Holopaisen kirjeestäkin käy ilmi että Tarja on ollut lähdössä itse jo pitkään. Näköjään pojat ovat onnistuneet painostamaan hänet pysymään bändissä tähän asti.
Holopaisen alhaisuuden osoittaa se, että pitää päästä "antamaan potkut ekana", kun lopputulos olisi joka tapauksessa ollut Tarjan lähtö ennemmin tai myöhemmin.
Perustelut ovat katkeroituneen ihmisen kommentteja. Ymmärrettävää kyllä, koska bändin sielu ei varmaan ole koskaan kokenut päässeensä julkisuudessa bändin keulakuvaksi.
Mutta tytöt hei, jaksaisitteko te oikeasti matkustaa samassa keikkabussissa puoltoista vuotta neljän ryyppäävän ja piereskelevän hevarin kanssa, jos vaihtoehtona on asua hotellissa aviomiehen kanssa?
"Ahneuskin" taitaa olla sitä että Tarjalla on vihdoin ollut joku joka pitää hänenkin oikeuksistaan huolta, sitä, ettei Tuomas pääse joka asiassa pompottelemaan.
Ehdottomasti paras ratkaisu kaikille, että tiet eroavat, mutta Holopaisen tapa hoitaa asia osoittaa hänen pienuutensa ihmisenä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä laulajatähtönen taisi viime kiertueen ajan reissata "managerinsa" kanssa paikasta toiseen kun kundit sai reissata keskenään
Olisivat voineet asian paremminkin hoitaa, kun mustamaalauskirjeellä. Toinen osapuoli on ilmaissut kantansa, ja sen perusteella ollaan tuomitsemassa.
Eiköhän tässä ole molemmat osapuolet syyllisiä.
Riitaan kun tarvitaan aina kaksi osapuolta. :-)
Jaksaisin.. KÄrsimys pitää nöyränä ja päässä sijaitsevan pissasuodattimen aktivoituna.
"Mutta tytöt hei, jaksaisitteko te oikeasti matkustaa samassa keikkabussissa puoltoista vuotta neljän ryyppäävän ja piereskelevän hevarin kanssa, jos vaihtoehtona on asua hotellissa aviomiehen kanssa?"
Eikös se ole niin että kun leikkiin ryhtyy niin leikin kestää. Rokkarin kiertue-elämä on ihan muuta kuin jollain helvetin pop-laulajalla tai idolilla. Musiikki bändin kanssa on muutakin tai pitäis olla muutakin kuin pelkkä työpaikka josta tullaan aina kotiin ennen seuraavan illan duunia. Se on elämäntapa ja se vaatii paljon enemmän panostusta.
Nii-in, kyllä bändissä oleminen on myös muuta kuin lavalla olo. Itseasiassa paljon muuta.
Esiintyminen on se näkyvin osa, parasta mitä on, mutta suurin osa ajasta kuluu muualla.
keikkabussissa istuminen ryydyttää jokaisen.
jos kemiat ei toimi, niin ajan mittään ne vaan huononee.
seitsemän tuntia päivässä ahtaassa bussissa idioottien kanssa ei ole kivaa.
Samat naamat joka helvetin keikalla,
ja tuokin tampio on taas kännissä, tällä kertaa jo ennen keikkaa.
ei kiinnosta kuulla samaa tylsää vitsiä 200 kertaa.
Been there, done that.
Se on menestyksen hinta, kiertueet raskaita ja koti ikävä kova. Tarja kuitenkin on aina sanonut, että hänen suurin intohimonsa on tehdä Nightwishia ja laulaa klassista laulua. Kaksiteräinen miekka. Täytyy tehdä töitä, jotta voi toteuttaa unelmaansa. Luulin Tarjankin ymmärtävän sen, että tota työtä pitää tehdä rakkaudesta musiikkiin, ei rahan tai maineen vuoksi
Tekopyhää keneltäkään väittää ettei raha kiinosta.
viesti on hyvin perusteltu ja asiallinen