Rikokseen yllytys?

ö

Jos joku kirjoittaa täällä että hänen miehensä raiskaa häntä päivittäin, ja vastaan tälle ihmiselle että tunge puukko sen äijän perseeseen...

Onko se rikokseen yllytystä ja mikä on tuomio?

33

3118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Instant Justice

      Kyllä se olisi yllytystä. Rangaistus - puukko perseeseen.

    • ab

      Ensinnäkään et tiedä onko se totta ja toisekseen puukolla lyöminen on rikos.

    • Havukka-ahon ajattelija

      Kaikille tiedoksi, että Suomessa ei ole niin pientä rikosta, johon yllyttäjää ei voitaisi rangaista. Esim. jos yllyttää toista ajamaan ylinopeutta, yllyttäjää voidaan rangaista, jos se tulee poliisin tietoon.

      Yllyttämisessä on kuitenkin oleellista se, että yllyttäjä on saanut tavalla tai toisella tekijän toimimaan. Jos esim. tekijä olisi muutoinkin aikonut tehdä jotain samantapaista, ei ehkä tulisi näyttöä yllytyksestä. Yllyttämiseen on rajaton määrä monenlaisia tapoja, mutta oleellista niille on se, että niillä saadaan aikaan tekijän tekopäätös.

      Se, että yllyttäminen tapahtuisi tämän foorumin kautta, olisi sinällään mielenkiintoinen pohdiskeltavaksi, sillä yleensä yllyttäminen tapahtuu kasvotusten. En kuitenkaan yllyttäisi yllyttämään tämän foorumin kautta, sillä siinä voi käydä huonosti.

      Yllyttäjä tuomitaan samaan rangaistukseen kuin tekijä. Jos yllyttää alle 15 vuotiasta, tämän ikäistä tekijää ei tuomita, mutta yllyttäjä tuomitaan kuten aikuinen tekijä (jos on aikuinen). Jos yllyttää 15-17 vuotiasta, tuon ikäinen tekijä saa korkeintaan 3/4 rangaistuksen aikuisen rangaistuksesta, mutta yllyttäjä tuomitaan kuten aikuinen tekijä aikuisen rangaistukseen. Tuo kertomasi tekotapa on vähän erikoinen ja on vaikea sanoa mitä siitä tulisi rangaistukseksi. "Herra" tietää.

      • ....

        Onnistunut yllyttäjä esim. rasistiseen rikokseen pääsee kuin koira veräjästä, yllyttäjä sai aikaan rikoksen jota ei muutoin olisi tehty, mutta tekijä kantaa seuraukset, jos jää kiinni. Tekijän on aika hankala tekoaan puolustaa sanomalla että kun joku yllytti.


      • Havukka-ahon ajattelija
        .... kirjoitti:

        Onnistunut yllyttäjä esim. rasistiseen rikokseen pääsee kuin koira veräjästä, yllyttäjä sai aikaan rikoksen jota ei muutoin olisi tehty, mutta tekijä kantaa seuraukset, jos jää kiinni. Tekijän on aika hankala tekoaan puolustaa sanomalla että kun joku yllytti.

        Niin, yritin tuossa selittää kyllä nimenomaan yllyttäjän vastuuta ja tuomituksi tulemista, mutta todella käytännössä asia saattaa olla paljon monimutkaisempi. Käytännössä tekijä tuomitaan ja yllyttäjä tuomitaan vain jos on todella hyvää näyttöä yllytykseen. Jos yleisesti esim. puhuu rasistisesti tai kannustaa rasismiin, tuollainen yllyttäminen kai tulkitaan moraalisesti vääräksi. Todennäköisesti yllyttämiseltä vaaditaan enemmän konkreettisuutta.


      • Anonyymi

        "yllyttäjä tuomitaan kuten aikuinen tekijä (jos on aikuinen)"

        Aikuinen tuomitaan kuten aikuinen? Oho. Aika raaka laki.


      • Anonyymi

        Yllyttäjää ei rangaista Suomessa, jos teon rangaistus olisi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kk.

        Ylinopeuteen yllyttämisestä voi siis saada rangaistuksen ainoastaan, jos rikoksentekijä (siis kuljettaja) syyllistyisi liikenenturvallisuuden vaarantamiseen, josta voidaan tuomita sakkoon tai enintään 2 v vankeuteen. Pelkkä ylinopeus ei tähän riitä, vaan teon pitää aiheuttaa vähäistä suurempaa vaaraa toisen turvallisuudelle.


    • Anonyymi

      1994 Tapaninvainiossa tapahtui pahoinpitely. Toinen tyttö työnsi tahallisesti toisen tytön kiipeilytelineeltä pääedellä alas, sillä seurauksella , että pudotettu tyttö vammautui loppuiäksi . Pudottaja pääsi kuin koira veräjästä. Pudottajaa suojeltiin viranomaistaholta mm. Lääkärit ja sosiaaliviranomaiset mukaan lukien . Pudottaja isällä oli rikos-huumetaustaa ja väkivaltaustaa. Laki ei näytä olevan sama kaikille Suomessa. Pudottaja K, T H s.1986 , pudotettu M, L L s 1987


      toisen tytön kiipeilytelineeltä pääedellä. Pudotettu tyttö vammautui

      • Anonyymi

        Ei mitään etukirjaimia. Nimet! Ei löydy noilla tiedoilla ainakaan netistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään etukirjaimia. Nimet! Ei löydy noilla tiedoilla ainakaan netistä.

        K. T. Hämäläinen pudottaja. Netissä ei ole heidän tietojaan. Pudotettu oli Lemmetty. Pudottaja ei ole katunut tekoaan.


    • Anonyymi

      Eikö pudottajan vanhemmat ole tällöin korvausvelvollisia, jos pahoinpitelijä on alaikäinen? Miksi tämä perhe oli viranomaistahojen erityissuojeluksessa? Oliko taustalla ennalta suunniteltu pahoinpitely. Kenen toimesta? Haisee siltä ja pahasti. Pudottaja isällä oli rikostaustaa. Oliko Hämäläiset kyseessä?

    • Anonyymi

      Britaniassa on asettu alaikäisiä vastuuseen ja joutuneet korvaamaan uhrilleen. Miksi Suomessa ei ole tehty korvaus ja rikosuhrilakia. Britaniassa lapsia on myös laitettu lapsivankilaan. Suomessa kukkahattutädit paapovat kurittomia kakaroita, samoin koululaitos. Kouluväkivalta on lisääntynyt vimeaikoina Suomessa.

      • Anonyymi

        Epäilen että tytön pahoinpiteleminen oli ennakkoon suunniteltu ja alaikäistä tyttöä yllytetty pahoinpitelemään, koska häntä ei voi asettaa vastuuseen. Yllyttäjänä todennäköisesti aikuiset ihmiset, jotka olivat vaikutusvaltaisia ihmisiä. Juristeja ja ekonomi. Asuvat myös Tapaninvainiossa. Härskejä ihmisiä, pahoinpitelijä oli heidän erityisessä suojeluksessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen että tytön pahoinpiteleminen oli ennakkoon suunniteltu ja alaikäistä tyttöä yllytetty pahoinpitelemään, koska häntä ei voi asettaa vastuuseen. Yllyttäjänä todennäköisesti aikuiset ihmiset, jotka olivat vaikutusvaltaisia ihmisiä. Juristeja ja ekonomi. Asuvat myös Tapaninvainiossa. Härskejä ihmisiä, pahoinpitelijä oli heidän erityisessä suojeluksessaan.

        Ei alaikäistä voi asettaa vastuuseen, mutta vanhemmat ovat korvausvelvollisia. Niinkuin tässäkin tapauksessa. Tahallinen teko. Yllyttäjinä aikuiset ihmiset, jotka käyttivät tätä alaikäistä tyttöä hyväseen omia tarkoitusperiään varten. Maailma on paha! Tämän pahoinpitelijä tyttö oli ilmeisesti raumatisoitunut pienestä lähtien isänsä kyseisistä ongelmista johtuen. Minusta syyllisiä ovat yllättäjät! Mutta heistä ei jää jälkeä, koska ovat toimineet kulissien takana. Nyt ovat kuolleet, juristit ja pudottajan isä.


    • Anonyymi

      Oli Hämäläiset, jotka asuivat Tapaninvainiossa 2000 - luvun alussa. He saivat häädön lukemattomien häirintöjensä vuoksi. Hra Hämäläisellä oli pistooli ja katkaistu haulikko. Uhkaili minuakin aseellaan ja muitakin talon asukkaita. Olikohan hra Hämäläinen sitä Aarnion porukkaa?

    • Anonyymi

      On yllytystä jos vaimo sen tekee. Rangaistus riippuu seurauksista. Omaa rikosvastuutasi ei pienennä vaikka vaimo tunnustaisi valehdelleensa raiskauskokemuksensa. Tosin voit yrittää väittää että ehdollistit puukon käytön väitettyyn raiskaukseen. Hanki siis jo asianajaja.

      • Anonyymi

        Ei se minusta kovin vahvaa yllytystä ole, jos netissä heittää jotain tuollaista tietämättä edes, onko koko tarina tosi. Vaikka se raiskattu saisikin siitä idean teon toteuttamiseen, niin silti kyseessä on aika heppoinen yllytys. Eri asia tietenkin on mitä laki asiasta sanoo.


    • Anonyymi

      Tapaninvainiossa tehtiin huumebisneksiä 1994-2000- asti. Kannabisviljelmä oli Suutarilan teollisuusalueella, eräässä hylätyssä teollisuusrakennuksessa, joka on purettu sittemmin. Bandidosliivijengilaiset pitivät moottoripyöräkerhoaan samoissa tiloissa tällöin. Olivat jääneet kiinni, koska asuinympäristön asukkaat olivat tehneet ilmoituksen, että teollisuusrakennuksessa palaa valot yötäpäivää. Huumeebisneksissä oli tällöin hra H ja yksittäinen virkamieskin.

    • Anonyymi

      Tiedän keistä virkamiehistä on kyse. Näillä kyseisillä virkamiehillä oli tarkoitus ilmeisesti saada vammautetun tytön vanhemmat taloudellisiin vaikeuksiin, koska heillä on omaisuutta. Yrittivät saada ilmeisesti likaisaisin itselleen. Hyi hävetköön!

    • Anonyymi

      Tiedän keistä virkamiehistä on kyse. Juristit kuolivat 2014, 2012 ja pudottajan isä 2013, H. Hämäläinen. Asuivat Tapaninvainiossa. Pudotajan isä tahkoi rahaa huumeilla ja juristit ihmisten omaisuuksia kusetuksem kautta.

    • Anonyymi

      Nämä kyseiset juristit ja ekonomi asuvat Tapaninvainiossa ja omistavat kiinteistö ja lakitoimiston Malmilla. Omistavat myös kiinteistöjä Tapaninvainiossa ja Loimaalla. Eivät keinoja kaihda ja se on nähty heidän laittomuuksissaan.

      • Anonyymi

        Kytkentöjä myös Sipoon kunnan kanssa hyväveliverkostossa. Valkokaulusrikolliset, jotka eivät keinoja kaihda. Lakikirja on heille vain kävelevä mainos. Suomen vap. muuraruus ja heidän harrastamansa markkinatalouspolitiikkansa.


    • Anonyymi

      Koskeeko vainoamislaki myös virkamiehiä, kun vainoavat toisiaan ja kansalaisiaan? Mm. Käyttävät alamaailman porukkaa tekemään likaiset työt. Maksavat heille likaisentyön lisää. On likaisia virkamiehiä, joilla on oikeudentaju hämärtynyt. Toimivat suorastaan rikollisesti, ovat valmiita vaikka murhaamaan toisen ihmisen oman edun tavoittelemiseksi. Suomi ei ole enää rehellisesti virkamiesten maa. Kävelevät jopa lain yli, sillä laki on vain heille kävelevä mainos. Piiloutuvat univormunsa taakse, jottei joutuisi kiinni lainvastaisistaan toimistaan. Suomi on mennyt alas moraalisella tasolla. On likaisia juristeja, lääkäreitä mm. Niitä löytyy jokaisesta ammattikunnasta, jotka nauttivat julkista valtaa. Joukkovainoamista ilmenee myös virkamies taholta. Henkistä väkivaltaa ja fyysistä väkivaltaa käytetään uhria vastaan hiljentämään uhri. Kyseinalaistaen mm. Uhrin mielenterveys talkkauksineen. Hulluksi tekeminen on yleisintä tässä maassa.
      .

    • Anonyymi

      Valkokaulusrikollisuus ja hyvävelijärjestelmineensä. Sukupuu pitäisi heistä tehdä, mihin heidän lonkeronsa johtaisivat mm. Yksityisomaisuuden raiskaaminen yksityisiltä maanomistajilta röstämät maat pakkolunastuksien kautta. Mm. Vapaamuurit sanelevat ehtoja käydyissä maakaupoissa urankointivirmojen monopoliasemat jne. Keinoja ei kaihdeta. Ihmishenki ei maksa heille mitään, ovat jopa valmiita tuhoamaan toisen ihmisen elämän. Rahan ahneus on heille tärkeämpää. Sipoon kunnallakin on omia luurankoja kaapissaan käydyissä maakaupoissa, jotka eivät kestäisi päivänvaloa. Esim. Kaavoituksen ja pakkolunastukset,rakennuskiellot, yksityisten maiden omistus- suhteet kaavoituspolitiikassa. Taasjärvi on hyvä esimerkki. Kunta on pantannut kaavan toteumista 50 - vuoden ajan ja ryöstänyt yksityisiltä maanomistajilta maata alle markkinahinnoin Nyt sanelee markkinahinnat käyvän arvon mukaan. Sipoon kunnan omat tonttien neliöhinta on 96 -, 100-, 262 euroa ja se on sidonnainen rakennusoikeuteen. Kunta on kaavoittanut omistamilleen mailleen aktiivista rakennusoikeutta enemmän kuin yksityisille maanomistajille. Sanelupolitiikka ja laitonta monopolisoituneita hyvävelijärjestelyin mulle ja sulle. Kun olet hyvä mulle, niin minä olen hyvä sulle. Lahjontaa ja lahjuksien kautta. Sipoon kunta on tehnyt suuria voittoja käydyissään maakaupoissaan yksityisiltä maanomistajilta pakkolunastuksien kautta. Onneksi kyläyhdistys on pitänyt pintansa käydyissään keskusteluissaan kuntaan päin.

    • Anonyymi

      Valkokaulusrikolliset aina ne löytävät pakastevirkansa jostain hyvävelijärjestelyin, kun tekevät laittomuuksiaan kansalaisiaan vastaan. Näin se on aina ollut, Sipoon kunnassakin näitä on.

    • Anonyymi

      Kyseiset juristit olivat kytköksissä Sipoon kunnan kanssa hyvävelijärjestelyin. Tämä Tapaninvainionkin tapaus liittyy Sipoon kuntaan. Sipoon kunnan valkokaulusrikollisuus ja hyvävelijärjestelmineensä. Lonkeronsa johtivat pitkälle kytkösläisyydessään mm. Terveydenhuoltoon ja työpaikkoihin. Liittyvät kaavoituspolitiikkaan Sipoon kunnassa.

      • Anonyymi

        Sipoon kunta ja kytkösläisyys arkkitehti Jarkko Lyytinen ja Anna - Liisa Lyytinen ilmeisesti ovat sukua jollain lailla toisilleensa. Jarkko Lyytinen siirtyi 1.1.2024 Porvoon kaupungin kaavoituspäällikköksi. Liittyvät kaavapolitiikkaan ja yksityisten maanomistajien lunastuksiin keinoja kaihtamatta. Valtaa käytetään väärin tässä maassa. Sipoon kunnassa 13. 4 .2024 on tullut ilmi laittomuuksia, lähikaupoissa yli miljoonaostoksia ilman kuitteja. Neljän vuoden tarkastusjaksolla Sipoon kunnassa on rikottu kirjanpitolakia, hallintolakia sekä myös verotuslakia. Mikael Grannas ja laskentapäällikkö tekevät nyt selvityksiä näistä asioista. Sipoon kunnan talousjohtaja Pekka Kivilehto jättää tehtävänsä. Kivilehto on luotsannut kunnan taloutta vuodesta 2018 lähtien. Hän on myös toiminut kunnanjohtajan sijaisena. Tekstiä ei tilitoida ja pyyhitä pois.


    • Anonyymi

      Jarkko Lyytinen siirtyi Porvoon kaupungin pääarkkitehdiksi 1.1.2024 Sipoon pestistään.

    • Anonyymi

      Henkinen ja fyysinen väkivalta, vainoaminen, ihmisoikeuksien polkeminen ja ihmisoikeusrikos ihmisyyttä kohtaan. Tätä harrastavat rikolliset ihmiset joilla on omatunto paatunut. Mieleltään sairaat ihmiset toimivat näin. Tekstiä ei tilitoida ja pyyhitä pois.

    • Anonyymi

      Sipoon Sanomat sisäinen raportti paljasti vakavia puutteita Sipoon kunnan henkilökunnan käyttämien luotto ja maksukorttien sekä vähittäiskauppojen maksutilien käytössä. Tarkastuslautakunta vaatii mm. tietää miksi joka seitsemällä on kunnan työntekijällä on käytössään S- busineskortti veronmaksajien laskuun? Sipoon kunnan kuittisotkun selvittely on jatkumassa syksyyn saakka.

    • Anonyymi

      Sipoon kunnallishallitus, valtuusto, maankäyttöjaostot hyvävelijärjestelmineensä, mulle ja sulle, kun olet hyvä mulle, niin minäkin olen sulle.

    • Anonyymi

      Eräs Sipoon kunnan miesbulfaani juoksi perässäni 1994. " ukko sanoi, että myy tontti hänelle, maksaisi 800 000 mummon markkaa." "Sanoin, että kenen asialla olet? " " ukko sanoi olevansa kunnan asialla. " sanoin ukolle en myy. " Ukko sanoi, että perästäpäin kuuluu. Omistamme tontin Taasjärviakselilla. Ovat sittemmin kostaneet ja vainnonneet meitä ja muitakin maanomistajia. Ei ole röyhkeydellä rajaa.

    • Anonyymi

      Ethän voi tietää, onko koko juttu raiskaajamiehestä edes totta tai minkä verran totuutta siinä on. Jos vastaisit noin ja jutun kirjoittaja puukottaisi miestään, ja sitten kävisi ilmi ettei mitään raiskauksia ole ollut, niin voisi ajatella, että et ole käskenyt puukottaa todellista ihmistä, vaan puhe oli fiktiivisestä henkilöstä. Ja voisi ajatella, että myös kehotus oli fiktiota, koska tarinalla ei ollut yhteyttä todellisuuteen. Jos kirjoittaja oli oikeasti parisuhteessa, sitä voi pitää sattumana, koska suuri osa ihmisistä on parisuhteessa. Ei myöskään ole varmaa, onko kirjoittajan kumppani mies.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe