Asia taitaa kuitenkin olla niin että Holopainen itse on mustasukkainen Tarjasta... Kuvittelee omistavansa Tarjan eikä voi syvien sysimetsien miehenä sulattaa kuumaveristä, mutta kylmän viileästi ja hillitysti toimivaa Marseloa, joka kaikin keinoin pitää huolta rakkaasta vaimostaan, hennosta, heikosta ja herkästä Tarjasta!!! Kuka pitäisi huolta Tarjan etujen toteutumisesta yhtyeen sisällä tai yleensäkään missään jos ei hänen miehensä/managerinsa? Tuomasko? EI.TOD.!
Innolla odotan Tarjan vastinetta Tuomaksen väitteille! Ja silloin ei millään räkäpäillä roiskita... kovat on piipussa, siitä olen varma!
Taitaa Holopaisellakin olla jo valmiiksi paskat housussa, kun eilisissä kolmosen uutisissa sanoi että pakko hoitaa asia näin ettei vastapuoli ehdi kertomaan omia totuuksiaan ensin... korostan sanaa TOTUUKSIA!
Olen varma siitäkin ettei kaikki bändin jätkät ole olleet käsi valmiiksi ojossa allekirjoittamaan Tarjalle annettua kirjettä. Homma lienee mennyt niin että Holopainen on sanonut jätkille:"NIMI PAPERIIN TAI OVI ON TUOSSA!". Vaikka Tuomas musiikintekemisen saralla onkin suorastaan nero, niin jotain mätää Tuomaksen päässä liikkuu... -Nerouden ja hulluuden raja on kuin veteen piirretty viiva-
Mustasukkainen HOLOPAINEN
31
4340
Vastaukset
- Late
Kyllähän me tiedämme että sairaalloinen mustasukkaisuus lisääntyy etelään päin liikuttaessa.
- rasittava
mitä ihmettä? Jos akka on käynyt rasitteeksi bandille niin pois vain. Turusenakka nyt ei muuta tee kuin laula. Turusia kasvaa puissa! Holopaisia on vain yksi!
"Olen varma siitäkin ettei kaikki bändin jätkät ole olleet käsi valmiiksi ojossa allekirjoittamaan Tarjalle annettua kirjettä"
Hah, milläs sinä kuvittelet sen varmaksi asiaksi. Downloadaamalla bandin albumeita netistä et vielä tutustu siinä soittaviin ihmisiin.- ilman Tarjaa
Kyllä niitä hyviä säveltäjiäkin on pilvin pimein,
mutta sekun ei yksin riitä. Pitää saada ne biisit vielä jotenkin ihmisten tietouteen. Tarjan upean äänen, tulkinnan ja tuhansien haastettelujen takia Nightwish on saavuttanut asemansa.
Vai olisikohan kansaa,lehtiä ja muuta mediaa kiinnostanut koskettimien takana naurettavasti hytkyvä meikattu "mies",(löytyy joka kylän autotallista) hyvine biiseineen? - ja monta laulajaa
ilman Tarjaa kirjoitti:
Kyllä niitä hyviä säveltäjiäkin on pilvin pimein,
mutta sekun ei yksin riitä. Pitää saada ne biisit vielä jotenkin ihmisten tietouteen. Tarjan upean äänen, tulkinnan ja tuhansien haastettelujen takia Nightwish on saavuttanut asemansa.
Vai olisikohan kansaa,lehtiä ja muuta mediaa kiinnostanut koskettimien takana naurettavasti hytkyvä meikattu "mies",(löytyy joka kylän autotallista) hyvine biiseineen?Siinä esimerkki bandistä jossa kiertää ainakin kolmas ukko mikrofonin takana. van halenin veljekset vain vinguttavat kitaraa. Kukaan ei ole ollut kiinnostunut bandin laulajasta d. lee rothin jälkeen, musiikkia syntyy ja ihmiset kuuntelevat.
Tarjalla on aika miljoonaääni. Nordeahan hylkäsi akan sponsorointipyynnin siksi, että siltä ei löytynyt minkäänlaista näyttöä klassisen musiikin saralla. Tiesitkö sitä?
Tuomas on perusruma suomalainen äijä, joka tekee niin helvetin hienoa musiikkia. Tarjan tulkinta? Palaan edelliseen kappaleeseen. Eihän sillä ole minkäänlaisia näyttöjä klassisesta musiikista, jota todella tulkitaan. Suomenkin kokoisesta pläntistä löytyy turusen tasoisia akkoja jokaisesta toimivasta harrastajakuorosta. Ulkonäöllisesti, koska viitattiin myös tuomaksene, turunen näyttää mattiesko hytöseltä. hyh. Siksi kai kaikenmaailman goottiwannanbien on helpposamastua tuohon backstagen aaveeseen..
- goes on
Haloo herää nyt jo sinäkin arkitodellisuuteen. Ei Tarja mikään pyhimys ole vaan diiva. Musiikinhistoria on täynnä bändejä joiden laulaja on "kasvanut" omasta mielestään bändiä isommaksi ja saanut potkut kun on liikaa loiskunut päässä. En väitä, että Tarjalla olisi loiskunut, mutta ihan varmaa on ettei Tuomas ilman hyvää syytä tee tuollaista liikettä. Tarja on ollut bändin keulakuva ja se on sopinut muille jäsenille oikein hyvin, mutta liika on liikaa jos ei sydän ole bändissä mukana. Oikeastaan ei Tarja edes ollut bändin jäsen vaan kävi tekemässä lauluhommia levylle ja keikoilla. Olen aivan varma, että Nightwish pärjää myös jatkossa uuden laulajan kanssa. Helppoa ei uudella laulajalla tule olemaan, kun verrataan Tarjaan varsinkin alussa, mutta tämä on myös mahdollisuus uudenlaiseen Nightwishiin.
- LilyDreamer
Pojilla on kyllä ihan täys oikeus nostaa mielipiteensä julki, jos neiti kerran noin käyttäytyy. ei sellasta käytöstä keneskään kannata sietää. Ja tarjalla ja marcelolla on molemmilla siinä kirjeesä suuri paikkaansapitävä osuus. asiat saattais olla ihan erilailla jos tarja olis älynnyt herätä aikasemmin sieltä Marcelon luomasta pumpulimaailmasta.
- katkeratuomas
juu eiköhän se ollut niin että tuomas ei kestä katella kun tarja löysi elämänsä rakkauden, se oli liian kova paikka epäilevälle tuomaalle.
- helppppo
katkeratuomas kirjoitti:
juu eiköhän se ollut niin että tuomas ei kestä katella kun tarja löysi elämänsä rakkauden, se oli liian kova paikka epäilevälle tuomaalle.
niin... eihän tuo Tuomaksen mustasukkaisuuksissaan tekemä Tarjan erottaminen olisi edes vakavaa... kuinkahan monta ihmistä Suomessakin on mustasukkaisuuden takia tapettu/murhattu? Luulisi ainakin Empun olleen Tarjan puolella, mutta Empullekin nimen kirjoittamatta jättäminen olisi tiennyt uusia haasteita työelämän/soittamisen saralla... Tiedä sitten miten erilaiset kuviot olisi olleet jos emppukin olisi lähtenyt...
- mieku
...OMIA totuuksia...
- _J_
Aivan juuri näin!!!!Tämä kirje on täysin totta ja asiaa ja faktaa!!!!!!Tarjalle täysi tuki ja Holopainen HÄPEÄ!
- Antti
Hento Tarja ei mitenkään olisi pärjännyt raavaiden miesten joukossa ilman henkilökohtaista manageria. Joo joo. Tuota ei usko kukaan.
Ei hemmetti. Eikös bändien menestys yleensä perustu sille että on hyvä yhteishenki. Hyvä yhteishenki taas perustuu sille, että kaikki pitää yhtä.
Jos jokaisella bändin jäsenellä olis henkilökohtainen manageri, niin riitatilanteissa jokaisella on mahdollisesti myös henkilökohtainen juristi ratkomassa omia etuja ja sillon ollaan jo aika kaukana toisista.- naapurin tyttö
Heiheihei.. Kyllä minun mielestä Nightwish ja sen saavuttama huikea menestys perustuu kuitenkin ihan pohjimmiltaan TUOMAKSEN sävellyksiin/sanoituksiin bändin yhteistyöhön, sovituksiin yms. (Johon siis Tarja ei ilmeisestikään ole kovinkaan suurella innolla osallistunut) Tarjan kieltämättä upea ääni oli vain se piste iin päälle joka erotti Nightwishin selkeästi muista..
- Ei kaikki
naapurin tyttö kirjoitti:
Heiheihei.. Kyllä minun mielestä Nightwish ja sen saavuttama huikea menestys perustuu kuitenkin ihan pohjimmiltaan TUOMAKSEN sävellyksiin/sanoituksiin bändin yhteistyöhön, sovituksiin yms. (Johon siis Tarja ei ilmeisestikään ole kovinkaan suurella innolla osallistunut) Tarjan kieltämättä upea ääni oli vain se piste iin päälle joka erotti Nightwishin selkeästi muista..
Kaikki uudempi musiikki samanlaista jumputusta. Kaikki kappaleet eivät ole Tuomaksen käsialaa. Lukee pienellä levyssä. Silti mulla on melkein kaikki levyt. Taidan olla hullu. Ei, olen Tarja-fani.
- Mievaan77
Miksi ei Marcelo valvoisi Tarjan etuja myös Nightwishin yhteydessä? Marcelo hoitaa Tarjan mangeroinnin Tarjan tehdessä soolohommia, eikä kellään liene ollut mitään valittamista asiassa?
- .............
Voihan olla, että Marcelo onkin ylisuojelevainen, ja Tarjalle tullut diivan elkeitä, mutta kyllä Holopaisen kirjeestä rivien välistä pystyy lukemaan mustasukkaisuuden myös. Miehet kun tuppaavat ainakin kiintymään, ellei peräti ihastumaan, naisiin joiden kanssa viettävät pitempiä aikoja. Varsinkin silloin, kun kyseessä on kaunis nainen.
Kyllähän siitä kirjeestä ihan selvästi huomaa sen, että ongelmat johtuvat Holopaisen mielestä lähinnä Marcelosta. Mustis se on.- Jambotar
Miettikääs jos laulujen sanat kertovatkin Tarjasta ja Tuomaksen ihastuksesta Tarjaan! Eilen tuli asia mieleen ja sanoituksia lukiessani tulin siihen tulokseen että jos asia on näin niin kyllä Tuomaksen maailma on todella sairas.
- ............
Jambotar kirjoitti:
Miettikääs jos laulujen sanat kertovatkin Tarjasta ja Tuomaksen ihastuksesta Tarjaan! Eilen tuli asia mieleen ja sanoituksia lukiessani tulin siihen tulokseen että jos asia on näin niin kyllä Tuomaksen maailma on todella sairas.
käykää lukemassa aiheesta iltalehdestä, niin sielläkinhän Holopainen mainitsee, että en voi enää tehdä lauluja SINUN laulettavaksesi. Ainakin minusta kuulostaa vahvasti siltä, että on tainut Holopainen vääntää niitä lauluja ilmeisesti jokin muu, kuin musiikin tekeminen mielesssä.
- mustis
niimpä hänellä oli ongelma siis tuomaalla
- LilyDreamer
mä ainakin uskon asian olevan niinkun herra itse sanoo. ei sillä olis mitään syytä Tarjaa mustasukkaisuuksissaan heittää pihalle. eihän Tuomas, Jukka, Emppu ja Marcokaan ihan viattomii oo, mut Tarjalla ja marcelolla on siinä kirjeessä iso paikkaansapitävä osuus.
- Elenya
Tarja ja Tuomas ovat olleet ystäviä semmosen vajaat kymmenen vuotta, ja Tarjan laulettavaksi tuomas on niitä väsännyt.
- Fani jo vuodesta -97
Olen Nightwish fani ollut jo kuusivuotiaasta saakka, silloin kuulin bändistä ensimmäisen kerran ja silloin se perustettiin. Tuomas on heistä ehdottomasti paras, soitan itsekin pianoa ja sanoitan kappaleita. Nyt tuntuu oudolta ajatella, että olin niiden onnekkaiden joukossa, jotka viimeisenä näkivät Nightwishin entisenä Nightwishina. Eihän mikään tule koskaan olemaan kuin ennen, mutta Tuomasta syytetään tässä ihan liikaa! Ihan varmasti bändin muutkin pojat olivat tällä kannalla, uutisissa sanottiin etteivät KUKAAN heistä ollut puhunut Tarjalle VUOTEEN. Ei tämä pelkästään Tuomaksen vika ole, vaikka hän kirjeen Tarjan käteen työnsikin.
- zxcvnm
no vittu olisivat PUHUNEET! niin asiat selvitetään aikuisten maailmassa. ei suinkaan kirjoittamalla julkisia teilauskirjeitä nettiin. mulle on aivan sama onko tarja diiva/ahne/täysi bitch, nimittäin tuon todella törkeän kirjeen jälkeen kaikki mun sympatiat tarjan puolelle.
mainittakoon vielä, että fanien manipulointi tuntuu olevan erittäin helppoa. kirjeessä holopainen toteaa useaan kertaan miten "tarja ei kunnioittanut faneja jne". ja kas kummaa, heti ovat fanit yhdessä rintamassa ruikuttamassa, että joo niin se ämmä ei meitä kunnioittanut.
tarjalle tsemppiä. nightwish on kuollut. - Rokkistara
zxcvnm kirjoitti:
no vittu olisivat PUHUNEET! niin asiat selvitetään aikuisten maailmassa. ei suinkaan kirjoittamalla julkisia teilauskirjeitä nettiin. mulle on aivan sama onko tarja diiva/ahne/täysi bitch, nimittäin tuon todella törkeän kirjeen jälkeen kaikki mun sympatiat tarjan puolelle.
mainittakoon vielä, että fanien manipulointi tuntuu olevan erittäin helppoa. kirjeessä holopainen toteaa useaan kertaan miten "tarja ei kunnioittanut faneja jne". ja kas kummaa, heti ovat fanit yhdessä rintamassa ruikuttamassa, että joo niin se ämmä ei meitä kunnioittanut.
tarjalle tsemppiä. nightwish on kuollut.Eipä tuota paremmin voisi asiaa ilmaista. Jätkät ampuivat omaan jalkaan. Jos bändin "johtaja" kertoo etei ole vuoteen puhunut työkaverinsa kanssa, niin ilmaiseepa samalla miten tyhmä on itse. Vuorovaikutus on kahdenpuolista.
Eräät Tarjan sorsimiset Areenan konsertissakin saivat nyt selityksen. Sääli, sillä Suomessa ei ole liikaa kv huippubändejä tuhlattavaksi. Tuntuu uskottavalta kuitenkin ettei Tuomas ole kiinnostunut menestyksestä ja rahasta. Nythän niistä ei ole enää pelkoa. - Mummotkin ihmettelee
Rokkistara kirjoitti:
Eipä tuota paremmin voisi asiaa ilmaista. Jätkät ampuivat omaan jalkaan. Jos bändin "johtaja" kertoo etei ole vuoteen puhunut työkaverinsa kanssa, niin ilmaiseepa samalla miten tyhmä on itse. Vuorovaikutus on kahdenpuolista.
Eräät Tarjan sorsimiset Areenan konsertissakin saivat nyt selityksen. Sääli, sillä Suomessa ei ole liikaa kv huippubändejä tuhlattavaksi. Tuntuu uskottavalta kuitenkin ettei Tuomas ole kiinnostunut menestyksestä ja rahasta. Nythän niistä ei ole enää pelkoa.Kyseessä oli bändin sisäinen välienselvittely ja demokratia toimi. Pojat 4 vs Tarja 1.
Todennäköistä on että tämä tuskin vaikuttanee Nightwishin menestykseen. Tarjallekin onnea vaan soolouralleen. - demokratiaa?
Mummotkin ihmettelee kirjoitti:
Kyseessä oli bändin sisäinen välienselvittely ja demokratia toimi. Pojat 4 vs Tarja 1.
Todennäköistä on että tämä tuskin vaikuttanee Nightwishin menestykseen. Tarjallekin onnea vaan soolouralleen.P....n marjat! Kyllä nightwish on yhtä kuin Tuomas Holopainen. Muut jätkät ei oo Tuomakselle muuta kuin perskärpäsiä ja hännystelijöitä, jotka vaan hyvien sattumien kautta ovat päässeet soittamaan menestyksekkääseen bändiin! Bändissä ei ole muilla jäsenillä minkäänlaista sananvaltaa.
Kyllä tuosta Nightwish-touhusta on demokratia kaukana! - olen
demokratiaa? kirjoitti:
P....n marjat! Kyllä nightwish on yhtä kuin Tuomas Holopainen. Muut jätkät ei oo Tuomakselle muuta kuin perskärpäsiä ja hännystelijöitä, jotka vaan hyvien sattumien kautta ovat päässeet soittamaan menestyksekkääseen bändiin! Bändissä ei ole muilla jäsenillä minkäänlaista sananvaltaa.
Kyllä tuosta Nightwish-touhusta on demokratia kaukana!Niimpä... vaikee kuvitella että muut bändissä voisi vaikuttaa muihin asioisin kuin että mitä limpparia juodaan back-stagella keikan jälkeen.
- Viinaa
olen kirjoitti:
Niimpä... vaikee kuvitella että muut bändissä voisi vaikuttaa muihin asioisin kuin että mitä limpparia juodaan back-stagella keikan jälkeen.
Siis Limpparia? Backsatagella? hevibändi?
ei helvetti, mistä sä oot karannut - ja popcornit
olen kirjoitti:
Niimpä... vaikee kuvitella että muut bändissä voisi vaikuttaa muihin asioisin kuin että mitä limpparia juodaan back-stagella keikan jälkeen.
..että onko chilipähkinöitä vai suolapähkinöitä vai poppareita.
että kyllä pojilla nyt jotain sananvaltaa asioihin on.
- nimetön
minä taas korostaisin sanoja OMIA TOTUUKSIA. Ja varsinkin OMIA.
- mörkö
Sallikaa mun nauraa.. On teidän elämännekin sitten niin pirun tylsää.. Tai no.. Mulle on ihan sama mitä te päidenne sisällä kehittelette..
- menninkäinen
Niin varmaan sähän oletkin mörkö!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934