Mielestäni Anna Hanski ja Tuula Amberla sopisivat erittäin hyvin uusiksi solisteiksi. Nämä naiset tietävät musiikin tekemisestä hieman enemmän kuin joku Holopainen, ehkäpä tämä mitättömyys, eli Holopainen jopa voisi oppia näiltä upeilta ja mahtavilta naisilta jotain, jos siihen on kykenevä.
Ehdotus
Turnipsi
2199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miten edes voit verrata niinkin erigategorioita-edustavia henkilöitä keskenään?
Musiikkimakuja on erilaisia eikä tästä taiteenlajista voi sillee kiistellä. On silti valhe, että joku ihminen ei olisi musikaalinen. Kaikissa on musikaalisuutta kätkettynä ja sen itseilmaisun voi kaivaa esille tavalla tai toisella, jos motivaatiota.
Rahan puutteessa hyvä rytmikin syntyy vaikka rahistaessa tulitikkuaskia kahveen ääressä Nesteen hualtiksella, ja miettiessä jotain iloista tai tunnekuohua, saatika tyyneyttä, mitä vaan sattuu.
Yhdistin väli-piuhat koskettimista stereoon ja heitin c-kasetin pesään nauhottaen yksiäänistä melodiaa jossa vain 3-4 sointua. Opettelin ulkoa ja sitten välillä kitarallakin opettelin, johon säästin lopettamalla tupakoinnin. Kaikki syntyy valmiiksi päässä vähitellen - Vaikka ei heti laulaisi täydellisesti, Luoja kuulee ihmisen sydämen ylistyksen virheettömänä. Siistiä.
sami s
http://www.galleria.suomi24.fi/saminen