Elikkäs, osaisko joku kertoa Oulusta jonkun tosi tosi hyvän gynen (ehdottomasti nainen)?? En ole ikinä vielä käynyt gynellä, mutta olen 21v. ja ajattelin että on varmaan jo aika käydä, koska elän parisuhteessa. Jännitän asiaa niin paljon, että yöunista ei ole tietoakaan ja kädet hikoaa ja tuntuu että taju lähtee. En voi käsittää miksi jännitän gynelle menoa niin paljon! Vaikka kuinka koittaisin ajatella että siellä käyntihän on vain minun parhaaksi ja että gyne on nähnyt vaikka minkälaisia tapauksia, yms., niin ei auta yhtään tähän pelkoon! Eli jos joku tietää Oulusta sellaisen helläkätisen ja ymmärtäväisen gynen, niin kertokaa?? Ja voikohan tällaiseen jännitykseen saada jonkinlaista "esilääkistystä" ennen jalkojen levittelyyn menoa? Kiitoksia vain kovasti jo etukäteen!! Tämä on suuri asia minulle...
Oulun gyne
5
5085
Vastaukset
- myös pelkäävä
mutta voin sanoa että kohtalotoverisi olen. Pillereitä olen popsinut useamman vuoden, mutta en vain saa varattua aikaa gynelle. Varsinkin se papa-koe pelottaa..jotkut sanoo ettei se satu mutta joillakin taas sattuu:(. Olen pystynyt uusimaan reseptini tk:ssa ilman tutkimuksia tähän asti. Nyt pitäisi kuitenkin mennä koska ajattelin vaihtaa merkkiäkin. En vain saa aikaseksi varata aikaa..vaikkei sattuisikaan mutta tuntuu epämiellyttävältä voin pyörtyä silti. Mulle tulee kauhean heikko olo kaikista maailman toimenpiteistä.
- megex
kiva tietää, etten ole ainoa! :D
Tuntuu että kaikki muut käyvät siellä paitsi minä... - yksi vaan
Toivompa todella ,ettette joudu koskaan raiskatuksi ja siinä shokissa avaamaan jalkanne tutkimuksessa moni-ilmeiselle mieslääkärille kirkkaiden valojen alla.Voi olla muuten itse raiskausta järkyttävämpi juttu.
- kipin kapin
gynelle...En halua saarnata, mutta itse välttelin gynea 13 vuotta ja nyt joudun sitten ahkeraan käymään. Ensin löytyi munasarjasta kasvain ja tutkimuksia tehtiin varmaan 7 vuoden edestä :)
Ja nyt uusi järkytys eli mahdollinen kohdunkaulan syöpä ja jälleen tutkitaan sen 7 vuoden edestä eli siis jos olisin aiemmin mennyt gynelle olisin päässyt helpommalla ja solumuutoksia olisi papalla seurattu ahkerammin eikä olisi varmaankaan tullut syöpäepäilyä.
Aivan ihana gyne löytyy oulun mehiläisestä nimeltään Anneli Pouta. Pouta suositteli minulle Gynekosta Hilkka Rautiaista tulevaan operaatiooni, jota ei mehiläisessä pystytä tekemään. Mutta siis Hilkasta ei vielä omakohtaista kokemusta.
Mehiläiseen ja Poudalle voit varata ajan puhelimitse tai netistä. Kerro Poudalle, että jännität kovasti niin hän otti kyllä ainakin minut erittäin ihanasti huomioon. Kertoi mitä tapahtuu ja sain katsoa ultraäänitutkimuksen aikanakin näkyviä kuvia munasarjoistani. Jos sinulla ei ole rahasta hirveän tiukkaa pyydä ultratutkimuskin. Mutta ainakin ehdottomasti papa. - Marile
ODL:ltä löytyy ainakin Päivi Pienimäki. Todella hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626087Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813636Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212239
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402185Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281185