Tuliko kenties Tarjan mitta täyteen?
Pistää miettimään poikien kovasta puuhastelusta päätellen kaikenlaista!
ILMOITTIKO TARJA LÄHTEVÄNSÄ?
3
720
Vastaukset
- Orvokki
Ei kun tyhmyyksissään heittivät ulos. Ja kostoksi kirjoittivat nettiin suomen lisäksi englanniksi ja saksaksi. Eivät tajua, että maailmalla tuollainen ei sovi ja ihmiset osaavat lukea rivien välistä. Pyh. Ettei muka naissolisti saisi pyytää palkkaa vaan käytännössä pitäisi enemmän antaa säveltäjälle.
- miten vaan
Juu juu tottakai. Se ei vaan viittinyt sanoa kun nyt vasta. Näinhän se ihmissuhteissakin menee jos toinen jättää, niin siit selitellään et kyl mä jo aikasemmin ajattelin jättää.
- mutala-kalkku
Jonkinlainen arvovaltajuttu tuo taitaa olla.Toisaalta, naissolisti, varsinkin kaunis naissolisti jätkäporukassa aiheuttaa helpolla kaikenlaisia jännitteitä.Jos vaikka tahtomattaan antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa...
Moinen selän takana junailu on kuitenkin raukkamaista ja likaista touhua, johtui sitten mistä tahansa...Voi olla niinkin, että Tarjasta on muodostunut liiaksi bändin"keulakuva", ja holopaista on alkanut vituttaa jäädä ikäänkuin kakkoseksi"omassa bändissä"...Jollakin tavalla uskon, että Tarjasta kuullaan vielä paljonkin, ja myönteistä.....Veikkaan, että nigtwish salakähmäisellä puuhastelullaan karsii todella paljon faneja.....Joutuvat myös nostamaan tosi paljon rimaa, jos meinaavat tuosta nousta......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471