AIVAN OIKEA RATKAISU

Rock-Solisti

Mielipiteeni entisenä Rock orkesterin laulajana on seuraava:

Tuomas teki oikean ratkaisun ja mikä upeinta niin huomioikaa kansalaiset millä tavalla.
Bändi heitti kaikki sovitut keikat mitä olivat sopineet. Päätös julkistettiin vasta kiertueen jälkeen. Siis faneja ja yleisöä ei petetty koskaan. UPEETA TUOMAS ja MUUT BÄNDIN KUNDIT. Hän ja koko bändi KÄRSI vuoden kyseistä "marttyyria", mutta silti heitti upeita keikkoja aivan kuin mitään ei olisikaan kytenyt taustalla.
Voin kertoa että se on TODELLA RASSAAVAA. Pitää esittää faneille ja yleisölle että ei tässä mitään, kaikki ihan upeesti bändin sisällä. Se on HELVETTIÄ eikä mitään HEVIÄ !!!
Omalla kohdallani koimme saman bändimme kitaristin takia (kylläkin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa). Välillä jätkä ei lähtenytkään keikoille yrittäen saattaa muun bändin pulaan.Todella lapsellista ja raukkamaista.
Mutta onneksi on olemassa YSTÄVIÄ ja KAVEREITA jotka olivat paikalla juuri oikeaan aikaan, eikä keikkoja tarvinnut perua. Mutta yhtä helvettiä kaikki oli, joten voin kuvitella Tuomaksen ja kundien fiilikset.
Mutta näyttäkää kundit maailmalle, hommatkaa uusi laulaja ja uskon sydämmestäni että elämän työnne ei tähän naiseen (Tarjaan) kaatunut , vaan palaatte entistä vahvempana ja parempana.

ONNEA JA MENESTYSTÄ JÄTKÄT, oikean ratkaisun teitte !!!!

21

2556

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Angels Fall First

      Veit kyllä sanat suustani:)
      Olen kyllä samaa mieltä sun kans..
      Nightwish tulee vielä ja lujaa:)

    • kannattaja

      puhut tosiaan asiaa ja jos olet vielä itse joutunut kokemaan saman ,niin voin vaan kuvitella tunteesi.
      seison mielipiteesi takana

    • jane

      Kiitos solisti, asiallisesta kommentista. Itse en näe kanssa mitään estettä ettei kundit saa palettia kasaan ja entistä ehompana.
      Mikä muuten oli oma orkesterisi nimeltään?

    • lovees

      nimenomaan se tapa on nii vittumainen!
      jätkät hyöty viimeseen saakka tarjasta! aika raukkamaisia ja ahneita paskoja!
      jätkät ei keskenään olis pärjänny!

      • ihmettelijä

        Kuule, mietippäs oikeesti kuka teki biisit ym asiat hoiti.
        Tarja oli valmiissa pöydässä!
        Ja nythän Tarja saa näyttää mihin YKSIN pystyy.
        Kyllä olet aika pihalla kun ajattelet että bändi oli Tarja???
        Huh huh


    • eläköön rock

      Oikein tyrannille että lensi helvettiin, ja mitä tosi asioita kaunistelemaan.
      Jätkät teki aivan oikein.
      Hyvä vaan ettei lopettaneet koko bändiä yhden "paskan" takia.
      Tsemppiä !!!!

    • "Tiina Tiikeri"

      on aina kiva lukea.
      Olet solisti aivan oikeassa lopputuloksen suhteen minkä Tuomas ja pojat tekivät. Eihän kenenkään tarvitse työpaikallaan kärsiä.
      Työnteon pitää olla mukavaa niin sitä jaksaa tehdä.Ja vielä noinkin maailman laajuisesti kuin Nightwish sen tekee.
      Bändi jatkaa entistä ehompana, olen aivan varma.

    • solisti ja basisti . . .

      ovat aina oikeassa !!!
      Muistakaa se kansalaiset.

      • asiakas

        mää muistelisin että Basisti maksaa ja Solisti ottaa ?
        Asiaa ...


    • tietäjän poika

      Totta puhut.Tällaista tapahtuu tosi paljon, vaikka emme tiedäkkään niistä mitään.
      Bändi elämä on aivan oma maailmansa.
      Minä jos kuka tiedän ?

    • Marcoolio

      Niin, mites nyt turpa laitetaan Marcelo??? Olen sata varma että ei ole "poika" kauaa Tarjan kanssa (puolisona) tämän jälkeen. On meinaan niin niin bisnesmiestä , että emme edes tiedä kaikkea.
      Oikein että luu on kovaa koiralle.

    • Tintti

      olen samaa mieltä kanssasi. nightwish löytää kyllä vielä jonkun hyvän laulajan.! vaikka eihän tarjaa voi korvata, mutta varmasti nightwish valloittaa vielä kaikkien sydämmen tällä uudella laulajala. :)

      • ihailijasi

        Näin on. Sä oot Tintti ihan.Suukkoja ja ...


    • Tuomaksen poika

      Aivan oikein turiset solisti.
      Hyvä että Tuomas ehti ensin.Se Tarja olisi tehnyt tän saman bändille tuota pikaa.Onneksi ei ehtinyt.
      Hyvä jätkät

    • Jenni

      Tarjan käytökseen voi olla vaikuttanut se Marcelo.Koska rakkaus sokaisee niin helposti ja sit kaikki muu unohtuu.
      Harmi jos olen oikeassa ja joku Marcelo teki Tarjasta tyrannin ja rahan ahneen ihmisen.

    • Teija Turunen

      SITÄ SAA MITÄ TILAA !!!
      Olisit ajoissa Tarja muuttanut tyyliäsi ja käsitystäsi mm. bändiä kohtaan.

    • Kake-Rock

      HAH HAH HAAA. Tarja myöhästy. Pojat oli nopeempia. Siitäs sai.

    • Koistisen Pekka

      Tällaista tapahtuu musiikki bisneksessä paljon. Turha surra. Paska sai lähteä ja tekijät jatkaa.
      Se on mun mielipide.

    • lentäjän poika

      Seuraavaksi lentää Nipa Dingosta.Se on asiaa myös.

      • Hombre

        Dingo on paska


    • sammal80

      Rock-Solistin bändikokemuksia mitenkään väheksymättä, en näe asiaa ihan niin mustavalkoisena kuin Tarjan irtisanominen bändistä tällä hetkellä yleisölle näyttäytyy. Uskon, että erittäin huolellisen irtisanomispohjustelun jälkeen myös tuleva solisti on jo tiedossa ja sopimukset hänen kanssansa jo tehtynä(Asia sitten otetaan esille sopivan ajan kuluttua). Tuskinpa Tuomas joukkoineen muuten olisi vapauttanut Tarjaa
      töistään. Odotan mielenkiinnolla Tarjan vastinetta, mutta pidän mielessä että totuuden asioista tietävät vain asianosaiset ja yleisö saa tietää korkeintaan puolitotuuden juuri siinä muodossa miten asianosaiset sen haluaa meille, yleisölleen muotoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11788
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4437
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2728
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      97
      1499
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1441
    Aihe