OLen nyt viikolla 23 ja vatsa on ihan olematon,ainoastaan kun syön niin kasvaa kummuksi..milloin teillä on pullahtanut esiin oikea vatsa?
Pieni maha
Taniaah
3568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
melko myöhään vasta, siinä rv 28-30 paikkeilla on alkanut näkyä ja napa kääntynyt ulos. Lapsia on viisi ja aina sama juttu, mutta sitten onkin ollut kaksi verroin komiampi ! Lapset on painaneet syntyessään 4280-4560 gr. Tosin olen sen verran läski, että mahaa on aina vähän...vaate kokoni on 42.
Mä aloin töissä kuulla vasta joskus viikon 30 tienoilla, että kauheeta kun sun maha on kasvanut. Sitten siitä alkoikin kuulla lähes jokaiselta, että kuinka se onkaan pullahtanut ulos. Toki pientä kumpua oli ennenkin, mutta kaikki sanoi, että ei oikeastaan huomaa edes koko raskautta paljon vielä. Oma mieskin alkoi vasta eilen puhumaan, että nostapa sitä paitaa, että näytät nyt jo enemmän raskaalta... Tähän asti se onkin puhunut, että ihmiset katsoo mun vain lihoneen...
No, mun mummo oli raskaana uimassa kavereiden kanssa viikkoa ennen synnytystä eikä kukaan huomannut vielä silloinkaan sen odottavan. Että kuvittele sitä, mikä lie luonnon oikku ollutkin..
maha turvota jo alkuraskaudessa, mutta varsinaisesti vatsa pullahti jo viikolla 14.
Työkaverit huomasivat jo viikolla 12, että lapsi on tulossa...
Luonnostaan olen hoikka, litteävatsainen tyttö...