Tarja Turunen on (oli) ainutlaatuinen tässä genressä, mutta klassisen musiikin puolella ei. Klassisen puolella hän on vielä varsin noviisi. Siellä odottaa ihan oma kilpailu, jossa kanssakilpailijoita riittää, ja myös paljon tasokkaampia. Jonkin aikaa Tarja Turusen nimi voi vetää tavallista kansaa kirkkokonsertteihin, mutta oikealle klassisen yleisölle ei riitä enää pelkkä nimi. Nightwishistä on hurjan pitkä matka oopperalavoille.
Tarjalla on ehkä rokkaripiireissä muotoutunut kuva omasta kuolemattomuudesta, erinomaisuudesta ja erityisyydestä, mutta se kun ei klassisen puolella enää riitä. Suomi on pieni maa, täällä on paljon taitavia sopraanoja, ja yleisö on vähäistä. Voi olla, että kirkkokonserttituloilla vähän aikaa eleltyään Argentiinan mies lähtee kotiinsa ja Tarjaakin alkaa taas yllättävästi kiinnostaa jopa Amerikan ja Australian Nightwish-liksat. Myöskään klassisen levyjä ei myydä kuin muutamia tuhansia, edes huippujen.
Jos työmoraali ja asenne on edelleen sama, niin ei sitä klassisenkaan puolella kauaa katsota. Ehkä jopa vähemmän, kuin rokkari-puolella, missä diivailuihin ollaan ehkä jopa totuttu.
Se, että laulaa upeasti Nightwishin solistina, ei riitä siihen, että vakuuttaa yleisön edes Suomen oopperalavoilla, saati sitten maailmalla, jonne on päästävä, jos haluaa saada tavallista koodaaja-insinööriä enemmän liksaa. Nightwish-tuloihin ei oopperamaailmassa taida päästä kuin/edes Pavarotti.
Oopperalavojen vaatimukset ja kilpailu on sitä luokkaa, etteivät nuoret - vaikka menestyneetkin - automaattisesti pääse suuriin rooleihin. Ei välttämättä edes tekniikka vielä riitä moiseen. Jopa Cardiffin laulukilpailun voitosta on muutaman vuoden matka päärooleihin (esim. Tommi Hakala).
Yhtälailla kuin Nightwish on Tarja Turunen, TT on sitä mitä on Nightwishin takia. Ei TT:stä tiedettäisi mitään ilman NW:tä. Nightwish todennäköisesti pystyy korvaamaan Tarjan, mutta Tarjalle ei välttämättä löydy uutta Hevibändiä, jos hän sitä edes kaipaa. Nightwishin laulajan ei tarvitse olla mikään huipputasoinen sopraano (ts. Soile Isokoski, Karita Mattila tai edes Mari Palo (vaikkei Mari Paloa oikein ole reilua verrata Isokoskeen ja Mattilaan)), vaan siihen riittänee ihan keskitasoinen, klassista laulua opiskellut sopraano. Esiintyminen, ulkonäkö ja karismaattisuus taitavat olla tärkeämpiä tekijöitä, jotta menestys jatkuisi.
Aika näyttää. Ja sitä mielenkiinnolla seuraamme.

Vastaukset 5
Vanhimmat
.. Tarja alkaa kotiäidiksi, onhan hän raskaana.
Mistä löytyisi klassista laulua opiskellut keskitason sopraano, joka ei vaikuttaisi 'diivalta' ja joka haluaisi reissata yli kahden viikon reissuja noiden liimalettien kanssa ja laulaa niiden musiikkia?
Voisi kuvitella, että nyt kun Nightwish on menestynyt varsin hyvin, halukkaita varmaan on ihan pidemmäksi jonoksi asti. Laulajattarenhan ei välttämättä tarvitse olla edes suomalainen. On eri asia yrittää saada oopperasopraanoa ihan outoon hevi-projektiin, kuin menestyneeseen bändiin, jonka formaatti on jo ihan tunnettu. Luulisin, että suomestakin löytyisi ainakin 10-20. Sibelius-Akatemiasta valmistuu joka vuosi muutama sopraano lisää. Maailmalta löytyy varmaan enemmän.
Lisäksi hyvä liksa ja valmiiksi taottu menestys varmaan houkuttavat.
Olisi mielenkiintoista pistää pystyyn Nightwish-idols-karsintakilpailu. =)
liimalettien ois ajatellut sitä alussa,miks ne silloin kelpas ollaanko sitä liian julkkis nyt???Toisten kustannuksella kuuluisaks Eihän Tarja sovi edes koko bändiin,Musikki aina ollut hyvää paitsi se akan hoilotus pilas aina,päästiimpä siitä.Siinä sinä olet oikeassa NIITTEN musikkia Mitä se Tarja yleensä teki siinä bändissä, eihän se antanut suunvuoroa muille edes haastatteluissa.
Onhan se tavallaan sääli että näin kävi, bändin poikien takia. Hirveä hullunmylly alkoi heti ja tuskin heti laantuu. Mutta olihan se odotettavissa, maailmalla tunnettu yhtye kuitenkin! Eikä tämä suomen media ole ainoa joka on asiasta kiinnostunut!
Tarja ei tule pitkällä tähtäimellä olemaan mitään ilman NW:a, mutta samaa ei voi sanoa NW:ta. Se tulee porskuttamaan vielä pitkään, koska bändin pojilla on oikeasti hauskaa lavalla, se on niin sanotusti heidän juttu!
Sen pitemmittä puheitta... Menetystä ja kaikkea hyvää Nightwishille!!!