pikaisia vastauksia

teiltä joilla on kokemusta!

eli, meidän kissa synnytti eilen yhden pennun. se oli kissalle ensikerta, ja myös meille itsellemme. emo on nyt pennun kanssa pesälaatikossaan vessassa (lämpimin paikka) ja siellä on emolle myös ruuat ja hiekka-astia laitettu lähelle että pääsee, ettei tarvitse kauas lähteä pennun luota. ovat ihan hyvin pärjänneet, mutta nyt haluaisin, että te joilla on kokemusta kissan pennuista, ihan mitä vaan tietoa, niin olisin kiitollinen.. netistäkin yritin etsiä, mutta ei löytynyt näi äkkiseltään mitään tosi hyvää sivua.. ja meillä on pennun isäkin täällä samassa talossa, joten kun ollaan päivällä koulussa, laitamme vessan oven kiinni, ettei mene häiritsemään emoa ja pentua.. ei nyt ole kyllä näyttänyt mitenkään vihamielisesti suhtautuvan, mutta varmuuden vuoksi näin alussa.. onko tämä hirveä asia, kun emo ja pentu joutuvat olemaan koulupäivän ajan ilman meitä?? onneksi ei ole kovin pitkiä päiviä, mutta kun ei voi oikein poissakaan hirveästi olla.. :/ muuten ollaan sitten kotona. emo on pennun kanssa laatikossa melkein koko ajan, ei ole lähtenyt pis hyvin paljon sen luota. nyt muutama kysymys: olisiko jotakin tiettyä ruokaa joka olisi emolle nyt sellainen paras, että jaksaa?? sille on nyt anettu niinkuin normaalisti purkkiruokaa ja raksuja ja vettä, ja tänään keitän sille vähän kaloja, koska niistä se pitää erityisesti.. ja sitten, miten paljon tuon pennun pitäisi sitten syödä tuota emon maitoa? kyllä se näytää olevan emon tississä melkein jatkuvasti kiinni.. hmmm... kertokaa mitä kaikkea nyt voisi tehdä emon ja pennun hyväksi? niillä on pesänä pahvilaatikko, jossa on pehmusteet, jotka vaihdetaan aina kun menee likaiseksi, ja sitten laitettiin pari lämminvesi pulloa sinne pohjalle antamaan lämpöä. ja vessaan laitettiin myös sellainen lamppu joka antaa lämpöä. niin ja tässä tuli myös mieleen että moniko viikkoisena penulle pitäisi antaa madotukset? ei varmaan vielä pitkään aikaan..? emolle annettiin joku aika sitten..
no mutta jos viitsisitte tosiaan kertoa jotakin yleistä, ihan mitä vaan niin olisi tosi kiva, kun tässä pitää itsekkin opetella.. ei tässä nyt mitään ongelmia ole ollut, mutta ihan kia olisi saada jotakin hyviä vinkkejä.. :)

9

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juu'u

      Miksi ihmeessä olet pitänyt samassa taloudessa leikkaamatonta narttua ja kollia?
      No, jälkiviisaushan ei auta ...

      Kehottaisin siirtämään emon ja vauvan pois vessasta, siellä kun ne ovat suljettuna, pentu ei pääse sosialistumaan. Näin aikaisessa vaiheessa sillä ei ole väliä, mutta sitten kun pentu on 12vko ja pelkää ihmisiä, niin siinäpähän sitä tekemistä ...

      Käyt eläinkaupasta/eläinlääkäristä ostamasta pennuille tarkoitettuja raksuja, joita syötät emolle koko sen ajan mitä imettää, ja kun lakkaa imettämästä, viet leikattavaksi!

      Pentu kyllä syö niin paljon kuin tarvitsee ravintoa, mutta tarkkailkaa ja punnitkaa, jos pennun paino ei nouse, joudut ruokkimaan pentua tuttipullolla.

      Muuten kyllä oikein tehnyt, kun järjestänyt pennulle lämpimän paikan.

      Itse olemme madottaneet pennut n. 5 viikkoisina.

      • Ansku

        että nämä kissojen omistajat ovat ihan tietoisesti voineet pitää leikkaamattomia kissoja samassa taloudessa - halunneet pentuja?

        Omistaja kuulostaa ihan asialliselta, on tehnyt kaiken minkä osaa kissojen eteen ja haluaa tietää vielä lisääkin. Tuskin mitään ajattelemattomia ihmisiä siis.


    • hanna

      www.kissamaailma.net omaa mielestäni aika kattavat sivut.Käys kattoon sieltä jos jotakin löytyis.Sitten kannattaa siellä forumissa kysellä,siellä liikkuu paljon asiantuntevia kissaihmisiä.:)

    • Kissojen ystävä

      Minulla on melko paljon kokemusta pennuista, kun on muutamat pentueet tultu hoideltua ja myytyä.

      Eli, en oikein usko että emoa ja pentua häiritsee, että olette poissa kotoa, sillä kun pentu on vielä kovin pieni, ei sitä saisi kauheasti kosketella, ettei emo häiriinny siitä. Muutenkin kissat pitävät rauhasta ainakin näin aluksi. Mutta tottakai emoa ja pentua saa käydä katsomassa ja vähän silitellä, yms., mutta ei ihan koko aikaa tarvitse/saa olla kissojen luona, alkuvaiheessa. Myöhemmin kyllä saa pentua kosketella ja silitellä enemmän, jottei siitä tule ihmis-/kosketusarkaa.

      Itse ollaan annettu emolle tavallista kissanruokaa, tosin imettävä kissa syö aina vähän enemmän kuin ei imettävä. Tosin penturuoka olisi hyvää, varsinkin silloin kun pentukin jo vähän kävelee ja seuraa emoaan. Tällöin pentu voi seurata emoa ruokakupille ja maistella ruokaa ja penturuokahan on parasta pennuille, koska esim. murot ovat pentujen suuhun sopivia.

    • alkuperäinen kirjoittaja

      kiitos teille jotka vaivauduitte vastaamaan! ja ensiksi haluan sanoa, että kissat kyllä leikataan, että ei niitä pentuja ole tulossa jatkuvasti! mutta todellakin, tästä pennusta ei ole mitään haittaa, ja hyvin me sen hoidamme. että emme tosiaan ole mitään eläinrääkkääjiä vain sen takia että kissa teki pennun..!
      mutta todellakin, kiitän asiallisista kommenteista, niistä oli apua, ja pitää käydä vielä siellä kissamaailmassa katselemassa! :)
      ainii, ei niitä kissoja todellakaan sinne vessaan olla telkeämässä koko iäksi, vaan näin alussa pidämme oven kiinni kouluajan, ettei tuo kolli pääse sinne häiriköimään.. ja kun ollaan kotona niin ovi on kyllä auki että emo pääsee kuljeskelemaan.. ja kunhan pentu tuosta kasvaa vähän ja virkistyy, niin sitten tuodaan pesä tänne ihan huoneen puolelle, että pentu pääsee tutkailemaan maailmaa.. :)

      • pöllö

        Kollikisun voisi leikata jo aikaisemmin niin ettei emo saa heti ekan pennun jälkeen toisia. Eli jos leikkaat kollin nyt aikaisemmin ja emon kunhan se lopettaa imetyksen. Emo nimittäin saattaa alkaa suhtautua vihamielisesti poikaseensa, kun saa toiset pennut.

        Pieni ajatus vain. Ajattelin kissavauvan parasta :)


      • alkuperäinen kirjottaja..
        pöllö kirjoitti:

        Kollikisun voisi leikata jo aikaisemmin niin ettei emo saa heti ekan pennun jälkeen toisia. Eli jos leikkaat kollin nyt aikaisemmin ja emon kunhan se lopettaa imetyksen. Emo nimittäin saattaa alkaa suhtautua vihamielisesti poikaseensa, kun saa toiset pennut.

        Pieni ajatus vain. Ajattelin kissavauvan parasta :)

        joo, pitäisi varmaan.. nyt on kuitenkin katsottu etteivät nämä kaksi ole hirveästi tekemisissä.. nyt pitää ajatella pennun parasta.. :) miten muute, onko se ihan normaalia, kun emo ei ole koko aikaa pennun kanssa, vaan se kuleksii muuallakin vähä väliä? kyllä se kuitenkin imettää pentua jne.. mutta mutta.. no, pitää nyt seurata tilannetta..


      • pöllö
        alkuperäinen kirjottaja.. kirjoitti:

        joo, pitäisi varmaan.. nyt on kuitenkin katsottu etteivät nämä kaksi ole hirveästi tekemisissä.. nyt pitää ajatella pennun parasta.. :) miten muute, onko se ihan normaalia, kun emo ei ole koko aikaa pennun kanssa, vaan se kuleksii muuallakin vähä väliä? kyllä se kuitenkin imettää pentua jne.. mutta mutta.. no, pitää nyt seurata tilannetta..

        Luulisin, että emolle on ihan hyvä välillä päästä jaloittelemaan. Seuraatte nouseeko pennun paino ja varmistatte, että pentu pysyy lämpimänä.

        Isäkissalla on kyllä kollin aatokset ja ei voi olla varma milloin emolle tulee seuraava kiima.


      • alkup. kirj.
        pöllö kirjoitti:

        Luulisin, että emolle on ihan hyvä välillä päästä jaloittelemaan. Seuraatte nouseeko pennun paino ja varmistatte, että pentu pysyy lämpimänä.

        Isäkissalla on kyllä kollin aatokset ja ei voi olla varma milloin emolle tulee seuraava kiima.

        tottakai emo pääsee jaloittelemaan, silloin kun haluaa, mutta valitettavasti ei silloin kun ollaan koulussa. mutta aamulla se käy aina kierroksella ja sit ku tullaan koulusta nii se saa kuleksia vapaasti, vaikka se ei kyllä onneks nyt enää niin paljo höyryä muualla, vaan eilenki se oli melkein koko päivän pennun kanssa eikä ees kulkenu kovin paljo muualla.. :) taitaa se ihan hyvä emo olla kuitenkin.. ja pentu on kasvanut ja virkeän oloinen.. :) lämpöä kyllä riittää, nimittäin tuo vessa on meiän lämpimin paikka.. itekki istun siellä mielelläni välillä emon ja pennun kans, ku siellä on niin lämmintä.. meiän asunto on aika kylmän olonen aina tähän aikaan vuodesta, niin ei passaa tuoda pentua vielä tuonne huoneeseen, ennenkuin lämpötila alkaa nousta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe