Tanssilavoilla, joille pääsääntöisesti kaikki lähtevät nimenomaan tanssimaan, hakuetiketti naisten ja miesten riveineen yms lienee kohtuullisen selkeää. Haluaisinkin kysellä, millaista tanssietikettiä tulisi noudattaa ravintolassa, jonne ei aina välttämättä tulla erityisenä tarkoituksena tanssia.
Ajatellaanpa, että esimerkiksi 8 henkilön seurue (4 pariskuntaa) lähtee seurustelemaan illallisen merkeissä ravintolaan, jossa myöhemmin illalla soitetaan tanssimusiikkia. Se on selvää, että omaa puolisoa voi toki tanssittaa sekä ristiin oman pöytäseurueen muita daameja. Mutta seuraavat kysymykset kuitenkin hieman askarruttavat:
1) Miten seurueen naisten tulee suhtautua, jos joku seurueen ulkopuolinen mies tulee pöytään hakemaan naista tanssiin? Tuleeko naisen ilman muuta vastata kutsuun myöntävästi vai tuleeko/voiko kohteliaasti kieltäytyä? (oletetaan, että ulkopuolinen mies ei ole humalassa, eikä muutenkaan käyttäydy siivottomasti).
2) Entä jos em. tilanteessa ulkopuolinen mies pöytäseurueen naista tanssiin hakiessaan kohteliaasti esittääkin kysymyksen naisen puolisolle "Saanko luvan viedä vaimonne tanssimaan?". Onko edes teoriassa mahdollista, että mies voisi kieltää puolisonsa tanssittamisen?
3) Entä saako pöytäseurueen mies lähteä pöydästä hakemaan tanssiin seurueen ulkopuolisia naisia (olettaen, että seurueen daameja kuitenkin istuu pöydässä)?
4) Jos seurueessa on mukana joku, joka illallisen jälkeen ei haluaisi ollenkaan tanssia, niin voiko kyseinen henkilö jäädä istumaan pöytään kieltäytyen tanssista vai onko hänen kohteliaisuussyistä tanssittava muiden mukana? Vai pitääkö hänen jopa lähteä kotiin, jos tanssiminen ei huvita?
Mitä mieltä te olette näistä asioista?
Tanssietiketti ravintolassa
9
2238
Vastaukset
- The Rat
En ole tanssija, mutta jokaisella on aina oikeus olla omaa mieltänsä ja varsinkin ilmaista se jos sitä pyydetään. :)
Siis.
1) Ei tule. Tulee vastata kuten haluaa, huomioiden oma parisuhteensa ja illanviettoon osallistuva muu porukka.
2) Totta kai henkilö voi olla antamatta lupaansa. Se noudatetaanko tuollaista valinnanvaraista lupaa on sitten eri asia.
3) Kai sitä saa hakea tanssiin ketä tahansa. Kannattaa ehkä kysäistä oman puolison mielipide moisesta tempauksesta etukäteen, ettei tule sitten yllätyksiä ja yksinäisiä öitä...
4) Tämä olen sitten minä. Minä kieltäydyn, en tanssi ja jos pakottaa yritetään niin ilta muuttuu ikäväksi. Kotiin en lähde jos oma puoliso jää tanssimaan ja hauskaa voi toki pitää muutenkin, vaikka viinaa juomalla.
Elä ja anna elää. :) - Vaino Harha
Sehän on niin, että itään taikka länteen kumartaessansa tulee samalla pyllistäneeksi länteen taikka itään, joten mitään yleispätevää etiketinomaista sääntöä on vaikea esittää siten, että se kaikkia mielyttäisi: myöskin ravintolapöydässä istuessansa saattaisi kuka tahansa henkilö päästä omalta kannaltaan katsoen parhaaseen lopputulokseen, suhtautumalla sen pöydän sekä ulkopuoleisiin että sisäpuoleisiin henkilöihin siten, kuten toivoisi heidän suhtautuvan itseensä.
- hallussa
1. Naisella on oikeus kieltäytyä tai myöntyä sen mukaan onko hakija riittävän miellyttävä.
2. Ei ole. Naisella on valta päättää tästäkin asiasta, aviomies on vain maksamassa iltaa.
3. Saa. Ehkä kannattaa jossain vaiheessa tanssittaa myös niitä samassa pöydässä istujia. Haun muihin pöytiin voi kohteliaasti yrittää häivyttää WC tai baaritiskillä käynnin yhteyteen.
4. Ei tarvitse. Tanssiminen on vapaa-ehtoista toimintaa. - asiaa
1.Eihän tuommoista voi tapahtua,joko uskomattoman röyhkeä iskuyritys tai kännisen toilailua. siis Ei
2.Kehoitetaan etsimään vapaita naisia
3.Tietysti saa,pöydän daamit kuitenkin mieluummin juoruilevat keskenään
4.Tekee tietty niin kuin haluaa,ei kukaan voi pakottaa tanssimaan - ottaminen
1. Naisen tulee ehdottomasti selvittää "etukäteen" seurueen kanssa sillä se on kuitenkin loukkaus seurueelle sekä kumppanille. (ellei seurue olekkin vain pelkkä "esiliina" tanssiin pääsemiselle?
2.Totta kai mies voi ottaa kantaa seurueen yhteiseen käsitykseen ja täten kieltääkkin, nainenhan arvioi asian sitten puolison kanssa myöhemmin.Miksi sitä muuten kysyttäisiin puolisolta?
3: Ei missään nimessä ellei sit äole sovittu yhdessä ja kysytty daamilta /vaimolta lupaa.
4.Seurueen jäsen joka ei tanssi voi tietenkin olla tanssimatta ja siellä missä haluaa kunhan ei loukkaa muun seurueen yhdessä olevia sopimuksia ja arvoja. - Herra B-talosta
Vastauksia pari päivää sitten esittämiini kysymyksiin on tullut aika vähän, mutta kiitokset toki niistä. Uskoisin kuitenkin, että lähes jokaisella on näihin asioihin mielipiteensä eli miten tanssiinhakuetiketti ravintolassa toimii. Laittakaapa kiitos lisää vastauksia tulemaan.
- Vaino Harha
Useimmissa käymissäni tanssiravintoloissa parketti on muusta ravintolahuoneustoalueesta selvästi erillinen, monasti jopa kaitein erotettu alue siten, että mahdollisten kaiteittenkin puuttuessa voi sen alueen parketiksi tunnistaa siitä, ettei siellä ole pöytiä eikä tuoleja eikä tuhkakuppeja. Useimmilla käymilläni lavoilla ja taloilla sensijaan ei voi koskaan tietää, mistä se parketti alkaa ja minne se päättyy pelkästään tarkkailemalla lavan kalusteitten sijoitteluita: joinain iltoina lavalla ei ole ollenkaan tanssiparkettia, vaan onpi se valtaisa sali pelkkää hakualuetta siten, että tanssiminen tapahtuukin kanttiinin puolella. Tavallisessa tanssiravintolassa on talon puolesta palkattu henkilökunta, joka ei tälläistä menoa kauaa sulata, vaan on valmis tanssitilanteen järjestykseen saattamiseksi turvautumaan viimekädessä kyynel- ja pippurikaasusumuttein suoritettaviin kurienpalautuksiin, ellei kovakalloinen tanssiasiakas niskalenkistä tokene.
Tanssilavalla ei tälläinen henkilökunta yleensä uskalla tehdä mitään, koska he epäilevät, että nämä hullut hakijahenkilöt kirjoittaisivat pahimmassa tapauksessa tanssinettiin erittäin kriittisä lausuntoja järjestykseensä saattamisista sekä järjestystämiesten ja lavojen sekä nimien että kännykkäkameralla näpsittyjen kuvien kera ja menisi lavalta siten maine, koska tanssinetin ylläpito ei tietenkään suostu sen lavan vastinetta julkaisemaan, koska se vastine ei tulisi edustamaan sen netin edustamaa virallista linjaa hakualueista ja hakutyyleistä.
Tässä mielessä tanssiravintolassa on turvallisenpaa tanssia, sillä todennäköisyys joutua parketilla tanssiessansa tälläisten hullujen hakijoitten kaksiin kouriin siten on paljon pienenpi, vaikka on myönnettävä, että niissäkään ravintoloissa, joissa parketin ynpärillä onpi kaiteita, ei tämä tietenkään ole absoluuttinen totuus: siihen kaiteeseen on pakko jättää paloturvallisuussyistä avoimia aukkoja, jotta ihmiset pääsevät sieltä paniikin yllättäessä pois ja näitä aidan paloturvallisia aukkoja härskisti hyväkseen käyttäen tietyt lavoillakin tavatut mielipuoliset hakijat ryntäävät ravintoloissa liikkuessansa tottuneesti parketin poikki kaksin käsin tiellensä osuneita pareja pois tyrkkien mielipuolisen hakuhimoisuuden sokaisemina. Lisäksi on myönnettävä, että yksikään tälläisistä näkemistäni kaiteista ei ole ulottunut lattiasta kattoon, joten myöskin kaiteitten sekä yli että ali nämä hullut hakijat liikkuvat. Toisaalta tässä yhteydessä on varsinaisen lavakulttuurin hyväksi todettava, että lavalla puolestansa nämä hullut hakijat harvemmin onnistuvat kaatamaan tuopillista niskaan ohi rynnätessään, koska lavoilla juottoalueen rajan sääntöjenvastaisesta ylityksestä ei päädykään ravintolasta poiketen kuselle vaan kuseen ja koska nämä hullut eivät pääsääntöisesti täysin aivottomia ole, ymmärtävät he pääsääntöisesti olla sitä rajaa ylittämättä ja menevät tanssiravintolaan sitä silmälläpitäen jatkoille.
Lyhykäisesti kerrottuna käymissäni tanssiravintoloissa näkee keskimäärin paljon vähemmän varsinaisia häirikköhenkilöitä, koska niissä henkilökunta on koulutetunpaa kuin lavoilla ja siten osaavat he pääsääntöisesti jo ravintolan ovella tunnistaa mahdolliset häiriköt ja poistaa heidät tarvittaessa nopeastikin ravintolan asiakaskunnasta. Tanssiravintolassa hyvät tavat tai miksei etikettikin, jos niitä hyviä tapoja siten haluaa kutsua toimii siis mielestäni parhaiten, koska huonoilla tavoilla ravintolassa liikkuessansa saa parhaassa tapauksessa henkilökunnan kinppuunsa, koska henkilökunnalla ei ole lupa varsinaisesti vahingoittaa huonotapaistakaan asiakasta. Valitettavasti joskus käy niin, että henkilökunta ei ehdi hätiin ennen asiakaskuntaa ja silloin tulee häiriköltä yleensä sekä nenästä että otsasta verta. Tämäkin osaltansa pienentää ravintolassa tanssivan henkilön riskiä joutua häirikön uhriksi tehostaen entisestään hyvien tapojen merkitystä ja kunnioitusta ja toimintavarmuutta. Paljon puhutut puheet ravintoloitten huonosta tanssikulttuurista ovat suurimmaksi osaksi näitten häirikköhenkilöitten liikkeille panemia ja levittelemiä. - Anonyymi
Tästä joutuisi nykyään kantamaan huolta tosi harvoin, vaikka otsikossa ravintola vaihdettaisiin tanssilavaan, koska nuiva suhtautuminen polkan ja masurkan sekä jenkan kädenalikuvioihin karkoitti tanssilavoiltakin kaikki kauniit ja rohkeat, jotka siis uskalsivat lähteä muualle vaikka olisivat yhtä hyvin uskaltaneet jäädäkin.
- Anonyymi
Tulevaisuuden tanssiettiä varten pitäisi asettaa komitea miettimään käsidesin ja kasvomaskin merkitystä asianmukaisen tanssitapaproseduurin kannalta katsoen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670