Avioero vireillä-saanko pitää lapseni!!!

Carita

Kuuden vuoden avioliitto on ohitse ja haimme mieheni kanssa yhteisestä sopimuksesta avioeroa.Meillä on 5 vuotias tyttö.
Kaikki meni sopuisasti ja yhdessä tuumin sovimme tulevasta yhteishuoltajuudesta. Mutta kun kohta ex mieheni kuuli minun suunnittelevan muuttoa 50km päähän nykyisestä asuinpaikkakunnaltamme , niin alkoi uhkailu.
Jos muutan pois samalta paikkakunnalta,niin mieheni vie huoltajuuden oikeuteen, ja hakee yksinhuoltajuutta.
On kuulemma vahvoilla,koska olen hänen mielestä "hylännyt lapseni"alkaessani noin 2 vuotta sitten etenemään urallani,jonka vuoksi joudun pitkän työmatkan takia olemaan ma-to erossa lapsestani!!!
Voiko ed mainittu asia olla syy antaa lapsi isälle???
Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää tehdessäni töitä. Ja ajan mitä olen ollut viikosta kotona olen käyttänyt 100%lapseni kanssa.Ilman lasta olisin lähtenyt rakkaudettomasta avioliitosta jo vuosia sitten.Nyt vain haluaisin aloittaa elämäni alusta,siirtyä lähemmäksi työpaikkaani ja siten helpottaa tilannetta osaltani, jotta voin olla lapseni kanssa enemmän.En haluaisi alkaa riitelemään oikeudessa,lapsemme takia.
Neuvokaa, ja kertokaa omia kokemuksia jos olette olleet samankaltaisessa tilanteessa.
Kiitos jo etukäteen

4

726

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei lain mukaan voi evätä jos jompikumpi vanhemmista sitä vaatii. Piste.

    • ette siis

      pysty sossussa sopimmaan asiaa, se menee oikeuteen, ja se maksaa riidasta riipuen 1000-7000 eur.jos ette tappele tosi laajasti.
      Jos sinulla on vakuutus, osuutesi on 15%.
      Yksi tunti asianajajan taksaa on noin 160eur. jne.

      Kunnallinen oikeusavustaja on halvempi, eikä se asia miksikään muutu kuinka kallis avustaja on.

      Ei 50 km. nyt mikään mahdoton ole!

      Mutta!
      Voisitko odotella hetken, olethan nytkin kulkenut tuota matkaa työhön.
      Odottele rauhassa, älä vielä muuta, ja miehesi rauhoittuu. Tulee katsos liikaa tapahtumia yhteen pötköön.
      Vuoden päästä katsotaan jo, että lapsen asuinolot ovat vakiintuneet, muutto ei enää kirpase niin paljon, eikä välttämättä oikeusuhkailut enää käy toteen!
      Ja onko se kamalin asia, että lapsi jäisi miehelle? Saisithan sinä tapaamiset, ja olisit kuin suurin osa miehistä on: etävanhempi, kyllähän sekin on vallan yleistä nykymaailmassa.
      Tsemppiä.

      • Bluesway

        .. tämän kirjoittajan kanssa.

        Ensinnäkään 50 km ei todella ole matka eikä mikään (itse kävin katsomassa pientä lastani 380 km päässä keskimäärin kahdesti kuussa).

        Mutta, jos tosiaan malttaisit jonkin aikaa ennen kuin alat rakentaa omaa elämää toisaalla.
        Ymmärrän hyvin isän huolen siitä, että yrität nyt tarkoituksella "viedä lapsen pois isänsä luota", vaikka näin ei ilmeisesti asia olekaan. Mutta erotilanteissa - ja varsinkin lasta koskevissa asiossa - jylläävät voimakkaat tunteet.
        Nyt pitää kiiruhtaa hitaasti.


    • Jaana_

      Oikeudessa olisitte aika tasavahvoja ja ehkä isä "voittaisi" jos hän jää nykyiselle paikkakunnalle asumaan. Oikeustaistelu on vihoviimeinen asia varsinkin lapselle - näin ollen nyt sitten neuvottelupöydän ääreen. Pystyttekö esimerkiksi järjestämään niin että lapsi asuu isän luona arjet ja on sitten luonasi viikonloppuisin/lomat jne? Lapsella on oikeus elää sekä isän että äidin kanssa ja teillä ei ole kummallakaan oikeutta viedä toiselta hänen lapsensa. Yhteishuolto on kyllä luontevin tällaisessa tapauksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2115
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1744
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1461
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      1240
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1223
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1067
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      980
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      973
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      670
    Aihe