Näin unta, että olin työpäiväni jälkeen käymässä miespuolisella ystävällä.
Jostain syystä harrastimme seksiä ja nautimme siitä.
Siirryimme olohuoneeseen, koska hän halusi nähdä olohuoneen oven peilistä itsensä.
Touhut kuitenkin jäi.
Olohuoneessa oli antiikkinen sohva,
joka oli päällystetty turkoosilla samettikankaalla.
Siellä oli myös biljardipöytä ja ystäväni alkoi pelata. Itse keskityin katsomaan ikkunasta ulos,
josta näkyi kaunis viljapelto maisema.
Suutelimme.
Kuulin ulko-ovelta isäni äänen ja olin ihan paniikissa, yritin piiloutua oven taakse.
Äitini tuli sisälle hyvin vihaisena,
koska hän ei halunnut, että olen miehen kanssa tekemisissä. Hän vaati minua poistumaan mukanaan.
Samalla talo vaihtui isäni taloon.
Aloin riehua kuin raivohullu ja heittelin vaatteita ja huusin äidille.
Äiti meni juttelemaan ystävälläni takapihalle.
Itse seisoin portailla teemuki kädessä.
Olin juuri heittämäisillään mukia maahan,
kun ystäväni huusi vihaisena,
että hänen pihaansa ei tarvitse sotkea.
Otin takkini olohuoneen lattialta ja olin melkein lähdössä äitini mukaan, kunnes muutin mieleni ja totesin, että minähän en luovuta.
Ystäväni vilkaisi minua vihaavasti.
Aloin miettiä, että käyttäydyinkö liian lapsellisesti ja, että olisin vinut kyllä lähteäkin.
Rauhoituin ja istuin sohvalle.
Sitten äiti sanoi minulle,
että ei anna ikinä anteeksi minulle sitä,
että olen uhannut viedä hengen itseltäni
ja on muutenkin katkera kaikesta.
Siihen se uni päättyikin.
Oikeassa elämässä minulla ei ole kiinnostusta kaveriani kohtaan ja hän on 29- vuotias.
Äitini ei tiedä tästä ystävästä mitään,
mutta meillä on lämpimät välit.
Ja joskus vuosia sitten tyhmänä pikkutyttönä,
uhkasin häntä yllämainitulla asialla,
mutta en varsinaisesti kadu sitä.
Niin ja itse olen 17-vuotias.
Kiitos sille, joka osaisi jotain arvioida :) !
Ja toivottavasti saatte selvän :)..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.