Vihdoin pääsin sinne lääkärin vastaanotolle. Kirjoitin joskus pari viikkoa sitten tänne muistaakseni otsikolla "lievä" masennus. Oireita oli vaikka minkälaisia ja tilanne itselleni vähän sekava, voitte lukea tarinani tarkemmin siitä parin viikon takaisesta kirjoituksesta. Siellä joku kohtalotoveri oli kiinnostunut lukemaan kokemuksiani vastaanotolta, tässäpä niitä nyt olisi. Kyseessä oli siis ihan yleislääkäri...
Lääkärissä meni ehkä varttitunti. Etukäteen jännitti ihan hirveästi mutta sitten kun lääkäri pyysi istuutumaan ja kysyi, mikä ongelmana, sain sanottua suoraan "masennuksen takia tulin". Lääkäri ei millään tavalla yrittänyt vähätellä tai kyseenalaistaa ongelmaa, vaan kuin apteekin hyllyltä se alkoi kertoa masennuksen oireista ja kyseli samalla mitä oireita minulla on ollut. Kysyi vähän historiaani, sukurasitetta masennukselle yms. pikkujuttuja. Etukäteen pelotti että joudun itse selittämään juurta jaksaen kaiken, mutta lääkäri olikin tosi ymmärtäväinen ja osasi itse kysellä todella täsmällisiä kysymyksiä ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten kun oli varmistunut masennuksesta, se ehdotti sitalopraamia sisältävää masennuslääkettä ja pisti lähetteen verikokeeseen (anemia, kilpirauhaset...) ja hoitaja varasi ajan psykologilta, johon olen yhteydessä ennenkuin seuraavan kerran menen taas lääkärille kuukauden päästä. Univaikeuksiin se määräsi viiden päivän annoksen unilääkettä ja neuvoi niiden avulla löytämään sopivan unirytmin ja jatkamaan sitten ilman niitä. Kun lähdin vastaanotolta, tuli heti parempi olo. Olin saanut apua ja nyt on joku joka on perillä tilanteestani eikä tarvitse enää murehtia kaikkea itsekseen. Onneksi en perunut sitä lääkärinaikaa ja vähätellyt oireitani!
Toivon, että muutkin jotka epäilevät masennusta tai ahdistuneisuutta, hakisivat apua. Itsellenikin kynnys oli tosi suuri koska en ollut missään hengenhädässä, mutta lääkärikin mainitsi että lievä masennus ei tarvitse kovin suurta kimmoketta pahentuakseen. Tällä hetkellä tuntuu, että avun hakeminen lievänkin tuntuiseen masennukseen oli elämäni paras ratkaisu. Nyt vaan pitää seurata miten hoito alkaa tepsiä, olen toiveikas ja iloinen siitä, ettei seuraava joululoma välttämättä menekään täysin masentuneena sohvan pohjalla maaten... no, ei pidä odottaa liikoja. Toivottavasti tämä kirjoitus rohkaisee edes jonkun hakemaan apua masennukseensa.
Lääkärissä meni ehkä varttitunti. Etukäteen jännitti ihan hirveästi mutta sitten kun lääkäri pyysi istuutumaan ja kysyi, mikä ongelmana, sain sanottua suoraan "masennuksen takia tulin". Lääkäri ei millään tavalla yrittänyt vähätellä tai kyseenalaistaa ongelmaa, vaan kuin apteekin hyllyltä se alkoi kertoa masennuksen oireista ja kyseli samalla mitä oireita minulla on ollut. Kysyi vähän historiaani, sukurasitetta masennukselle yms. pikkujuttuja. Etukäteen pelotti että joudun itse selittämään juurta jaksaen kaiken, mutta lääkäri olikin tosi ymmärtäväinen ja osasi itse kysellä todella täsmällisiä kysymyksiä ilman sen kummempia ihmettelyjä. Sitten kun oli varmistunut masennuksesta, se ehdotti sitalopraamia sisältävää masennuslääkettä ja pisti lähetteen verikokeeseen (anemia, kilpirauhaset...) ja hoitaja varasi ajan psykologilta, johon olen yhteydessä ennenkuin seuraavan kerran menen taas lääkärille kuukauden päästä. Univaikeuksiin se määräsi viiden päivän annoksen unilääkettä ja neuvoi niiden avulla löytämään sopivan unirytmin ja jatkamaan sitten ilman niitä. Kun lähdin vastaanotolta, tuli heti parempi olo. Olin saanut apua ja nyt on joku joka on perillä tilanteestani eikä tarvitse enää murehtia kaikkea itsekseen. Onneksi en perunut sitä lääkärinaikaa ja vähätellyt oireitani!
Toivon, että muutkin jotka epäilevät masennusta tai ahdistuneisuutta, hakisivat apua. Itsellenikin kynnys oli tosi suuri koska en ollut missään hengenhädässä, mutta lääkärikin mainitsi että lievä masennus ei tarvitse kovin suurta kimmoketta pahentuakseen. Tällä hetkellä tuntuu, että avun hakeminen lievänkin tuntuiseen masennukseen oli elämäni paras ratkaisu. Nyt vaan pitää seurata miten hoito alkaa tepsiä, olen toiveikas ja iloinen siitä, ettei seuraava joululoma välttämättä menekään täysin masentuneena sohvan pohjalla maaten... no, ei pidä odottaa liikoja. Toivottavasti tämä kirjoitus rohkaisee edes jonkun hakemaan apua masennukseensa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli kiva kuulla että sulla meni kaikki hyvin siellä lääkärissä.. Onhan se (valitettavasti) niin yleistä nykyään toi masennus, lieväkin, että kyllä useimmat lääkärit osaa tuollaisen tilanteen hoitaa asiantuntevasti, niin kuin sinunkin tapauksessa..turha sellaista on jännittää. Kyllä mä ainakin rohkaistuin ja tajusin ettei siinä avun hakemisessa oikeesti ole mitään kummallista. Jotenkin sitä vaan omassa päässään suurentelee asioita.. Mutta ei kai ne henkiset ongelmat ole yhtään sen "kummallisempia" kuin fyysisetkään, molempiin voi ihan yhtälailla hakea apua. Jotenkin sitä on vain tullut tälläiseksi sitkeäksi sissiksi, joka vain porskuttaa elämää eteenpäin lievästi masentuneena ja ahdistuneena luullen että tällaista tämä elämä nyt vain on. Mutta eihän sen niin kuulu mennä.. Kiitos kun kirjoittelit kokemuksestasi!
Hieno homma ja onnea rohkeudesta ja oikeasta valinnasta:D Itse olen samassa tilanteessa, varasin ajan itselleni viime viikolla, tosin joudun odottamaan aikaa joulukuuhun saakka.. Mutta ei se mitään. Ei pari kuukautta tunnu enää missään kun on riutunut kuitenkin vuosia.
Välillä kuitenkin tuntuu, että onko mussa mikään vikana kun välillä on niitä hyviäkin aikoja.. Valitanko vain turhasta.. Mutta yksin en näitä negatiivisia ajatuksia päästäni saa, eikä elämä voi olla jatkuvaa itsensä inhoamista. Mitään en osaa päättää ja olen oikeastaan sellainen "kynnysmatto"..
En uskalla liikaa toivoa hoidosta, ettei sitten pety.. Toivon, että minut otetaan tosissaan. Itsestähän parantuminen sitten lopulta kuitenkin lähtee ja omasta halusta.
Kaikkea hyvää sulle "onnellisempi" ja tsemppiä elämääsi. Ei saa lannistua vaikka olo ei heti helpottaisikaan sillä parantuminen on pitkä prosessi. Välillä tulee sitä takapakkiakin. Varmasti onnistut, uskalsithan hakea apuakin ja se ei ole helppoa:) :) :)Otetaan elämä vastaan ja eletään se myös itseä rakastaen;D
todella hieno juttu, että sinut otettiin vakavasti. Sitä olisin myös toivonut omalle kohdalle kun kävin lääkärissä. En ole varma kärsinkö masennuksesta..mutta omia oireita ovat mm. ärtyneisyys, itkuisuus, univaikeudet, sydän hakkaa lujaa yms. Itselläni on vielä raskas vuosi takana. Sairastuin ja olin isossa aivokasvain leikkauksessa. Itselleni jäi tuosta lääkärin tapaamisesta sellainen olo että valitan turhasta ja ihan kuin minulla ei ole oikeutta olla allapäin. Nyt vaan itken... ;(
Voin kuvitella miten ikävää on jos lääkäri ei ota uskoakseen noita oireita, ja varmasti todella kamalaa kaiken kokemasi jälkeen jäädä yksin masennuksen kanssa. Älä kuitenkaan lannistu avun hakemisessa, olen itsekin kuullut juttua ikävistä lääkäreistä jotka eivät millään pysty kuvittelemaan potilaan tilannetta. Toivon, että saat vielä voimia varata uuden lääkäriajan vaikkapa eri lääkärille ja löydät apua.
Älä lannistu "masentunut!?" Itse kävin murrosiässä hakemassa apua ja vastaus oli "se on sitä murrosikää". Niin uskoinkin kymmenen vuotta. Silti se vain paheni. Keväällä aloitin terapian ja mua ymmärrettiin -ensimmäistä kertaa elämässäni. Se tuntui uskomattomalta! En ollut enää se murrosikäinen tai luulosairas. Tosin hoito jäi kesken ulkomailla opiskelujeni takia. Silti olen toiveikas tulevaisuuden ja (toivottavasti) jatkuvan hoidon suhteen. Eli tsemppiä! Kyllä se lääkäri vielä löytyy, joka sut tosissaan ottaa. :) Kaikkea hyvää ja voimia eteenpäin!!
ensin söin puolen vuoden kuurin mielialalääkettä,
olo oli parempi. Meni noin puolitoista vuotta, kun taas olin menossa hakemaan masennukseen/ahdistuneisuuteen lääkettä. Vuoden olen nyt syönyt ja tuntuu, että olen turtunut lääkkeeseen, samat pakko-oireet yms. palaavat mielikuviin. Olisikohan lääkkeen vahventamisen aika tai merkin vaihdon aika.