Luulisin sairastavani ahmimishäirötä eli BED:iä, sillä kaikki oireet kuulostivat niin tutuilta ja olisi kuin minä olisin elämästäni kirjoittanut. Salailen syömistä ja pakonomainen tarve syödä usein ihan älyttömästi. Joskus olen oksentanut mutta yleensä kärsin vain henkistä morkkista asian suhteen, kun olen syönyt liikaa ja epäterveellisesti.
Kuinka tästä ovat ihmiset ylipäässeet? Ihanko jokaisen päivän ruokailut suunnittelee etukäteen ja jättää rahat kotiin ettei voi ruokaa ostaa?
BED, kuinka voittaa?
6
1123
Vastaukset
- ........
itseppä tuossa keinoja luettelit. syö lautasmallin mukaan, osta herkuksi kasviksia ja hedelmiä, rahat jätät himaan ja karkkihyllyn kierrät kaukaa. salli itsesi epäonnistua.
liikuntakin auttaa: lenkkeilyä yms.
tiedät itse, missä tilanteessa alat ahmia. kun tilanne näyttää uhkaavalta, keksi muuta tekemistä. ala tietoisesti puuttumaan epäkohtiin vaivasi takana. (ihmissuhteet, stressi yms?)
jos mikään ei auta, mene lääkäriin ja hommaa esim. syömisterapeutin apua tueksi.
onnea!- pitäisi
kysyä tuonne syömisterapeuttiin menoa? Minulla myös BED oireita. Olen vuoden aikana lihonut 15 kg. Syön valtavia määriä kerralla, odotan oikein että saan olla yk´sin että pääsen syömään. Olen tiedostanut jo kauan että tarvitsen apua tähän, en pääse yksin tästä eroon mutta en tiedä mistä hakisin sitä.
- ..............
pitäisi kirjoitti:
kysyä tuonne syömisterapeuttiin menoa? Minulla myös BED oireita. Olen vuoden aikana lihonut 15 kg. Syön valtavia määriä kerralla, odotan oikein että saan olla yk´sin että pääsen syömään. Olen tiedostanut jo kauan että tarvitsen apua tähän, en pääse yksin tästä eroon mutta en tiedä mistä hakisin sitä.
siis ravintoterapeutin... sori, kun kuumeessa kirjoittelee, niin mene sanat sekasin. mutta joo... kaverini (pitkäaikainen ana) pääsi ravintoterapeutin pakeille kunnan psykiatrisen puolen kautta. sinne taas pääsee joko suoraan sinne, tai aluksi omalle lääkärille soittamalla. sitten vaan rehellisyyttä peliin. usein ongelman saa selittää miljoonaan kertaan eri ihmisille, mutta sinnikkyydella apua saa. lisäksi kun ottaa yhteyttä psykiatriselle, niin siellä päästään terapioiden avulla myös pureutumaan varsinaisiin ongelmiin häiriöiden takana. jatkakaa kirjoittelua! autellaan sitten, kuinka taidetaan.
- BED
.............. kirjoitti:

pääsee nopeammin saamaan apua.
- BED
saanut avun SSRI-lääkkeestä ja psykiatrin antamasta hypnoositerapiasta.
- kaisa
voiko ravitsemusterapeutti määrätä lääkkeitä ahmimishäiriön taustalla olevaan ahdistukseen? tai esim. laihdutuslääkettä jota saa reseptillä?
Mitä on tuo ssri lääke?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455010Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121580Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481149- 131063
Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella10101981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57759Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713