vauva

Miten on onnistunut opiskelu ja vauvanhoito esim. vauvan ollessa yksivuotias? Oletteko pitäneet välivuosia vai hoitaneet lasta ja aloittaneet opiskelut vasta paljon myöhemmin? Entä onko teillä ollut ongelmia omien vanhempien kanssa? Suhtautuminen vauvaan ja opiskeluun? Epäluuloa, luottamuksen puutetta?
4455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itellä on edessä samanlainen tilanne. Aattelin, että pidän yhden hoitovapaavuoden äitiysloman jälkeen, sillä mielestäni vauva on liian pieni hoitoon laitettavaksi vuoden ikäisenä.
vanhemmille en ole vielä kertonut, sillä raskaus on vasta niin alkuvaiheessa. Pelottaa kyllä kieltämättä hiukan heidän suhtautuminen asiaan.

Äänestä
  • Tulin raskaaksi kun olin vielä lukiossa, kerkesin kuitenkin juuri saada lakin päähäni ennen kuin vauva syntyi (n. 3kk myöhemmin). Nyt lapsi on 1v 7kk ja aloitin opiskelut syksyllä. Hyvin on mennyt ja kyllä homma hoituu. Ainakin vielä yhden lapsen kanssa. En usko että useamman kanssa näin hyvin jaksaisin. Vanhempani hyväksyivät päätökseni hienosti, eikä mitään ongelmia ollut siltäkään taholta. Uskon että selviät hyvin, kunhan pidät huolen että sinulla on toimiva tukiverkosto (mummot, papat, kummit yms.) ja kun viitsit nähdä vähän enemmän vaivaa. Omaa aikaa se ei kyllä jätä juuri lainkaan. Mutta ei mikään mahdoton yhtälö. Suosittelen!

    Äänestä

  • pauzi kirjoitti:

    Tulin raskaaksi kun olin vielä lukiossa, kerkesin kuitenkin juuri saada lakin päähäni ennen kuin vauva syntyi (n. 3kk myöhemmin). Nyt lapsi on 1v 7kk ja aloitin opiskelut syksyllä. Hyvin on mennyt ja kyllä homma hoituu. Ainakin vielä yhden lapsen kanssa. En usko että useamman kanssa näin hyvin jaksaisin. Vanhempani hyväksyivät päätökseni hienosti, eikä mitään ongelmia ollut siltäkään taholta. Uskon että selviät hyvin, kunhan pidät huolen että sinulla on toimiva tukiverkosto (mummot, papat, kummit yms.) ja kun viitsit nähdä vähän enemmän vaivaa. Omaa aikaa se ei kyllä jätä juuri lainkaan. Mutta ei mikään mahdoton yhtälö. Suosittelen!

    Hei,
    Itse olen tällä hetkellä rv 17 1 ja opintojen loppusuoralla. Aika paljon kyllä tuottaa nuo opinnot stressiä,koska haluisin saada mahdollisimman paljon tehtyä ennen vauvelin syntymistä. Ajattelin olla ainakin vuoden kotona, toivottavasti pitempäänkin, ja suoritella loput opinnot rauhalliseen tahtiin.Olisi ihana jos voisi keskittyä ainoastaan vauveliin, mutta hyvä näinkin.
    Tuleva mummo (kätilö ammatiltaan) totesi vaan, että etpä sinä ole ensimmäinen opiskelevaäiti. Kotoa mieheltäni saatu tuki on kyllä kaikkein paras motivaationlähde tässä tilanteessa.

    Äänestä

mä olin vuoden kotona ja sit jatkoin opiskeluja, hyvin on kaikki menny, poitsu nyt reilu 3v. ja toinen tulossa rv 6 1 :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja opiskelu kirjoitti:

Miten on onnistunut opiskelu ja vauvanhoito esim. vauvan ollessa yksivuotias? Oletteko pitäneet välivuosia vai hoitaneet lasta ja aloittaneet opiskelut vasta paljon myöhemmin? Entä onko teillä ollut ongelmia omien vanhempien kanssa? Suhtautuminen vauvaan ja opiskeluun? Epäluuloa, luottamuksen puutetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu