HEI VL:llät
Olen kuullut että vl:llille on JOHTAJAT määränneet mitä puoluetta saa kannattaa. Onko väitteessä perää, sillä tahtoisin vl:lläksi mutta olen vihreä sielultani. Tahtoisin tietää mitkä puolueet ovat vl:llille sopivia ja miksi kaikki eivät ole sopivia vai onko puolueella väliä.
Olen kuullut että vl:llille on JOHTAJAT määränneet mitä puoluetta saa kannattaa. Onko väitteessä perää, sillä tahtoisin vl:lläksi mutta olen vihreä sielultani. Tahtoisin tietää mitkä puolueet ovat vl:llille sopivia ja miksi kaikki eivät ole sopivia vai onko puolueella väliä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jeesus halusi että, jos joku lyö sinua oikealle poskelle, anna mieluummin lyödä vasemmalle poskelle. En tiä miksi.
Minua ei kukaan estä äänestämästä SDP:tä.
Eikö sulla edes moraali estä?
Pitää hyvin kutinsa. Oulun mafioosot valitsevat lähinnä keskustapuolueen listoilta ne, joita sitten paikallisissa ry:issä neuvotaan äänestämään.
Menetelmä on tehokas: esimerkiksi eduskunnassa on lestadiolaisia huomattavasti enemmän kuin heidän osuutensa äänestysikäisestä väestöstä edellyttäisi.
olen onnistunut välttämään tilaisuudet, joissa neuvottaisiin jollain tavalla äänestämään, vaikka melko säännöllisesti olen kymmeniä vuosia seuroissa ja muissa ry:n tilaisuuksissa kulkenut...
En tiedä, pitääkö väitteesi paikkansa, että eduskunnassa olisi lestadiolaisia "huomattavasti enemmän kuin heidän osuutensa äänestysikäisestä väestöstä edellyttäisi", mutta eikö mieleesi ole juolahtanut, että myös ei-vl:ät voivat äänestää vl:ää, niinkuin varmasti paljon tapahtuukin. Enkä ihmettele miksi...
...että johtajat (keitä ne ovat?) määräisivät äänestyskäyttäytymisestä. On tosin perinteisesti ollut tapana, että vl:t eivät äänestä vasemmistopuolueita tai äärioikeistoa. En ole kuullut koskaan mistään äänestysohjeista.
Vl:iä on tietääkseni toiminut ainakin Kokoomuksessa, Keskustassa, Liberaaleissa ja RKP:ssa. Näidin lisäksi tiedän vl:ien äänestävän myös ainakin Vihreiden ehdokkaita.
Uskonnon ja politiikan yhdistäminen johtajien puheissa haiskahtaa 70-luvulta. Tuskin enää nykypäivänä löytyy politiikkaan noin intohimoisesti suhtautuvia henkilöitä.
Ahdasmielisyys toimii pikemminkin toisin päin. Haluaisin olla kärpäsenä katossa vaikkapa noiden vihreiden puoluetoimistossa, kun nämä toteavat saaneensa yhtäkkiä 100.000 lestadiolaista jäsenikseen. ;-))
Äänestyskopissa toimit joka tapauksessa itse. Siellä sinua eivät ohjaile kummankaan "lahkon" saarnaajat.
Mielestäni vihreät arvot elämässä eivät tee kenestäkään syntistä tai uskontokielteistä. Mielestäni tämä on varsin kiinnostava aihe, siis tämä poliittinen käyttäytyminen eri ryhmien kohdalla. Esimerkiksi minusta oli yllättävää saada tietää, että vasemmisto ei saa lestadiolaisilta tukea, vaikka nimenomaisesti ajaa perheen ja kodin etua, mikä luulisi isoja perheitä kiinnostavan.
Itse en siis ole vl, en kuulu mihinkään kirkkoon (enkä puolueeseen).