Ennen kuin kommentoit lue tämä

ph 7

Mieti että mitä oikeasti tiedät bändin sisäisistä asioista ja henkilöistä jotka kuuluvat siihen, muutakin kuin julkinen imago. Tulee erittäin kova myötähäpeällinen olotila kun ihmiset luulevat tietävänsä kaiken julkkisten asioista ja paasaavat kuinka huonoja tai hyviä ihmisiä jotkut julkimot ovat kuten esimerkiksi nyt tämä Nightwish.
Loppulausahduksena vielä se, että Nightwish on kaikkien osiensa summa eikä vain esimerkiksi solisti, siis mieti asioita ennen kuin nolaat itseäsi enempää.

6

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      kuka sano että julkisuus on ruusuilla tanssimista.. Kai myös sinä tiedät, että julkisuuden myötä saa MYÖS paskaa niskaansa, olkoon millanen ihminen tahansa. Suurinosa perustaa mielipiteensä juuri julkiselle imagolle, vai pitäisikö sinun mielestäsi kaikkien tuntea heidät henkilökohtaisesti, ennen kuin saa sanoa omia mielipiteitään/tuntemuksiaan?

      He ovat julkimoita, jotka tietävät että heitä arvostelee ihmiset, jotka ei tunne heitä. Eikö lopulta ole pääasia, että läheiset ihmiset eivät tuomitse heitä julkisenimagon mukaan vaan heidän omanitsensä mukaan?

      Joten mielestäni kirjotuksesi haki takaa vain turhaa tekopyhyyttä.

    • arvaillaan

      ...

    • Riikka

      Totta. Olen myös ihmetellyt sitä, kuinka kirjoittajat tietäväisesti kirjoittavat varsinkin Tarjasta, vaikka ovat korkeintaan nähneet bändin joskus lavalla...

    • Lokakuun maa

      Nihtwish Tarja Turunen=jotain
      Nightwish kuka tahansa muu=ei mitään

      • Lokakuun maa

        En ole ikinä nähnyt yhtyettä keikalla enkä kuullut sen musaa (ei ole oikein meikäläisen musaa) ja bändistä ainoastaan Tarja Turunen on tuttu nimi. Muiden bändin jäsenten nimet ei kuulosta tutulta. Tarja Turunen toi bändiä suuren yleisön tietoisuuteen mutta erottamisen myötä Nightwish vaipuu muiden hevibändien harmaaseen massaan


    • yhtään mitään

      En tosiaan kuvittele tietäväni mistään bändin sisällä tapahtuneista jutuista. On aivan mahdollista, että siinä avoimessa kirjeessä kerrotut asiat ovat täyttä totta ja Tarjan mukanaolo bändissä ei enää viime aikoina ollut riittävää. Tarjalla saattoi olla Nightwish loppupeleissä eri prioriteetilla kuin Tuomaksella ja muilla jätkillä. Ei siinä mitään. Kukin joutuu itse valitsemaan tiensä. Niillä jätkilläkin on projektissa mukana 9 viimeisen vuoden työnteko, eikä heillä ole mikään pakko katsella Tarjan diivailua. Sillä, pitävätkö ne kirjeen jutut paikkaansa ei ole oikeastaan väliä. Jos bändin sisällä on tilanne niin tulehtunut että tuollaisia kirjeitä voidaan pistää julkisuuteen, on ihan turhaa kiusata itseään. Tai vaatia itsensä kiusaamista keneltäkään toiselta. Silti...

      Ainoa mikä minua oikeasti risoo, on se että syyttelyt diivailusta (vaikka olisivatkin kuinka tosia) piti tehdä julkisesti. Eivätkö ne pikkupojat olisi tosiaankaan voineet hoitaa tätä erottamista ja varsinkin niiden syitä bändin sisällä?

      Kaikkea hyvää tuleville musiikki-urillenne, niin Tarjalle kuin jätkillekin.

      Disclaimer: en ole Nightwishin aktiivinen kuuntelija enkä varsinkaan fani, vaikka "ihan jees"-musaa ovatkin tehneet. En omista (tai ole imuroinutkaan sen puoleen) yhtään heidän levyään. Kerran taisin jossain festareilla nähdä yhden keikan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe