ja tarve on ihan oikea! Olen ollut puoli vuotta polttamatta, mutta edelleen koukussa nikotiinipurukumiin. Nyt sen jauhaminen on ruvennut potuttamaan ja suurena vaarana sortuminen takaisin tupakointiin.
Tiedän, että on olemassa homeopaattinen valmiste tobacum tai jotain sinne päin, mutta millainen oirekuva sillä on. Muistelen siitä puhutun joskus tupakkayskän yhteydessä, mutta onko psyykkiset oireetkin tupakan kaltaiset?
Homeopaattia ei löydy omalta paikkakunnalta ja vierotus jo itsessään on syönyt riittävästi rahapussia, joten kokeilisin mieluusti kolmen päivän ajan kotipotenssilla - tässä ajassahan nikotiini jo poistuu verestä.
Nyt tarvitaan
2
343
Vastaukset
- tyhjänpäiväinen
palsta tämä.
- kokeilin joskus..
asiasta on hirveän kauan, homeopaatti määräsi jotain tuon nimisiä kuin yllä mainittiin, pikkuruisia rakeita.
en huomannut minkäänlaista vaikutusta.
olen jäytänyt purkkaa jo kymmenen vuotta. välillä pääsin 6 purkaan päivässä, sitten se lähti nousuun taas. hirveä rahanreikä.
en edes haluaisi polttaa tupakkaa, en. purkasta on tullut kuin ystävä, niin kamalaa kuin se onkin. se on paljon mukavampaa kuin parvekkeelle tupakalle lähtö. kaiken lisäksi homma on suuri salaisuus. asiasta ei tiedä kukaan muu. luulevat että mulla on tavallista purkkaa..
kuulemma tosi iso se ihmisten joukko, jotka ei pääse siitä purkasta eroon, sanottiin apteekissakin!
ja sanoivat vain, että pitäisi vain yrittää (miten??!) kertakaikkiaan vähentää, ottaa välillä tavallista purkkaakin.
mutta kun tulee joku stressi harva se päivä, tai ainakin harva se viikko, niin vähentele siinä sitten!! lopettamisesta puhumattakaan.
se on ihan kuin jokin huume! hirveä että sitä suositellaan ja mainostetaan. ei ollenkaan puhuta siitä että hirveän monet jää vuosikausien koukkuun.
ottaa päähän kun ei ole "selkärankaa" lopettaa. kertakaikkiaan. pelottaa suusyöpäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770