Laihtunut

nuori nainen

Hei!
en tiennyt mihin kirjoittaa tästä mut kokeillaan tätä osastoa.
Eli mistä laihtuminen johtuu, vaikka syö normaalisti eikä ole vatsa sekasin?Vai onko ihan normaalia et paino heittelee vaikka ruokavaliossa ei muutoksia.Olen kuukauden sisällä laihtunut vähän reilut 3 kiloa enkä ole vähentänyt syömisen määrään.Ehkä olen pikkasen vähemmän syönyt herkkuja mut ei todellakaan huomattavasti.Ja olen muutenkin todella hoikka niin minusta heti näkee jos on paino tippunut parikin kiloa.
Olen käynyt lääkärillä toisesta asiasta mut ei se oikein pitänyt tätä asiaa minään. Itseäni se häiritsee kun tahtoisin saada painon takaisin mitä se on ollut. Viime vuonna tähän samaan aikaan laihduin myöskin saman verran ja sit jossain vaihees paino lähti nouseen samaan mitä on normaalisti.
Voiko esim. melkein päivittäinen hetkittäin päivän aikana jännittynyt olo ja pienimuotoinen henkinen rasitus.En osaa selittää sitä mut kiva jos joku ymmärtää.
Kun huolestuttaa et miksi taas laihduin vaikka olen syönyt mielestäni normaalisti, kun mitään kipuja ei ole missään, välillä mahaa kiertää mutta maha ei ole kuitenkaan koskaan sekasin.Väillä kun syön ruuan ja jonkin aikaa sen jälkeen käyn vessassa niin maha on ihan tyhjän olonen ja menee ihan kuopalle.Eli onko ruuansulatus jotenkin nopeentunut, en kuitenkaan ole liikkunut mitenkään erikoisesti eli en kuluta enempää mitä normaalisti. jännitän välillä jo jopa tätä laihtumisongelmaa...

11

5629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • täh?

        siis häh?


    • painoindeksi 18.

      hmmm ...

      ... stressi voi laihduttaa. Silloin, etenkin jos maha on kipeä, huomaamattaan välttää syömästä mahaa ärsyttäviä ruokia = makeata ja rasvaista = kaloreita. Stressihän myös vie energiaa, kyllähän sitä kuluttaa enemmän, kun on hermot pinkeellä. Etenkin jos joka päivä jännää jotain.

      Näin veikkaisin. En kyllä ole lääkäri.

      Sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi, että painoindeksisi olisi jo ennaltaan alhainen. Jos vielä kiloja tippuu, mene takaisin sinne lääkärille.

      Suosittelisin myös ravintoterapeutilla käyntiä, jotta laskettaisiin, kuinka paljon itseasiassa syöt. Katsottaisiin myös, saatko ruuasta kaikki tarpeelliset ravintoaineet.

      Minäkin uskoin syöväni oikein kunnolla ja reippaasti, mutta kun tarkkaan laskettiin, kaloreita olikin tavallisessa päivässä vain 1100. Jos pitemmän aikaan on syönyt vähän, käsitys ruoan määristä vääristyy.

      Itse sain painon nousemaan, kun lisäsin proteiinin määrää. Sitä söin aivan liian vähän. Nyt olen normaalipainon alarajan yläpuolella, jee!

      Tsemppiä!

    • Muuan mies

      Yks asia mikä tuli heti mieleen on kilpisrauhasen ylitoiminta. Siihen liittyy myös psyykkisiä oireita kuten jännittyneisyys. Siis kilpisrauhanen tuottaa liikaa hormonia joka kiihdyttää aineenvaihduntaa. Sen saa verikokoilla todettua, joten ehdota itse lääkärille jos se on tosiaan niin pöljä että ei itse tajua.
      Itse laihduin kerran käsittämättömästä syystä ja silloin tutkittiin mutta myöhemmin selvisikin että kaikki johtui mun erosta... Se kun kävi aika koville henkisesti. Siis psyykkiset tekijät voi myös aiheuttaa laihtumista.

      • Muuan mies

      • nuori nainen

        Kyllä osa oireista voisi sopia minuun kuten on mysö lihasten heikkoutta, johtuukohan se jostain vitamiinin puutteesta vai mistä?mutta siis olen käynyt labrakokeissa mm.maksa, perna, sappi ja kilpirauhas arvot otettu.ja perusverenkuva.kaikki ok.lisäksi minulta on ultrattu vatsan alue ja tähystetty paksusuoli.ei missään mitään...mietityttää et onko viä jotain mistä laihtuminen voi johtua vai onko mielestä kii..?


      • Muuan mies
        nuori nainen kirjoitti:

        Kyllä osa oireista voisi sopia minuun kuten on mysö lihasten heikkoutta, johtuukohan se jostain vitamiinin puutteesta vai mistä?mutta siis olen käynyt labrakokeissa mm.maksa, perna, sappi ja kilpirauhas arvot otettu.ja perusverenkuva.kaikki ok.lisäksi minulta on ultrattu vatsan alue ja tähystetty paksusuoli.ei missään mitään...mietityttää et onko viä jotain mistä laihtuminen voi johtua vai onko mielestä kii..?

        sitten mikä olisi. Jos on jotain raskasta psyykkistä rasitusta niin ehkä siitä. Kaikki psyykkiset asiat vaikuttavat kyllä tavalla tai toisella myös ruumiiseen, ei niitä oikein voi eroottaakaan. Itselläni paino alkoi itsestään nousta ja meni ylipainoksi. Siihen johtaa taas ruokatottumukset ja liikunnan määrä siihen.
        Siitähän sä saat laskettua kun lasket paljon kulutat kaloreita ja paljonko syöt. Jos kulutat enemmän kuin syöt niin asiahan on ihan jees.
        Ihminen kuluttaa määrätyn määrän kalaoreita vaikka ei tekisi mitään, ns perusainevaihdunta joka on lihavilla paljon korkeammpi kuin laihoilla.
        Tässä on yksi linkki missä on jotain laskureitakin. Ja hakukoneella saat netistä tietoa
        varmaan lisää eri hakusanoilla.
        http://hermeliini.net/energiankulutus.htm


      • vaivainen
        nuori nainen kirjoitti:

        Kyllä osa oireista voisi sopia minuun kuten on mysö lihasten heikkoutta, johtuukohan se jostain vitamiinin puutteesta vai mistä?mutta siis olen käynyt labrakokeissa mm.maksa, perna, sappi ja kilpirauhas arvot otettu.ja perusverenkuva.kaikki ok.lisäksi minulta on ultrattu vatsan alue ja tähystetty paksusuoli.ei missään mitään...mietityttää et onko viä jotain mistä laihtuminen voi johtua vai onko mielestä kii..?

        Jos kerran kilpirauhaskokeet on otettu eikä liikatoimintaa ole todettu ja muutenkaan ei mitään löydy, niin uskoisit nyt sitten että jotkut vaan pysyy hoikkana eivätkä liho millään. Päin vastoin helposti laihtuvat jos on vähänkin stressiä.
        Ei tästä asiasta kannata tehdä stressiä.

        Ymmärrän kyllä että se vaivaa mieltä, mutta tänä maailmanaikana kun hoikkuutta ihannoidaan ja liikapainoa halveksitaan, voisit kuitenkin yrittää nähdä sen asian valoisan puolen.


      • painoindeksi 18.
        vaivainen kirjoitti:

        Jos kerran kilpirauhaskokeet on otettu eikä liikatoimintaa ole todettu ja muutenkaan ei mitään löydy, niin uskoisit nyt sitten että jotkut vaan pysyy hoikkana eivätkä liho millään. Päin vastoin helposti laihtuvat jos on vähänkin stressiä.
        Ei tästä asiasta kannata tehdä stressiä.

        Ymmärrän kyllä että se vaivaa mieltä, mutta tänä maailmanaikana kun hoikkuutta ihannoidaan ja liikapainoa halveksitaan, voisit kuitenkin yrittää nähdä sen asian valoisan puolen.

        Vaivainen,

        Älä nyt sentään, hoikkuutta kyllä ihastellaan. Mutta sitten kun näyttää rehellisesti LAIHALTA, ei se ole enää kivaa. Luut kolhii, hiukset harvenee ja viluttaa, on hutera ja huono olo. Ei siinä lohduta, vaikka kuinka olisi samoissa mitoissa kuin mallit TV:ssä.

        Kyllä on syytä olla huolissaan, jos paino tippuu ja tippuu vaan. Ei se ole loputon jana, jolla vaan laihdutaan - jos ylipainoa on 20 kg, on ehkä vaikeata käsittää, että kolmen kilon pudotus voi alipainon rajoilla keikkuvalle olla paljon.

        On eri asia, jos tiputtaa painoa 80 --> 77 tai 48 ---> 45.

        Toivottavasti alkuperäinen saa painon hallintaansa.


    • nuorityttö

      mä oon nuori tyttö. mulla on kilpisrauhanen, vähän aika sitten vasta huomattu. luin jostain että se liihottaa. mut ei ihmeisesti, minä olen laihdunut muutamia kiloo pois vaikka olen syönyt paljon. kilpisrauhanen aiheuttaa väsymystä, stressiä, paljon muutakin. nyt tiedän etten ole ainut joka laihduttaa. syön lääkkeitä, ettei mene yli tuo toiminta. pitää käydä usein lääkärillä tarkistamassa että onko yli toiminta vai ali. johtuu sitten syömään välillä eri lääkkeitä.. rankkaa kyllä.

    • 11vsurullinen

      Ooon 11v ja epäröin että laihdun.. Ruumiinlämpö on kuuma ja ennen olin pullea. Johtuu joskus murrosiästä että alkaa laihtua..
      Menen äitin luokse nyt :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      65
      4242
    2. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      67
      4241
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      109
      2905
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      58
      2796
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      2029
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      55
      1992
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1679
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      109
      1353
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1281
    Aihe