1.Madonna
ylivoimainen ykkönen.tuskin on koskaan ollut tähteä joka tunnettaisiin yhtä hyvin kuin tämä popin legenda.myynyt 250 miljoonaa levyä ja saavuttanut kaiken mahdollisen ja mahdottomankin.Madonna on naislaulajien esikuva,monet muut artistit matkivat ja kopioivat häntä.
2.whitney houston
tästä laulajasta ollaan montaa mieltä,mutta hänen upeaa ääntään ei tule kiistää. lukuisia grammy-palkintoja ja kaikkien aikojen menestynein debyyttialbumi amerikassa naisartistien keskuudessa. ura mennyt jo ohi,mutta legenda elää yhä...
3.mariah carey
kiistelty ja parjattu,seksillä itseään myyvä tissidiiva mutta myös menestyvä megaartisti jonka listasijoitukset jääneet historiaan. ei ole tehnyt mitään muuta mileenpainuvaa tai ikimuistoista mutta musiikkimaailmassa sitäkin enemmän.viime aikojen flopit laskivat uraa,mutta 90luku oli kiistatta lähes kokonaan mariahin.
4.celine dion
tehnyt yhden pisimmän uran kaikista laulajista. aloitti ranskaksi mutta menestyi vasta englanninkielellä. tunnetaan parhaiten titanic-tunnaristaan ja kirkkaasta äänestään jonka ansiosta ihmiset tunnistavat hänet. maanläheinen ja diivanelkeetön tähti ei ole viime aikoina antanut itsestään kuulua mutta sijoittuu sijalle 4 silti naistensarjassa.
5.kylie minogue
unohtumaton teini-ikoni jonka sija brittilän musiikkilistoilla lähentelee jo hyvän ystävän Madonnan legendaarisia saavutuksia. ei ehkä yhtä rikas kuin madonna,mariah ja muut megatähdet mutta nuoret tunevat hänet. upea ura kestänyt 15vuotta.
6.janet jackson
tämä kaikki-tietävät-kyllä-kenen-pikkusisko nousi 80luvulla pinnalle mutta myi vähemmän levyjä kuin Madonna. uusi nousu 90luvun alussa mutta 200luvulle tullessa unohtunut jo musiikkimaailmassa.myyytyjä levyjä noin 80 miljoonaa ja muutama listahitti.
7.jennifer lopez
myyynyt musiikkiaan pitkästä urasta huolimatta vähemmän kuin nuoremmat kollegansa Christina aguilera ja Britney spears mutta tienannut jumalattomasti rahaa muotimallistollaan ja hajuvesillään. tunnetaanki lähinnä muoti-ikonina ja rahanaisena kuin laulajana. vastaa parhaimmillaan kuvaa rikkasta,kauniista ja menestyvästä jenkkinaistähdestä. ura laskusuhdanteessa mutta rahaa tulee silti.ehkä madonnan jälkeen joukon rikkain tähti.
8.shania twain
viime vuosikymmenen lopulla pinnalle ponnahtanut kantritypy jolla kaikkien aikojen myydyin naislaulajan albumi hallussaa. ei tunneta juuri muuten mutta silti maineikas ja menestyvä poppari. tunnettavuus rajallista.
9. britney spears
kaikkien teini-ikonien äiti jo 23 vuotiaana. miljonia rahaa ja lukuisia listaykkösiä. yleisin vertauskohde madonnaan vaikka matkaa legendan menestykseen vielä onkin ja PALJON. ei tule koskaan pääsemään idolinsa ja suutelukumppaninsa/ystävänsä tasolle muttta tehnyt jo kaiken mitä näin nuorelta voi odottaa. hieman hunningolla mutta näyttäisi jälleen saaneen asiansa ja elämänsä kuntoon. menestyneempi kuin Christina aguilera koska tehnyt enemmän levyjä ja ollut monessa mukana.
10.christina aguilera
popin prinsessa. todellinen selviytyjä ja taistelija. koulukisatusta ja kurjan lapsuuden eläneestä ujosta tytöstä maailmantason staraksi. 40miljoonaa myytyä levyä ja vankkumaton suosio ympäri maailman pitävät otsikoissa. viime vuosina menestys vain lisäänynyt. yksi rikkaimpia nuoria naisia maailmassa. todellinen kohutyttö ja kameleontti jonka tyyli muuttuu kovaa tahtia. yski unohtumattomimpia tekoja oli Madonnan suutelu vuonna 2003 music awardseissa.
naisten top-10
3
327
Vastaukset
- Oot toope!!!!!
Ei helvetti ...Madonna ois jotain??? ..kuulin kerran sen live-esitystä,ja sanon ettei muija osaa laulaa ollenkaan....vaikka onkin levyjä myyny,niin johtuu vaan siitä että nykyisellä studiotekniikalla jopa SAMMAKOSTA saadaan miljoonia myyvä artisti...todellisuudessa Madonna on täys nolla Musiikinlahjoiltaan! t.Absoluuttinen sävelkorva
- voi v...u
madonna on silti sarjan kiistaton ykkönen. kuten varmaan huomasit,kyseessä ei ollu lauluäänen mukaan menevä listaus vaan yleisesti kuka on mahtavin ja menestynein. ja ajatteli asiaa miltä kantilta tahansa,Madonna on kuningatar.
- u2&me
madonna,t.a.t.u,christina agilera,fragma,ian van dahl,sheryl crow,blondie-----
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575805Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773063Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222278No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191908
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031