Tässä Nightwish-äimistelyssä unohtuvat tosiasiat ja faktat, koska laulajattaren erottamisesta nähdään vain se mitä lehdissä ja nettikeskusteluissa kirjoitetaan. Tuomas Holopaisen ja bändin kirjeen sisältöä ei monikaan ole sisäistänyt, toki se antaa jokaisella mahdollisuuden tulkita kirjeen sisältö haluamallaan tavalla – näin varmaan on tehtykin, hieman musiikkielämää tuntevana tein minäkin.
On myös ymmärrettävä niitä, jotka näkevät vain Nightwish´in Tarja Turusen taustaorkesterina ja idolinsa ulostamisen bändistä anteeksi antamattomana tekona Tuomakselle – Tarja out = Nightwish is dead! Voi lukea myös kommentteja, jossa solistin erottaminen esitetään teinimäistä mustasukkaisuutta ilmentävänä tekona, Tuomas olisi halunnut Tarjan , mutta Marcelo vei hänet ? Toki ihmisillä on oikeus tunteen purkauksiin, se oikeus on myös Nightwish miehistöllä ja Tuomas Holopaisella, miksi ei olisi.
Suuri osa bändin musiikista ja yleensä musiikista pitävät ovat oivaltaneen Nightwish´in olevan yhtye, jonka solistina on toiminut Tarja Turunen. Varsinkin meillä Suomessa on bändin ulkoinen kuva rakentunut Tarjan ääneen ja ulkoiseen habitukseen, mutta levyn myynnissä on painanut paljon Nightwish´in luoma musiikki. Monen on vaikea käsittää, että musiikkityylissä jota Nightwish edustaa on musiikintekijällä myös tärkeä rooli. Solisti on ikään kun yksi instrumentti sävelteoksessa, tosin hyvin keskeinen, mutta ei koko bändin sointia dominoiva. Toki ymmärrän hyvin Tuomaksen ambitiot Nightwish´in musiikkia kohtaan, joka ei ole todella ole pelkästään Tarja Turusen säestystä. Kaikki kunnia Tarjalle, ilman hänen upeaa ääntään ei yhtye olisi erottunut joukosta ja päässyt ansaitsemaansa asemaan.
Once muodostui vedenjakajaksi Nightwish´ille ja Tuomas Holopaiselle, se on nimenomaan Tuomaksen, ammattimuusikoiden ja huipputiimin mestariteos. Tämän levyn myötä Tuomas ja Nightwish yhtye on omillaan, Oncen kehtaa lyödä käyntikortiksi neuvottelussa minkä levy-yhtiön kanssa tahansa. Oncen tapainen teos ei ole kertahitti, eikä sen sointi ole yksin solistin varassa, tämän tietää myös yhtye. Tarjaan on totuttu ja hän on aina ollut osa Nightwish-soundia, mutta Oncen myötä voisin kuvitelle koko joukon laulajia Tarjan tilalle, kokonaiskuvan siitä kärsimättä.
Tietysti olisi hienoa, jos Tarja olisi voinut/halunnut jatkaa ”vierailuaan” Nightwish yhtyeessä. Kirjeestä päätellen hän joka tapauksessa kasvoi yhtyeestä ja pop-areenoilta ulos, valiten toisenlaiset estradit. Yhtyeestä lähtö oli vain ajan kysymys, Tuomas ja bändi auttoi Tarjaa valinnoissaan.
Lopuksi muutama sana niille jotka eivät pidä Nightwish yhtyettä kenään ilman Tarjaa tai Holopaista rivimuusikkoa kummempana. Tuomas, soittajat ja taustatiimi ei ole mikään solisti/artisti tai tähdenlento, vaan ryhmä musiikin ammattilaisia, jotka tekevät musiikkia. Ei tämän ryhmän musiikinteko lopu solistin eroon tai erottamiseen, heillä on nyt riittävästi näyttöä osaamisestaan ja se painaa jatkossa paljon. Jos joku tekee musiikkia, esittäjiä ja solisteja löytyy, joko Nightwish nimen alla tai sitten jollain muulla. Se lienee selvää, että solistin vaihto aiheuttaa yhtyeelle notkahduksen, ehkä Suomessa suuremman kun ulkomailla, se voi olla myös alku parempaan.
Tässä siteeraus tunnetulta brittituottaja Pip Williamsilta hänen arvioidessaan Tuomas Holopaista Once levyn teon tiimoilta: ” Luulen, että 30 ikävuoteen mennessä hän on maailman kuulu, hän on aivan uskomattoman lahjakas”. Lisäksi hänen mielipiteensä Once albumista: ”Uskon, että Once on tulevaisuudessa erittäin vaikutusvaltainen albumi. Se on yksi parhaita rockbändin ja sinfoniaorkesterin välisiä naimakauppoja, mitä olen koskaan kuullut”
Se on paljon sanottu mieheltä, joka on ollut alalla 39 vuotta, ollen yliopistossa studiotekniikan opettajana sekä tuottajana monilla tunnetuilla yhtyeillä ympäri maailman.
FAKTAA JA FIKTIOTA
5
811
Vastaukset
- Jospas
Ilman Tarja Turusta ei Holopainen enää tee hittejä.
Se oli sen bändin historia.
Holopainen nyhertää jatkossa musiikkia muille bändeille pientä korvausta vastaan. - Minäpä Vaan
... Voi olla todella kiinnostavaa kuulla seuraava levy, kunhan saavat sen uuden solistin! Mähän en Nightwishiä jätä sen takia, että Tarja ei enää laula. Ja toisaalta, eikös Marco todella voisi laulaa... Mutta jos naissolistin aikovat taas hankkia, niin toivon kyllä että hän todellakin EDUSTAA tätä "tyyliä" eikä vain pukeudun "gootahtavasti" mainoskuviin.
- Nimi M. Erkki
Jatkan vielä tuosta musiikkibusineksesta. Yhtyeellä on kaikki mahdollisuudet Turusella tai ilman, niitä ei kukaan tai mikään ole vienyt. Holopainen taustaryhmineen on muodostanut tiimin nimeltä Nightwish, joka on rakentanut suhde verkoston alan ammattilaisten keskuuteen ympäri maailman. Yksi solisti ei muuta tätä asetelmaa miksikään, koska solisteja tulee ja menee, mutta ammattimuusikot, tuottajat ja heidän taitonsa säilyvät.
Jos olet pelkkä solisti, sinun täytyy rakentaa tämä verkosto ja palkata muusikot ja etsiä tuottajat, muusikoiden tarvitsee valita vain solisti. - Joe...
Olen yrittänyt kans saada esille Tuomaksen ammattitaidon. Todellisia helmiä, jotaka ovat vaan konkretisoituneet Tarjan upeaan ääneen.
Jos tuotantoketjussa alapuolella oleva alkaa vaatimaan liikaa tai homma ei vaan toimi tapahtuu aina tälläisia ikäviä juttuja. Niitä tapahtuu joka ihmiselle, mutta muiden ei kannattais kommentoida tietämättä asiaa tarkemmin.
Varmasti Tuomakselta tulevausuudessa tulee lisää näitä helmiä, kuka ne laulaakin on vielä arvoitus. Musiikin tekemisessä Tuomas on sellanen ammattilainen, että tuskin niitä suomeen montaa vuosisadassa tulee. - Taival
Kiitos, jumalauta, oikeasti tämän kirjoittajalle. Nyt oli oikeata asiaakin tänne kaiken paskanjauhannan sekaan. Vaikka eihän perus radionkuuntelija noin pitkää tekstiä jaksa edes lukea, tahi sitä sisäistää, mutta allekirjoitan tämän miekkosen kirjoituksen täysin. Hyvä hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926