Suhteet mielisairaalassa

Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten. Mieheni "löysi" hoitojaksonsa aikana 15 vuotta nuoremman naisen, vasta parikymppisen osastoltaan. Tilanne alkoi myös "ystävyytenä". Heillä oli samantapaiset diagnoosit ja jakoivat kokemuksiaan, tuntui kuulemma hyvältä, kun toinen ymmärsi. Hoitojakso kesti 6 viikkoa. Viikonloppulomilla tämä nainen tunkeutui kotielämäämme tekstiviestein ja soitoin, aluksi ne kuulostivat viattomilta, mutta pikkuhiljaa mieheni alkoi salaamaan niitä. Juuri viikonloppuisin tämä nainen tuntui tarvitsevan todella paljon tukea. Lopulta heillä oli jonkunlainen suhde. Sekin paljastui ihan vahingossa.

Monet itkut itkettiin, mielisairaiden lisäksi jouduin kestämään luottamuksen särkymisen. Lasten (sillon ala-asteikäisiä) vuoksi päätimme jatkaa. Nainen jatkoi ja jatkaa yhä joskus soitteluaan, hän on sairaseläkkeellä ja usein hoidossa itsetuhoisuuden vuoksi. Suhteen he lopettivat. En ole kuitenkaan päässyt siitä ylitse. En edes tiedä onko heillä edes ollut sukupuolista kanssakäymistä. Tuntui kuitenkin pahalta jakaa mies näin monella lailla. Ja selvästi tämä nainen oli miehelleni hyvin tärkeä. Ja kun kun annoin tilanteen jatkua "ystävyytenä" hänelle tuli eräänlainen riippuvuus tähän naiseen.

Tämä on mahdollista. Olen kuullut, että suhteet ovat yleisiä varsinkin suljetulla osastolla. Ne eivät välttämättä ole fyysisiä suhteita, mutta henkinen riippuvuus toisesta on vielä pahempaa kuin sukupuolinen. Olen useilta ihmisiltä kuullut, että varsinkin nuoret, itsetuhoiset ja usein pyskosomaattisista oireista kärsivät naiset hakevat tällaista seuraa itselleen, eivät välttämättä sukupuolista, mutta sellaista, mitä miesten vaimot eivät välttämättä hyväksy.

Ja usein ne eivät kantaudu kotiin asti, kun hoitohenkilöstö on kuitenkin vaitiolovelvollinen. Sitä äkkiä niinku löytää sielunsiskon tai -veljen ja mikäs on löytäessä, kun pienissä piireissä kaksi samanlaisista esim psykooseista kärsivää kohtaa. Tuntuu kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleen minän. Tiedän kokemuksesta. Minulla oli tällainen suhde ja kuten edellä olevat kirjoittivat; nuorempaan naiseen. Olin 35, tyttö 23 ja se oli kuin huumetta, en kotonakaan voinut olla soittamatta hänelle ja hän minulle. Sukupuolisuhdetta ei välillämme ollu, mutta ei sitä tarvittukaan; riippuvuus syntyi muuten ja se syntyi äkkiä. Pääsin kotiin ja tyttö jäi osastolle, mutta yhteydenpito jatkui, kunnes vaimo pakotti katsomaan peiliin mitä olin tekemässä perheellemme. Vieroitusoireita oli, mutta pääsin irti. Säälin tyttöä, sillä hän turvasi minuun eikä suostunut lopettamaan soittelua. Numeron muuttaminen salaiseksi lopulta auttoi. Nyt on kaikki reilassa perheen kesken. Joudun välillä käydä lataamassa akkuja, mutta silloin aina varmistan tämän tytön mahdollisen osastolla olon. Kerran olen joutnut pyytämään toiselle osastolle. En halua enää samaa, sillä perheeni on minulle tärkein?

En tiedä ovatko suhteet yleisiä, mutta esiintyy niitä. Kuulun henkilöstöön (en hoito) ja väliin tuntuu pahalta nähdä sellaista varsinkin perheellisellä. Yleensä kuvio on 30-45 vuotias perheellinen mies, jolla vaimo ja pienetkin lapset odottavat kotona ja toinen osapuoli on sitten nuorempi yksinäinen nainen, usein jo kauan hoidossa ollut.

En voi olla ajattelematta, mitä semmoinen vaikuttaa hoidon onnistumiseen, varsinkin jos vaimo saa tietää.

Tässä on nyt puhuttu perheiden ja vaimojen puolesta, kun miehet tuntuvat pään latausreissullaan kovin helposi sortuvan osastojen epävakaisiin nuoriin seireeneihin. Lienevät oikein kyttäävän näitä perheellisiä miehiä. Entäs ne henkisesti epävakaat nuoret naisimmeiset? Hekin mahtavat jotakin kokea näissä suhteissa, joihin nämä perheelliset isät ryntäävät ja jotka kaduttuaan ja vaimon ruotuun palautuksen jälkeen hylkäävät.

Itse kävin helvetin lävitse aiemmin tänä vuonna. Tuntuu olevan oikein tyypillinen kuvio, että parikymppinen nainen alkaa tukkia perheellisen miehen seuraan psykiatrisella osastolla. Niin meilläkin kävi. Mies, 38 v, pienten lasten isä hakeutui hoitoon voimakkaan masennuksen vuoksi. Itse kuvittelin, että hoitojakson jälkeen kaikki olisi paremmin, mutta mitä vielä. Hoidon aikana mies muuttui; alkoi tupakoida, koska tämä hänen tapamansa tyttö houkutteli tupakkahuoneeseen, vältteli tapaamisiamme (mm ei halunnut, että käyn osastolla) ja kaikin puolin tuntui, että hermostui ja masentui entisestään. Aluksi luulin, että hoito ei tehoa tai että hänellä on väärä lääkitys, mutta tajusin asian oiken laidan viikonloppulomalla, kun kännykkä piipitti tekstiviestejä ja puheluja kuin viimeistä päivää. Minä vaadin hoidon lopettamista tai osaston vaihtoa. Osastoa vaihdettiinkin ja kas kummaa: hoito alkoi tehota, hermostuneisuus katosi, kun tämä tyttö ei ollut seuraan tunkemassa ja häiritsemässä.

Kävi ilmi, että omahoitaja ja jotkut muutkin henkilöstöstä olivat asian huomanneet. Ovat tietysti vaitiolovelvollisia, mutta miksi osaston vaihdon ehdotusta tullut sieltä taholta? Kun tämä tyttö selvästi häiritsi mieheni hoitoa ja sai hänet ahdistuneeksi, häiritsi myös välejä minuun.

Sairaalassa ollessani psykoottisessa tilassa ei tule kyllä mieleenkään tällaiset asiat miespuolisten henkilöiden kanssa, kyllä pää on niin sekaisten mutta siellähän ollaan tavallaan miehet ja naiset yhdessä ja on aivan sama kumpi se on niin ajatuksia voidaan vaihtaa siinä kuin naisenkin kanssa ja saattaahan olla että yhteydenpito jatkuisi toivuttuakin. Voi olla, että se johtuu ihan vaan "yhteisistä kokemuksista" ja siinä ei ole sen kummempaa. Tavallaan kun kumpikin kuntoutuu taas kerran normaaliin elämään, tarvitaan nk. tukipylvästä joka ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. En ole koskaan kuullut tällaisista tapauksista ainakaan, tuskin ainakaan seksuaalista siihen liittyy mitenkään.

Varokaa kaikki vaimot, jonka mies on mielisairaalassa. Siellä saattaa olla tällainen pitkäaikaisasukki, joka saa miehen pään pyörälle. Olin oikeassa, miehellä oli ns henkinen suhde tähän naiseen, mitä jo epäilinkin. Fyysistä sinä ei ollut jo senkään takia, että sairaalan säännöt esim kieltävät potilaiden vierailut huoneissa.

Mieheni oli vimmattu tämän ihmisen perään. Ja salaili yhteydenpitoa. Kun lopulta vaadin selvitystä mieheni myönsi, että hän oli ollut kinnostunut tästä nuoresta naisesta. Eli mieheni on 37 v tämä nainen 23. Ja kun mies lopulta ymmärsi, että oli jäämässä pahanlaiseen koukkuun, hän lopetti suhteen. Senkin jälkeen nainen kulki perässä kunnes mies pyysi osaston vaihtoa. Vasta nyt on hänen hermostuneisuus hellittänyt ja tuntuu että nyt hän keskittyy hoitoonsa, kun tämä nainen on pois kuvioista. Ex-osastokaveri sanoi, että tällä naisella on jo uusi uhri kierroksissa, tämä samainen kaveri oli jo osastolla varoittanut miestäni tästä naisesta.

Minulta vaan meni luottamus ja usko tulevaan. En olisi uskonut, että mies sortuu tällaiseen, kuvittelin, että minä ja lapset riittävät.

Miten voi olla olemassa noin kamalia ihmisiä? Tarkoitan nyt näitä nuoria naisia, jotka leikkivät liian isoilla asioilla elämänkokemukseensa nähden. Asia lienee näin: tällainen nainen on ollut hoidossa jo viikkoja, eli olo on tasaantunut, vointi parantunut. Kuitenkin on tarpeeksi sairas ulkomaailmaan. Osastolle tulee usein ensimmäistä kertaa perheellinen mies, sekavassa, hämmentyneessä tilassa, erossa perheestään. Tämä mies on erittäin helppo saalis lapselliselle ja kypsymättömälle nuorelle naiselle, joka on hyvä manipuloimaan. Miehestä tuntuu hyvältä, kun toinen tuntuu ymmärtävän, lomia ei heti saa ja koti tuntuu kaukaiselta, osasto ja tämä nainen todelliselta. Riippuvuus syntyy äkkiä. Sitten asia jossain vaiheessa valkenee vaimolle. Vaimo on jo kenties pitkään joutunut huolehtimaan yksin kodista ja perheestä, kun mies on oireillut. Ja nyt vaimo joutuu kestämään mielisairaalassa olon lisäksi toisen naisen, olkoonkin vain, että suhde on platoninen. Vaimo tuntuu miehestä tylsältä narisijalta, joka puhuu vain arkipäiväisistä asioista: lapsista, rahasta, koulusta, työstä, jaksamisesta… tämä uusi nainen on mielenkiintoinen: hänellä on mielenkiintoinen tarina siitä, miksi hän on osastolla, ollut jo mahdollisesti pitkäänkin. Hänellä on mielenkiintoisia, älykkäitä ajatuksia, usein sairaita, pimeitä ajatuksia, jotka kiehtovat miestä. Ja hän on niin kovin nuori ja haavoittuvainen. Mies alkaa tuntea itsensä sankariksi ja tämä uusi nainen tarvitsee häntä – uuden nuoruuden aika voi alkaa.

Mutta perhe ja vaimo ei katoa minnekään. Ja yleensä mies joutuu tämän suhteen lopettamaan, kun tajuaa, että on menettämässä lapsensa ja vaimonsa. Vaimonsa, joka kuitenkin on miehelle se tärkein ihminen. Mies jopa yleensä tajuaa mille harhateille hän ajautui. Mutta nämä naiset eivät halua päästää irti. He uhkailevat itsemurhalla ja itsetunnon kadottamisella (miehen takia itsetunto palautui – nyt katoaa, älä hylkää, tarvitsen sinua…) Onnellinen on mies, jos vaimo antaa anteeksi. Mutta tällaista on vaikea antaa anteeksi, luottamus on kadoksissa pitkään, ehkä ikuisesti.

Kyllä, tässä puhui kokemus. Tästä tapahtuneesta on 3 vuotta ja vieläkin asia kaihertaa. Pahinta kestää on se, että kun yritti tukea miestään, mies loittoni ja haki tukea muualta, vieraalta ihmiseltä, todella sairaalta ihmiseltä, jolla oli pimeitä, kauheita ajatuksia. Yritimme yhdessä ja yritämme yhä, lapsia on 3, kaikki ala-asteikäisiä. Mutta luottamusta en ole takaisin saanut, tuskin saankaan. Välillä ajatukseni täyttää niin kauhea viha tätä naista kohtaan, että toivon, että hän olisi toteuttanut uhkauksensa itsemurhasta. Tämä nainen tuskin edes itse ymmärtää mitä on saanut aikaan. Ja jos ymmärtäisi olisi varmasti vain tyytyväinen.