maa jalkojeni alla pettää

päivä päivältä tämän aloittaminen tuntuu vaikeammalta

ajatukseni karkailevat ja katoavat
   kuin minä iltaisin kapakkaan
josta löydän itseäni viinatipan verran
sen viimeisen pisaran, jonka
   olen ottanut äärettömään kertaan

ne harhailevat eksyneinä,
keskenään tuntemattomina sanoina
ja ajatuksia muodostamattomina lauseina
   haroessa hiuksiani
selkä takakumarassa, pää ylöspäin
silmät kiinni en näe mitään

myönnän olevani tässä heikko
ilman konkreettisia asioita
   muodostun pölystä
jota siivotaan parhaillaan pois

maani päällä helvetilliset revontulet
   muodostavat taivaallisen katon
josta ripustetut läpinäkyvät langat
ohjailevat käsiäni ja jalkojani
   sekä päätäni ajattelemaan sekavasti

hairahtelen polullani
kuin juovuksissa kaatuilen
yrittäen palata takaisin, kun
maa jalkojeni alla pettää kuin minä
kerran ja useammin

en tiedä olenko itselleni tuntematon vai tunteeton
omassa sängyssäni on vieraita hiuksia
nämä kädetkään eivät kuulu minulle
kun katson sinua sängyn reunalla haluten

tämä polku kasvaa kaktuksena
katse vaeltaa ohi kauriin silmien
niihin en takerru vaikka haluaisinkin
ajoittain saada enemmän kuin muut

kauneuden haavat