Hörhö ampui pomoaan viidesti!!!

Irmeli-täti

http://www.iltalehti.fi/2005/10/24/200510243647820_uu.shtml

--

Ampui pomoaan viidesti
24.10.2005 14:49

Porilaismies on saanut seitsemän vuoden vankeustuomion tapon yrityksestä. Hän ampui työnjohtajaansa viidesti pistoolilla.

Porilainen Jaakko Antero Vuorinen ampui työnjohtajaansa viime huhtikuussa Turussa. Turun käräjäoikeus tuomitsi Vuorisen myös yli 47 000 euron korvauksiin korkoineen. Suurin osa summasta on vakuutusyhtiön maksamia hoitokuluja. Työnjohtajan henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä sekä kosmeettisesta haitasta kertyi maksettavaa yli 10 000 euroa.

Vuoriselle tehtiin mielentilatutkimus ennen tuomion julistamista. Esitutkinnassa hän kertoi, että oli kokenut saaneensa huonoa kohtelua työpaikalla, koska muun muassa palkkoja oli saamatta. Mies työskenteli rakennustyömaalla.

Ylävartaloon ja reiteen

Vuorinen ampui työnjohtajaa muutaman metrin päästä 7,65-kaliiperisella pistoolilla. Neljä luodeista läpäisi uhrin ylävartalon ja yksi reiden. Todistajana kuullun kirurgin mukaan oli milleistä tai senteistä kiinni, etteivät luodit osuneet sydämeen, keuhkoihin tai rintakehän suuriin verisuoniin.

Vakavin vaara aiheutui reiden ampumahaavasta, joka vaurioitti valtimoa. Kirurgin mukaan jalkaan tehty ohitusleikkaus pelasti jalan amputoinnilta.

Ampumisen jälkeen Vuorinen käveli pois paikalta. Hän ei tehnyt vastarintaa, kun poliisi otti hänet hetken kuluttua kiinni kaupungilla. Vuorinen oli nauttinut alkoholia ennen tekoaan ja sitä edeltävinä päivinä.

--

Just tollasta se helvetin alkoholihuume teettää... Alkoholihörhöt on valtava rasite yhteiskunnalle. Jos yksikin niistä saataisiin muuttamaan tottumuksiaan ja vaihtamaan alkoholin tuhoon vievä tie lempeämpään päihteeseen, hamppuun, yhteiskuntarauha lisääntyisi heti.

Totta kai on selvää että ongelmakäyttäjien ja addiktiivisuuteen taipuvaisten persoonien ei tulisi käyttää mitään päihdettä - mutta mieluummin pilvi kuin viina siinä tapauksessa että jotakin pitää käyttää.

1

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MAire-setä

      eikö se sun naapurisi olisi voinut olla ihan ilman mitään????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe