Oletteko koskaan olleet konsertissa,jossa yleisö on konsertin loputtua noussut seisaalleen taputtamaan artistille?Olin itse n.kaksi vuotta sitten Finlandersin konsertissa ja siellä osa yleisöstä nousi taputtamaan,kun Finkut tulivat lavalle kiittämään yleisöä.Osa katsojista(minä mukaanlukien) ei oikein tiennyt kuinka suhtautua.Olihan konsertti toki ollut hyvä,mutta silti tuntui jotenkin liioitellulta seisaalleen taputtaa,meni ainakin minusta jotenkin yli..Mitä mieltä olette te muut konserteissa kävijät?
Mitä mieltä?
16
521
Vastaukset
- Marja-Leena
Kyllä tässä juuri pari viikkoa sitten olimme Mäkeläisen ja Lunnaksen konsertissa, jossa lopuksi osa yleisöstä nousi taputtamaan ja ihan aiheesta! kyllä oli niin loistava konsertti ettei olekaan vähään aikaan nähty vaikka aika paljon konserteissa käymmekin. Harmi ettei noita konsertteja paljoa televisioida
- Saapas
Niin tehtiin Mikon ja Tarjan konsertin lopussa. Jari Sillanpään ja Anna Eriksonin konsertissa samoin. Janne Tulkin jokaisessa konsertissa, jossa olen mukana ollut, myöskin. Se sopii mielestäni oikein hyvin konsertin kiitokseksi yleisöltä!
- fröökkynä
Ainakin jokunen vuosi sitten koko Hartwall Areenan tuhatpäinen yleisö kiitti Kari Tapiota konsertin päätteeksi seisaallaan. No, mikäs siinä - tapa sekin kunnioittaa...olen huomannut, että ainakin klassisen musiikin puolella, esim sinfoniakonserttien lopuksi yleisö taputtaa seisaallaan. Ja kiitos ja kunnioitus on mielestäni jo se, että solisti taputetaan uudelleen lavalle...
- anneka
yks vuosi olin jari Sillanpään konsertissa ja silloin suuri osa yleisöstä taputti seisaaltaan.
Konsertti oli ihan hyvä.Itse en kehtaa jäädä istumaan jos enemmistö taputtaa seisaaltaan,tosin sehän on jokaisen oma valinta kuinka taputtaa.. Kyllä mun mielestä aivan hyvin voi nousta ylös taputtamaan jos konsertti on ollut tosi hyvä. Onhan se mukava kiitos ja huomionosoitus artistille ja bändille.
Tapsa Kansan konserteissa joissa olen ollut on monasti lopussa noustu osoittamaan seisaaltaan suosiota.
kerran kirkossakin jotku ihmiset nousivat lopussa seisomaan ja taputtamaan, mutta Tapsa näytti niille, että he istuisivat alas.- Enna wedw
keikoillakin-
- seisten kiitetään
Eiköhän sellainen tapa ole aina ollut.Ainakin täällä Ruotsissa.Olen käynyt suomalaisten artistien konserteissa täälläkin ja samanlaista on ollut joka konsertissa. Kyllä on kiitosta kuulunut vielä jälkeenpäinkin.Sehän on hieno tapa ilmaista tyytyväisyytensä illan esiintyjiä kohtaan.
- Rhanna
Arja Korisevan Kultaiset korvarenkaat juhlakonsertissa viime syksynä, ainakin täällä Jyväskylässä, porukka nousi taputtamaan seisaaltaan. Mielestäni se on hieno tapa kiittää artistia työstä, jonka tämä on tehnyt miellyttääkseen yleisöään.
- vastaanottoapuri
Tämäkin ele saataa riippua yleisöstä: joku yleisö paljon vastaanottavaisempi kuin toinen. Tietenkin riippuu myös esittäjän annista katsojille, eli hyvä saa palkkansa! Ja vaikka yleisö ei nousisikaan seisoen kiittämään ja taputtamaan, ei se tarkoita, että he eivät kunnioittaisi artistia...Suomessa ei taida sentään lentää artistille alushousuja kuten isossa maailmassa...saati sitten jotain muuta "kammottavaa"...
- Loviisa
Olen kyllä ollut montakin kertartaa, esim Jari Sillanpään sekä Helmut Lotin konseteissa.
Jokin aika sitten vaan oman alueemme lehdessä oli isot yleisökirjoitukset siitä, että noi EI muka saisi tehdä kevyen musiikin konserteissa ollenkaan! Sitä tunnuttiin pitävän rahvaanomaisena. Kun tuollaisen tunnustuksen annettiin ymmärtää kuuluvan vain "hienomman" musiikin tapahtumiin...
Joka tapauksessa minä aion nousta seisomaan vastaisuudessakin jos ja kun koen sen arvoisen nautinnon konsertisa!- Inkeri
Muistan myös lukeneeni jostain maakuntalehdestä ankaraa paheksuntaa, kun yleisö nousi seisaalleen Jari Sillanpään konsertin jälkeen. Millähän perusteella tällainen kunnianosoitus pitäisi varata vain eliittikulttuurin edustajille?
Minusta niin voi tehdä, jos siltä tuntuu, ja Jarin konserteissa siltä on tuntunut aika usein. Suomalainen yleisö on aika hillittyä eikä yleensä rupea huutelemaan, viheltämään tai tömistämään jalkojaan. Silloin seisaalleen nouseminen on suosionosoitusten "äärimmäinen muoto", jonka kyllä ansaitsevat taitavat kevyen musiikin esittäjät ihan siinä missä oopperalaulajatkin. - konsertti
Inkeri kirjoitti:
Muistan myös lukeneeni jostain maakuntalehdestä ankaraa paheksuntaa, kun yleisö nousi seisaalleen Jari Sillanpään konsertin jälkeen. Millähän perusteella tällainen kunnianosoitus pitäisi varata vain eliittikulttuurin edustajille?
Minusta niin voi tehdä, jos siltä tuntuu, ja Jarin konserteissa siltä on tuntunut aika usein. Suomalainen yleisö on aika hillittyä eikä yleensä rupea huutelemaan, viheltämään tai tömistämään jalkojaan. Silloin seisaalleen nouseminen on suosionosoitusten "äärimmäinen muoto", jonka kyllä ansaitsevat taitavat kevyen musiikin esittäjät ihan siinä missä oopperalaulajatkin.Totta ja hyvin sanottu tuo, "kun siltä tuntuu".Vaikka itsestäni se seisaalleen taputtaminen tuon mainitsemani FInlandersin konsertin jälkeen ei oikein tuntunut luontevalta,niin en kyllä voi ymmärtää,että jotkut oikein paheksuvat sitä tapaa ja väittävät sen muka sopivan ainostaan joihinkin oopperaesityksiin tms..Minusta koko tapa ei oikein ole jotenkaan "suomalainen",jos kukaan nyt tajuaa mitä tarkoitan:)Mutta aivan kuten inkeri kirjoitti,Kun siltä tuntuu,niin voihan sitä seisaalleenkin taputtaen kiitoksensa artistille osoittaa.Ja jos jonkun keikan/konsertin jälkeen on tosi hyvä fiilis,niin kyllä sitä vähemmästäkin penkistä pomppaa,eikä ala ajattelemaan,että onkohan tämä nyt sopivaa:)
- Kikka
Kylllä vaan erittäin hyvä tapa on nousta seisomaan ja taputtamaan esiintyille konsertin lopuksi jos ja kun he ovat hienosti hommansa hoitaneet.
Mm.Tapani Kansan konserteissa näin on tehty monasti. Viimesyksynä Turussa Tapsa Kansan konsertissa yleisö nousi lopussa seisomaan ja taputtamaan ja Tapsa oli siitä selvästikkin otettu. sanoi ,että :" Kiitos. Sitten joskus kun taivaanportilla näen Tapio Rautavaaran,Ontuvan Eriksonin ja Pyhän Pietarin, niin sanon niille ,että Turussa on sitten mukavaa porukkaa. " ;)- ......................
No johan oli Kansalta tosi typerästi sanottu tuo sitten joskus.....
- Kikka
...................... kirjoitti:
No johan oli Kansalta tosi typerästi sanottu tuo sitten joskus.....
Tottahan toki se oli taas sun mielestä typerästi sanottu, koska TAPSA sanoi niin, mutta jos Kari Tapio olisi niin sanonut ,niin se olisi ollut mielestäsi mahtavasti sanottu.
- .....................
Kikka kirjoitti:
Tottahan toki se oli taas sun mielestä typerästi sanottu, koska TAPSA sanoi niin, mutta jos Kari Tapio olisi niin sanonut ,niin se olisi ollut mielestäsi mahtavasti sanottu.
Älä taas Kikkare vedä herneitä kerroin vaan oman mielipiteeni asiasta. Älä Karia tähän sotke ei hänen sanomisistaan ollut kysymys vaan Kansan.
Haloo herää pahvi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912