Fanien manipulointi

helppoa

Tuo kirje on kyllä loppuun asti mietitty julkisuustemppu. Saadaan helposti fanien sympatiat bändin jätkien puolelle, kun toinen osapuoli leimataan ahneeksi diivaksi. Asiayhteydestä revityt lainaukset Tarjan sanomisista kuulostavat ihan lasten jutuilta ("se sanoi sitä ja sitä silloin, me ei enää haluta olla sen kaa"). Kun vielä tämä isku tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin toinen osapuoli ei pysty puolustautumaan.

Vaikka kaikki kirjeessä sanottu olisi totta, niin tuollainen totuus on kuitenkin subjektiivinen. Lisäksi tämä julkinen esitystapa on poikkeuksellisen julma. Jos välit todella ovat noin tulehtuneet, niin fiksusti asia olis saatu hoidettua sanomalla Tarjalle että eroa tai sut erotetaan. Vaikuttaa vaan siltä että tuollainen "siisti" ero ei olisi aiheuttanut tarpeeksi kohua ja ennenkaikkea JLKISUUTTA (=rahaa ahneille kundeille). On nimittäin Holopainen muistanut joka välissä mainostaa kohta julkaistavaa NW kirjaa.

Lisäksi herää myös kysymys, että millainen bändin johtaja ei puhu jäsenilleen vuoteen? Hmm, ehkä katkeroitunut suomalainen, joka jurottaa vuoden sanomatta mitään ja sitten pättää teloittaa toisen julkisesti.

1

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe