ranta elämän äärirajat

minä elän itsestään tässä
tajuan että taivaani katosta
   ei riipu tuoli
eivätkä tauluni ole itse tehtyjä

katselen puhelimesta nimeäsi

kuoleman pelko havahduttaa minut
kun ymmärrän rakkauteni määrän
   ja eloni lyhyyden

saisinko sinut jos hakisin

muovikukkakimppu pöydälläni
sieluni on tyhjä muovipussi sisälläni
muodoton on eloni kaari

minä kovin kaikista pelkään eniten

sinussa on rakkaus ja rikkaus
kun pelkään eloni päivinä
   omia kasvojani
sinulla ne ovat kauneimmat kaikista

motivoivat hakemaan viisauttasi lisää

emme ole yhtä vielä

jos jonain päivänä
saan sinut katsomaan itseäni
silminesi jotka heijastavat
elämäni tyhjyyden vastakohtaa
lupaan ostaa sinulle jotain muuta
kuin ne muoviset kukat pöydälläni

olen uuttera, viisas ja saapa sinut

hiukseni ovat keritty
huoneistossani sammahdan pahasti
   tyhjää elämää
olet enemmän kuin voin ymmärtää
sinussa on avain lukkoon ja
   ovi taloon

kun halusin sinua jo silloin
kun olit vielä mahdottoman nuori

onko niin että tämä ei anna minulle
ikinä mitään ei elostani saisi irti
pohjalta on pitkä matka huipulle
   ranta elämän äärirajat

kun ei tiedä mihin on rajat piirretty
katossani on omituisia läiskiä menneistä
isäni kuoli tänne hitaasti mutta varmasti

olemme elossa ja maanpäällä
tavattavissa milloin tahansa
olet minulle mainio keskustelija
ja rakkauteni määrä kasvaa
tuhottomaksi kun ajattelen näitä asioita

tässä ja tällöin en saa unta enää
menettänyt niitä asioita
joiden vuoksi ihmiset elävät
silloin kun vähiten sitä kaipaisin

täydellinen vastakohtani et ole
vastakkainasettelua on mahdoton välttää

meistä tulee hyvä

silmistäsi saan enemmän irti
alkoholi turruttaa elämäni lopusta
tehostaen tätä hetkeä