elämäni pyörii urheilun ja ruuan ympärillä

amssi

Aloitan tarinani alusta.
Viime syksynä eli siis vuosi sitten tunsin olevani pulska ja aloin väheksymään itseäni. Itkin illat ja olin syömättä päiviä, kunnes ahmin. Paino jojoili. Eikä sillä tavalla tietenkään laihtunut. Olen 166 cm pitkä ja painoin 68 kg. Äiti ehdotti minulle painonvartijoita. Minun ei tarvinnut liittyä niihin, koska vanhempani olivat olleet aiemmin niissä, joten noudatin tiettyjä pisterajoja orjallisesti.
Laihduin talven aikana 8kg. Muistin jo ulkoa kaikki pisteet. Esim. että omenasta lähtee 1 pist ja jne.
Pisteet pinttyivät päähäni ja minun oli vaikea
olla enää laskematta niitä. Ainakun pisteet menivät yli sain ahmimiskohtauksia, söin itseni täyteen, itkin ja halusin mennä nukkumaan. Toivoin vain että tulisi uusi päivä ja saisin aloittaa kaiken alusta. Kevät oli pahin. Kesälläkin kavereitten ostaessa jäätelöä katsoin vain vierestä, joskus annoin itseni hemmotella, mutta sain kauhean syyllisyyden päälleni. "olen läski en saa siis syödä" kesällä painoin n.58kg loppukesästä unohdin pisteet ja siirryin kaloreihin. Aloitin harrastamaan. Käyn melkein joka päivä salilla ja jos en pääse minulle tulee huono omatunto,. minulla on ihana poikaystävä ja tiedän hänen rakastavan minua ja pitävän minusta tälläisenä, mutta haluaisin olla parempi.. koska ajattelen että hän ansaitsee minua paremman naisen. Kaikki päivän syömiset ja juomiset minulla on taulukkoon merkitty ja liikunnasta kulututetut kalorit. Lasken joskus myös pisteitä. Tiedän että en ole ihan normaali nuori. Pari kaveriani tietää tästä, mutta en pidä asiaani niin suurena että hankkiutuisin hoitoon. Onko minulla suurikin ongelma? Haluaisin teidän mielipiteitä asiaan.

2

661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdessä jotain
    • tyttö87

      Hyvin samanlainen tarina kuin minulla.

      Itsekin aloitin laihduttamisen painonvartijoiden pisteillä ja nyt lasken ennemminkin kaloreita.
      Ruokien pistemäärät osaan jo ulkoa.

      itse en käy salilla, juoksulenkeillä pari kertaa päivässä..
      Olen nyt normaalipainon alarajoilla, enkä koe tätä mitenkään ahdistavana.. siis tätä kaloreiden jokapäiväistä laskemista ja muuta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe