättävien kumppaneiden vuoksi tuli usein lerpsahtamisia. Kamala paikka. Suorituspaineet pahensivat asiaa, kun elimistö tuotti adrenaliinia.
Lopulta kävin lääkärillä, ja hän kirjoitti Viagra 50 mg:aa. Se tehosi enemmän kuin hyvin; jo kymmenen minuutin kuluttua olin kivikova ja rakasteleminen oli lopetettava aamuyöllä 05 kun kaikki viisi kondomia oli käytetty. Seuraavana päivänäkin vielä vaikutti, kun näin kuinka Emma Buton keinui MTV:n musiikkivideossa helmat heiluen.
Käytin tabletit loppuun seuraavassa suhteessani, ja kun itsetunto koheni, en enää tarvinnut apua. Oikeastaan sain jopa moitteita siitä että olin ajoittain liiankin kova.
Nyt on asiat tosi hyvin. Ikää on nyt 40 v ja erektiokulmani on edelleenkin parikymppisen. Rakastelemme nykyisen naisystäväni kanssa hyvin tiheästi.
Suosittelisin lämpimästi, että keskustelisit sopivan tilaisuuden tullen miehesi kanssa asiallisesti ja yrittäisit saada hänet käymään lekurilla. Muitakin tuotemerkkejä on tarjolla, Cialis ainakin ja olikohan joku Levitra tms.
Onnea matkaan. Toivon sydämestäni että saatte asianne kuntoon.sinulle. Seurailen tilannetta, ja jos mieheni itse näyttää merkkejä siitä, että lääkärin apu voisi kelvata, niin varaan hänelle oitis ajan.
Mutta en itse viitsi alkaa puhumaan miehelleni lääkärillä käynnistä, se voi aiheuttaa hänelle vielä enemmän paineita. - mutta ei ole enää
onneton vaimo kirjoitti:
sinulle. Seurailen tilannetta, ja jos mieheni itse näyttää merkkejä siitä, että lääkärin apu voisi kelvata, niin varaan hänelle oitis ajan.
Mutta en itse viitsi alkaa puhumaan miehelleni lääkärillä käynnistä, se voi aiheuttaa hänelle vielä enemmän paineita.Joskus liika puhuminenkin ja asian ajatteleminen saattaa pahentaa asiaa. Ainakin mulla kävi niin. Luin liikaa aiheesta, ja mulla oli usemmankin kerran melkoinen rimakauhu. Otin etukäteen paniikkia aivan suotta.
Kerrankin mulla oli sellainen keissi että floppasin erään naisen kanssa. Siinä oli vähän kaikenlaista.. henkistä painolastia. Hän vaan ei ollut moksiskaan vaan sain toisen tilaisuuden, ja kappas kun sillä kerralla ei enää ollutkaan mitään ongelmia, vaan rakastelimme kolmesti varsin lyhyen ajanjakson aikana. Ja aika kiihkeästikin, niin muistan. Kai minä sitten vaan pistin aivoni narikkaan hetkeksi, ja annoin mennä. Ajattelematta sen kummemmin.
Voisikohan teitä auttaa se, että ette ottaisi mitään paineita? Järjestäisitte lapset hoitoon ja järkkäisitte vapaan viikonlopun sitä ihmeemmin suunnittelematta. Olisitte vain, kävisitte kävelyllä ja kirppiksellä ja vaikka kirjamessuilla. Tekisitte muuta kuin tavallisesti. Mielellään spontaanisti. Ehkä maiseman muutos auttaisi asiaa? Kokkaisitte yhdessä, ja ennen kaikkea lepäilisitte. Ei kaiken läheisyyden aina tarvitse johtaa seksiin. Nukkuisitte ja ehkä hellisitte toisianne muuten. Veikkaanpa, että hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntaiaamuna miehesi herää virkeänä ja tekee aloitteen. Totuushan on se, että testostronin tuotanto on vilkkaimmillaan aamuyöllä / aamulla (siitähän se aamuerektiokin johtuu).
Tärkeintä olisi mielestäni se, että et painostaisi miestäsi millään tavalla. Se sammuttaisi varmasti hänen halunsa. Anna hänen olla aloitteellinen.
Jos miestäsi rakastat ja jos tahdot pitää perheesi koossa, toivon mukaan et lähde vieraisiin, ainakaan vielä. Ymmärrän, miten asianlaidasta kärsit, mutta jospa saisitte ongelman haltuun? - Annika***
mutta ei ole enää kirjoitti:
Joskus liika puhuminenkin ja asian ajatteleminen saattaa pahentaa asiaa. Ainakin mulla kävi niin. Luin liikaa aiheesta, ja mulla oli usemmankin kerran melkoinen rimakauhu. Otin etukäteen paniikkia aivan suotta.
Kerrankin mulla oli sellainen keissi että floppasin erään naisen kanssa. Siinä oli vähän kaikenlaista.. henkistä painolastia. Hän vaan ei ollut moksiskaan vaan sain toisen tilaisuuden, ja kappas kun sillä kerralla ei enää ollutkaan mitään ongelmia, vaan rakastelimme kolmesti varsin lyhyen ajanjakson aikana. Ja aika kiihkeästikin, niin muistan. Kai minä sitten vaan pistin aivoni narikkaan hetkeksi, ja annoin mennä. Ajattelematta sen kummemmin.
Voisikohan teitä auttaa se, että ette ottaisi mitään paineita? Järjestäisitte lapset hoitoon ja järkkäisitte vapaan viikonlopun sitä ihmeemmin suunnittelematta. Olisitte vain, kävisitte kävelyllä ja kirppiksellä ja vaikka kirjamessuilla. Tekisitte muuta kuin tavallisesti. Mielellään spontaanisti. Ehkä maiseman muutos auttaisi asiaa? Kokkaisitte yhdessä, ja ennen kaikkea lepäilisitte. Ei kaiken läheisyyden aina tarvitse johtaa seksiin. Nukkuisitte ja ehkä hellisitte toisianne muuten. Veikkaanpa, että hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntaiaamuna miehesi herää virkeänä ja tekee aloitteen. Totuushan on se, että testostronin tuotanto on vilkkaimmillaan aamuyöllä / aamulla (siitähän se aamuerektiokin johtuu).
Tärkeintä olisi mielestäni se, että et painostaisi miestäsi millään tavalla. Se sammuttaisi varmasti hänen halunsa. Anna hänen olla aloitteellinen.
Jos miestäsi rakastat ja jos tahdot pitää perheesi koossa, toivon mukaan et lähde vieraisiin, ainakaan vielä. Ymmärrän, miten asianlaidasta kärsit, mutta jospa saisitte ongelman haltuun?Olen ihan samaa mieltä siitä, että paineen alla mikään ei maistu. Olen kokenut sen omassa suhteessani. Ja lisäksi tiedän erittäin hyvin sen että työ voi viedä mieheltä voimia yllättävän paljon. Olemme puhuneet oman mieheni kanssa seksiin liittyvästä suorittamisesta ja ymmärrän täysin että ei seksi ole vain suoritus ja pakko vaan siihen pitää olla tietty tunnelma ja fiilis. Haluttomuus voi johtua ennen kaikkea työpaineista, väsymyksestä yms. eikä kyseessä tarvitse olla toinen nainen/mies. Tilanteesta on hyvä puhua yhdessä, sillä silloin molemmat tietävät missä mennään. Mutta ennen kaikkea on tärkeää muistaa ettei puhumisen sävy tarvitse olla taas paineenluomista... Avoimuus suhteessa on tärkeää myös aktiivisemman henkilön mielelle. Minusta on paljon huolestuttavampaa jos läheisyys, hellyys ja arjen huomion osoitukset loppuvat kuin että seksi on harvemmin!!
- tuo töitä kotiin
koska sillä on muuta puuhattavaa työpaikalla.
- Anonyymi
Kiinnostaisi tietää, oliko tässä jutussa lopultakin takana uusi suhde siellä uudessa työpaikassa.
- Anonyymi
Tai rakastajatar juoksulenkeillään. Viittaisi tuohon.
Moi! Vanha aihe, mutta kai aina ajankohtainen...:D Olen itse 42v mies ja pitkässä suhteessa. Ylä- ja alamäkiä pidän aika luonnollisena osana normaalia suhdetta. On ollut seksiä monta kertaa päivässä ja on ollut monta viikkoa ilman seksiä ja kaikkea siltä väliltä. Omassa suhteessa olen aina joutunut olemaan aktiivinen ja aloitteellinen. Muutoin seksi jää kokonaan vain puheen asteelle. Tiedän toki mistä nainen syttyy, ja mistä itse pidän. isoaj ongelmia ruuhkavuosina on aiheuttanut liika työstressi ja liian vähäiset yöunet. Olen ikäisekseni hyvässä kunnossa, lenkkeilen ja käyn salilla. Valitettavasti tuo draivi sitten näkyy kaikilla elämän osa-alueilla ja ajan itseni liian piippuun ja melko helposti. Joskus täytyy tunnustaa että en ole enää 20v...:D
Ongelmat meillä aukesi yhdessä sovitulla seksivapaalla. Siis ihan totaali stopilla ja tiettyyn päivämäärän saakka. Jotenkin sitten kielletystä tuli taas matkanvarrella sitä herkkua. Alkas itseäkin haluttaa jo ennenkuin oli lupa, mutta pysyin lujana. Kun seksiin taas ryhdyttiin muutin kokonaan omaa tapaani olla sängyssä vähän kuin vahingossa. Olin vähän itsekäs, vaativa osin jopa...no ehkä agressiivininen on liiooiteltua, mutta sanotaanko että osoitin että mitä halusin ja otin sen. Vaimo oli yllättynyt mutta jo sormituntumalta osasin sanoa että nyt osui ja upposi. Vaimolle tuli jotain uutta ja erilaista. Jotain mihin ei osannut varautua ollenkaan.
Olen hellä mies, olen sitä edelleen mutta nyt vaihtelevasti kokeilen jotain uusia juttuja. Olen edelleen perheen isä, mutta makkarissa toteutan selkeää uros ja naaras roolijakoa ja vaimo on tuossa lähtenyt kivasti mukaan. Seksi on jotain mitä se ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Tottakai edelleen joskus tulee iltoja ettei toista haluta. Mutta senkin voi kääntää positiiviseen valoon. Ymmärrykseksi ja siksi että jaksaa odottaa, eikä toinen ole vain pätkä jäykkää lihaa tai mälliämpäri.
Aikaisemmin vaimoa ärsytti mun halun osoitukset, ei enää. Vaikka se ei seksiin johtaisikaan. Keskustelimme paljon tunteista ja siitä missä kohtaa rakkaan ihmisen halun osoitukset on alkaneet ärsyttää. Ja miksi toisaalta ihan vieraan ihmisen kiinnostus on paljon kiinnostavampaa, sitäkin kukin koki tahollaan. Kun pohjimmiltaan siinä on kyse aika hienosta asiasta, toinen jaksaa kiinnostua kaikkien yhteisten vuosien jälkeen edelleen samasta tyypistä. Sehän se on oikeasti hienoa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1081095- 571081
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161076Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46959