Säälittävä Tarja

tulee kohta julkisuuteen haukkumaan bändin poikia valehtelijoiksi. Juonii parhaillaan miehensä kanssa kuinka tuleva vastine muotoillaan mahdollisimman paljon hänen oman julkisuuskuvan maineen kiillottamiseksi, mutta muita haukkumalla se ei siitä ainakaan kiillotu. Tuomaksen kirjeessä ei ollut mielestäni mitään julmaa kuten Turunen jo väittää vaan siinä oli aivan asiallisesti tuotu totuus julki.
31028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja mistähän sinä mahdat tietää mikä totuus asiassa on. Oletko itse ollut näkemässä/kuulemassa. Lapsellisesti hoidettu homma - kai asian olis voinut hoitaa backstagellakin ja sitten antaa julkisuuteen tiedote, että yhteistyö on purettu yksimielisesti. Onko nyt pyrkimyksenä mustamaalata entistä solistia ja näin vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa.
turha on mielestäni luoda sädekehää bändin poikien ympärille ja sovittaa pirunsarvia Tarjalle, me pienet kun ei täällä tiedetä mitä todellisuudessa on tapahtunut tai ollut tapahtumatta.

Äänestä

on panettelua, yhdentekevää vaikka se olis muotoiltu raamatun säkeiksi. Holopainen tajus, että se jää ikuisesti Tarjan varjoon, jos se ei tee mitään....onneton, itseriittoinen "säveltäjä"

Äänestä

mistä sä tiedät mikä totuus!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ja miten pitäs käyttäytyä...tulla esiin ja myöntyä paskanjauhantaan että kyllä tuomas. eiköhän tarjalla ole mustaa valkosella kaikista jutuista.kjeh;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turunen... kirjoitti:

tulee kohta julkisuuteen haukkumaan bändin poikia valehtelijoiksi. Juonii parhaillaan miehensä kanssa kuinka tuleva vastine muotoillaan mahdollisimman paljon hänen oman julkisuuskuvan maineen kiillottamiseksi, mutta muita haukkumalla se ei siitä ainakaan kiillotu. Tuomaksen kirjeessä ei ollut mielestäni mitään julmaa kuten Turunen jo väittää vaan siinä oli aivan asiallisesti tuotu totuus julki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu