Olen turhautunut, olen pidemämässä suhteessa miehen kanssa jota rakastan.MUTTA, suhteemme on muuttunut etäiseksi, emme kommunikoi paljon, jos kommunikoimme on kyse yleensä minun aloittamasta keskustelusta.
Samoin yhdessä olo on väkinäistä, joudun pakottamaan miehen olemaan kanssani jankkaamalla ja vaatimalla, Olen kokeillut myös etten ole sanonut sanaakaan, jolloin viikkoon en ole edes tiedostanut olevani parisuhteessa, yhdessäoloa ei ole tapahtunut.
Mies ei suostu lähtemään minnekkään, hän istuu vain tietokoneella, välillä käy kaveriensa luona.
Mitään yhdessä tekemistä ei tapahdu ilman minun vaatimistani, sanomistani jne.
Sanoo kyllä että rakastaa ja muuttuu, mutta asiat eivät ole muuttuneet kuukausiin.
Olen lopettanut vaatimisen ja elänyt omaa elämääni,--->asiat eivät ole muuttunueet, olen vain yksinäisempi.
En haluaisi erota tai muuttaa pois, mutta olen turhautunut, tulevaisuus näyttää samalta, mies itse ei nää että olisi ongelmia tai jotain olisi vikana muutakuin ei saa seksiä.
Uskon että kaikki keinot pitää koiraa ja suhteessa karikoista selvitä mutta omat voimani alkavat olla loppu, olen väsynyt jankkaamaan ja hakemaan huomiota, en koe sitä enää inhimillisenä.
Koen miehen kanssa hetkittäisiä onnenhetkiä kun hän keskittyy olemaan kanssani vähän, yleensä yrittää seksiä mutta silloin kun ei.
En tiedä enää mitä pitäisi tehdä, olen yrittänyt saada miestä terapiaan jne mutta hän ei nää mitään ongelmia.
Kaikki keinot tuntuu käytetyltä.
En tiedä miten jaksan enää. Rakastan mutta onko tämä oikeutettua että olen onneton?
Samanlaisia kokemuksia?Neuvoja? kiitos :)
Hiipuva parisuhde?
10
1761
Vastaukset
- herännyt
mä kirjotin tohon alemmas...meillä hiukan samaa, johtuu varmaan eri tarpeista ja yleensäkin erilaisista luonteista. Selvää on että itse et ole tyytyväinen suhteeseesi sellaisenaan, enkä minä omaani. Ja munkaan mies ei näe ongelmaa. Ei kai kun hän ei ehkä tarvitse samoja asioita kuin minä. Tässä taitaakin nyt olla kyse siitä, elämmekö sen mukaan mitä todellisuudessa haluamme, mitä itse haluamme, ja mitä vaadimme ollaksemme onnallisia...vai jäämmekö suhteeseen, jonka ehkä hyväksymme sellaisenaan, mutta tajuamme joskus myöhemmin että elämä on mennyt hukkaan? Parhaimmassa tapauksessa näin ei käy, mutta sitähän ei voi ennalta tietää...
- surullinen-
Niin, en tiedä että kenen naisen parisuhde luonne on sellainen että kestää jatkuvaa yksinolo,yksintekemistä jne. Tai että onko se sitten edes parisuhdetta, ei tietääkseni.
Luulisi että mieskin tarvitsisi parisuhdetta, mutta olenkai väärässä, tuntuu että mies on hyvin tyytyväinen tähän -työt-tietokone-koitityöt-kaverit-tietokone-työt, päivärytmiin. Sitten saan niskaani huutamista kun olen niin vaikea etten voi olla tyytyväinen.
Minä haluaisin vaan tunteen että olemme yhdessä -> tuntusin olevani onnellinen.
Pelkään juuri kun olen kuukausia yrittänyt saada miestä ymmärtämään ja mitään muutosta ei tapahdu, mitä jos tulevaisuus on samanlaista? En jaksa enää jankata ja jankata.
Haluan elää onnellisena ja tiedän että pystyisin siihen tämän miehen kanssa jos hän vain ymmärtäisi, mutta kun ei?
Olen nähnyt liikaa hukkaan heitettyjä elämiä, turhautuneena alan ajatella että onko kohta päiväkin liikaa. :( - näinhän se on
surullinen- kirjoitti:
Niin, en tiedä että kenen naisen parisuhde luonne on sellainen että kestää jatkuvaa yksinolo,yksintekemistä jne. Tai että onko se sitten edes parisuhdetta, ei tietääkseni.
Luulisi että mieskin tarvitsisi parisuhdetta, mutta olenkai väärässä, tuntuu että mies on hyvin tyytyväinen tähän -työt-tietokone-koitityöt-kaverit-tietokone-työt, päivärytmiin. Sitten saan niskaani huutamista kun olen niin vaikea etten voi olla tyytyväinen.
Minä haluaisin vaan tunteen että olemme yhdessä -> tuntusin olevani onnellinen.
Pelkään juuri kun olen kuukausia yrittänyt saada miestä ymmärtämään ja mitään muutosta ei tapahdu, mitä jos tulevaisuus on samanlaista? En jaksa enää jankata ja jankata.
Haluan elää onnellisena ja tiedän että pystyisin siihen tämän miehen kanssa jos hän vain ymmärtäisi, mutta kun ei?
Olen nähnyt liikaa hukkaan heitettyjä elämiä, turhautuneena alan ajatella että onko kohta päiväkin liikaa. :(Mulla aivan sama juttu. Mikäli se riippuu miehestäni, meillä ei tapahdu koskaan mitään. Työ-tietokone-elokuvat ja jääkaapilla käynti (ei olutta) on koko hänen elämänsä. Minä joudun omasta viihtymisestäni vastaamaan. Mitäkähän sanois, jos häipyisin savuna ilmaan. Ei varmaan kahteen päivään huomais poistumistani muuta kuin kasaantuvista tiskeistä ja pyykeistä. Mihinkään ei ukko lähde, kotona on niin mukavan rauhaisaa.
- todellakaann
näinhän se on kirjoitti:
Mulla aivan sama juttu. Mikäli se riippuu miehestäni, meillä ei tapahdu koskaan mitään. Työ-tietokone-elokuvat ja jääkaapilla käynti (ei olutta) on koko hänen elämänsä. Minä joudun omasta viihtymisestäni vastaamaan. Mitäkähän sanois, jos häipyisin savuna ilmaan. Ei varmaan kahteen päivään huomais poistumistani muuta kuin kasaantuvista tiskeistä ja pyykeistä. Mihinkään ei ukko lähde, kotona on niin mukavan rauhaisaa.
Ei huomannut mun ukko että olin poissa. Tai ei välittänyt. Lähdin tyttökaverieni kanssa ravintolaan, sanoin ukolle lähtiessäni hei hei. Kahdesti sanoin, se ei ensin kuullut kun istui tietokoneellaan. Ravintolasta eksyin väärään osoitteeseen, josta kömmin seuraavana iltana!! kotiin. Sanoin ukolle olleeni kaverini luona. Ukko havahtui tietokoneelta, että aha katos onks kello jo noin paljo. Olikohan se istunut koko yön siinä tietsikallaan?? Kaksi kuukautta myöhemmin ilmoitin ukolle että muutan pois. Se vähän hermopstui että mistäs tää nyt yhtäkkiä..eihän me olla ees riidelty... Me ei oltu todellakaan riidelty kun tuskin oltiin puhuttukaan! Kerroin sen ukolle... Eiks me voitais vähä miettiä.. no ei voitu. Seuraavana viikonloppuna kannoin kamat uuteen osoitteeseen. Kuukausi siitä ukko soitti ja ihmetteli ett mitä oli tapahtunut. Selvitin asian ja ukko oli olevinaan hieman hämmästynyt, mietti hetken ja totesi että kai hän sitten kans muuttaa vähän pienempään. Että sellasnen tarina se.
- miehen tarina
mulle vaimo ilmoitti n.20v yhdessä olon jälkeen että nyt riittää hän ei enää aio kuunnella sanomisiani esim. hänen ulkonäöstä vaikka ei siinä mitään vikaa olekaan niin huumorilla olen sanonut ja vasta nyt tajuan että se loukkaa, en kuitenkaan aiemmin ole tuollaista tehnyt..ja kertoi myös että rakastaa ja tunteet eivät ole kuolleet mutta nyt hän tarttee aikaa että löytää sen saman hyvän olon tunteen mitä meillä ennenkin oli..puolestani mä kerroin mikä mua ottaa päähän mutta ihmettelen itse miks en aiemmin ole kertonut ja oonhan mä ollutkin nyt sen jälkeen oma itseni ja mulla on nyt hyvä olla ja vaimollakin olo paranee päivä päivältä toistaiseksi. Elikkä sun tarttee sanoa sille ukolles että nyt riittää että sä et aio enää tota sietää että hän pitää sua itsestään selvyytenä! Jollei se siitä lotkauta niin sitten olette kaukana toisistanne. Meillä ainakin auttoi ilmapiiri parani ja kiva huomata että vaimollakin olo sen myötä!
- samoin....
Ollaan seurusteltu 3-vuotta ja yhdessä asutaan. Muuten menee hyvin, mutta tunnen usein, että mieheni on välinpitämätön. Mistään ei puhuta, ei olla tulevaisuutta suunniteltu, tunteita ei olla näytetty pitkiin aikoihin. Tiedän, että vika voi olla myös minussa..Joku kuitenkin mättää enkä tiedä mitä tehdä..
Haluaisin enemmän huomiota, tunteiden näyttämistä.. Mies ei ole ajatellut samoja asioita ettei enää edes puhuta.. Ja kun sanon tästä niin tokaisee vaan että ethän itekkään puhu etkä näytä tunteita.. Ääh..en tiiä.. Ahistaa. On tää parisuhde vaikeaa.- -alien-
Jotenkin on alkanut näyttämään siltä, että yhä useampi nainen, noh miksei mieskin tyydy kohtaloonsa,on oltu niin kauan suhteessa ettei siitä enää pääse pois, uskalla lähteä.
Olen itsekkin samassa tilanteessa,mietin kokoajan että lähteäkkö vai? Mieheni yrittää puhua mutta kun alan kyselemään hän hermostuu ja vastailee mitä sattuu,sanoo ristiin asioita.
Ensin kun alan puhumaan niin mennään kihloihin, heti kun haluat yms.sit kun sanon että haluan niin sitten keksitään uusi tekosyy,hän sanoo mitä sattuu että unohdan puhumisen aiheen,outoa!
Tyydymmekö tosiaan kohtaloon vai etsimmekö parempaa,rakastan todella paljon miestäni mutta tätä tyytymistä ja itsensä onnettomaksi tekemistä ei jaksa kauaa. - surullinen-
-alien- kirjoitti:
Jotenkin on alkanut näyttämään siltä, että yhä useampi nainen, noh miksei mieskin tyydy kohtaloonsa,on oltu niin kauan suhteessa ettei siitä enää pääse pois, uskalla lähteä.
Olen itsekkin samassa tilanteessa,mietin kokoajan että lähteäkkö vai? Mieheni yrittää puhua mutta kun alan kyselemään hän hermostuu ja vastailee mitä sattuu,sanoo ristiin asioita.
Ensin kun alan puhumaan niin mennään kihloihin, heti kun haluat yms.sit kun sanon että haluan niin sitten keksitään uusi tekosyy,hän sanoo mitä sattuu että unohdan puhumisen aiheen,outoa!
Tyydymmekö tosiaan kohtaloon vai etsimmekö parempaa,rakastan todella paljon miestäni mutta tätä tyytymistä ja itsensä onnettomaksi tekemistä ei jaksa kauaa.Nyt on taas mennyt paremmin, jokaisen pitkän "keskustelun" jälkeen menee hetken paremmin ja takaisin arkeen.
Tuntuu ettei taas tiedä kuinka kauan luottaa taas tähän että menee hyvin ja kuinka kauan mieheni yritys jatkuu.
Yritämme kyllä keksiä tapoja viettää yhdessä aikaa, olemme lähdössä retkellä jne. Mutta sitten välillä nämä retketkin ovat menneet pieleen sen takia että mies valittaa ja haluaa kotiin.
Joten pelkään niitäkin vähän, vaikka olenkin iloinen ettei tarvitse riidellä jostain lähtemisestä.
Tuntuu ettei osaa enää luottaa siihen että näyttää valoisalta hetken kun heti kun "irrotan otetta" ollaan takaisin pisteessä A.
Meillä ei mitään sitoutumisvaikeuksia ole, tuntuu vain että miehen on vaikea ymmärtää toisen tunteita ja olla tahdikas eli välillä esittää että on mukavaa vaan sen takia ettei pilaa toisen iloa kun näkee että tämä nyt on toisen mieleen.
Mielestäni nykyisin ihmiset eroaa liian heppoisin eprustein, jos on oikea ihminen (tuntuu oikealta) on tehtävä kaikki ennenkuin heittää rukkaset tiskiin, tämä tietysti on arvomaailma kysymys.
Etää haluaako kertakäyttöistä elämää vai pidemmän paljon vaativan mutta enemmän antavan ystävyyden.
Tuntuu vaan että olen tehnyt kaikkeni ja nyt pitäisi saada jotain vastakaikua. Pysyvää sellaista!
- Näin..
Se on se arki suhteessa katos, eikä mies enää välitä susta samalla tavalla, koska olet läski ja ruma ja inhottava nalkuttaja.
- ?????
Älä mee ventovieraille vittuilee, varsinkaan, jos niil on jo valmiiks paha olla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926