Koulumaailmassa liikkuu huhuja, että tulevaisuuden lukiot ovat yhä suurempia ja että pienten lukioiden kohtalona on kadota lähivuosina.
Tämä merkitsisi melko todennäköisesti sitä, ettei vastaisuudessa ole ainakaan 150 oppilaan tai sitä pienemmän oppilasmäärän omaavia lukioita ehkä eräitä vieraskielisiä lukioita lukuun ottamatta; raja voi olla myös 200.
Siitä seuraisi myös, että moni maalaiskunta menettäisi korkeimman opinahjonsa ja että lukion käynnin matkat pitenisivät kymmeniin kilometreihin.
Mahdollisesti se myös vähentäisi innostusta lukioon pyrkimiseen. Nykyään lukioon pyrkii ja pääsee, etenkin maaseudulla, juuri noihin pieniin lukioihin, heikoinkin edellytyksin, jopa keskiarvolla 6,5. Rasitteenahan sellaiset oppilaat ovat opetukselle.
Mitä mieltä ollaan? Onko parempi, että lukioita on vain pääasiassa kaupungeissa ja että ne ovat suuria? Tässä on ajateltava etenkin niitä oppilaita, joilla on mahdollisuuksia edetä elämässä.
pois pienet lukiotko
11
651
Vastaukset
- mielipiteeni
Itse en haluaisi opiskella suurlukiossa. (Onneksi pääsin keväällä ylioppilaaksi.) Suurlukiossa kaikki opettajat eivät välttämättä tunne sinua, osa koulukavereistasi saattaisi jäädä sinulle aivan tuntemattomiksi, koulun yhteishenki tuskin voi olla kovinkaan hyvä, kouluun muodostuisi ehkä eräänlaisia "kastijakoja", ...
Hyvä esimerkki pienten lukioiden häviämisestä löytyy ainakin Raumalta. Tällä hetkellä Raumalla on kolme päivälukiota. Lukiot eivät edes ole kovinkaan pieniä (noin 460 oppilasta, noin 290 oppilasta ja noin 280 oppilasta). Syksyn aikana Rauman valtuusto päätti, että viimeistään 1.8.2007 siirrytään yhteen suurlukioon. Suurlukio perustetaan yhden nykyisen lukion tiloihin.
Koska tilat ovat rajalliset ja vaikka sitä hieman kunnostetaankin, kaikki halukkaat eivät mahdu opiskelemman sinne vaikka aluksi väitettiinkin toisin. Uuteen suurlukioon tulee keskiarvoraja ja miten nyt käy niille jotka eivät pääse sinne? Kaikki eivät edes halua mennä suurlukioon. Ennen Rauman lähikunnista olevat opiskelijat kävivät lukionsa Raumalla, mutta nyt suunta kääntyy toisiin lähikuntiin. Siinä Rauma sitten taas menettää opiskelijoista saatavia valtionavustuksia.
Raumalla ei ainakaan panosteta nuoriin. (Katuja lämmitetään, jotta pulujen jalat pysyisivät lämpiminä ja jäähallia laajennetaan.) Mitä mieltä olette Rauma ratkaisusta siirtyä suurlukioon?
Toivottavasti edes jossain päin Suomea pienetkin lukiot säilyisivät. Itse opiskelin noin 280 oppilaan lukiossa. Kaikki opettajat tunsivat kaikki oppilaat hyvin ja koulun yhteishenki oli mahtava!- raumalainen lukiossa
Itse toisen vuoden lukiolainen, eli kun käytännössä tota uudistusta ei aikaisemmin toteuteta, niin ehdin alta pois.
Jonkinlainen mielenosoituskin, sekä ulosmarssi järjestettiin, mutta eipä se mitään auttanut.
Valtuusto veti asian kylmästi läpi puoluekurin myötävaikutuksella.
Tulevan lukion oppilasmäärä siis jtn 800
En itse haluaisi siellä opiskella, mutta tähän suuntaan se näissä muuttotappiokunnissa menee, kun rahaa ei ole, ja jos on, niin se menee väärään reikään. Ja kun palveluita heikennetään, niin tappoit vaan kasvavat. Mikä noidankehä :P
- ei enää lukiossa
Lahdessa päätettiin viime keväänä lakkauttaa kaupungin ainoat keskustan ulkopuoliset Mukkulan ja Salinkallion lukiot, joissa oli yhteensä 400 oppilasta. Alkuperäinen tarkoitus oli siirtää näistä porukka huonokuntoiseen Kannaksen lukioon, koska tässä kiinteistössä on tilaa siksi että yläaste tästä paikkaa lopetettiin pari vuotta sitten.
Oppilaiden kova vastustus kuitenkin sai aikaan tuloksen, että päätettiinkin tehdä vaiheittainen lakkautus. Tämä tietysti heikenti lähilukioiden pientä kurssitarjontaa, niin ettei 20 kurssia tahdo enää vuoden aikana saada.
Mukkulan ja Salinkallion toiminnot tullaan kuitenkin vähitellen yhdistämään Kannakseen, niin että Kannaksessa on nyt 200 aloituspaikkaa. Alkajia kuitenkin vain 120, joista vain 60 ensisijaisesti sinne halunneita. En tiedä millaisin tuloksin ja motivaatioin nämä vastentahtoaan joutuneet pärjäävät.
Tämä päätös vaikutti samalla koko Lahden koulumaailmaan. Esim. Lahden lyseon keskiarvo nousu 7,6:sta 8;2:een. Myöskään muihin lukioihin Kannasta lukuunottamatta ei pääse alle kasin keskiarvolla, koska hakijamäärät niihin nousivat. Ja koska kaikilla lukioon haluavilla ei sitä ole, valitsi moni itselleen ennemmin jonkin ammatillisen oppilaitoksen, jolloin niihin pääsy myös vaikeutui.
Lahdessa ei edes valtuusto vaivautunut käsittelemään asiaa, päätös tehtiin virkamiesvetoisissa lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa. Jopa nuorten keräämä kuntalaisaloite asian valtuustokäsittelystä hylättiin, vaikka lain mukaan se pitäisi käsitellä.
Huvittavinta kuitenkin, että lahteen ollaan perustamassa pientä IB-lukiota, joka syö kaiken lähilukioista tulleen säästön, jos sitä edes tuli.
Asiasta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, josta ei ole kuitenkaan vielä saatu päätöstä.
Itse vaihdon lähilukion ammatillisen yhdistelmätutkintoon yhden vuoden jälkeen. On kuitenkin totta että pienikoulu on kaikkein kivoin opiskelupaikka, missään muualle ei ole tullut niin hyvin opettajien kanssa toimeen.- mulk
Eihän Salinkalliosta tai Mukkulasta ketään siirretty minnekään.
Kannaksessa aloitti 197 ykkösluokkalaista.
Ei IB-linja ole mikään oma lukio, vaan jonkin olemassaolevan lukion linja, niinkuin musiikkilinja tai urheilulunja.
Lyseon lukion keskiarvorajaksi muodostui 7.9.
Lautakunnat koostuvat luottamushenkilöistä, ei niitä virkamiehet vedä sen enempää kuin valtuustoakaan.
Koulun koolla ei ole merkitystä opettajien ja opiskelijoiden suhteille, jos sujuu hyvin, niin sujuu, jos ei, niin sitten ei. - kylläkin
mulk kirjoitti:
Eihän Salinkalliosta tai Mukkulasta ketään siirretty minnekään.
Kannaksessa aloitti 197 ykkösluokkalaista.
Ei IB-linja ole mikään oma lukio, vaan jonkin olemassaolevan lukion linja, niinkuin musiikkilinja tai urheilulunja.
Lyseon lukion keskiarvorajaksi muodostui 7.9.
Lautakunnat koostuvat luottamushenkilöistä, ei niitä virkamiehet vedä sen enempää kuin valtuustoakaan.
Koulun koolla ei ole merkitystä opettajien ja opiskelijoiden suhteille, jos sujuu hyvin, niin sujuu, jos ei, niin sitten ei.jos tulee Lahteen ottaa 25 oppilasta vuosittain. Ja syö saman verran rahaa kuin nämä kaksi lukiota, jos edes rahat riittää. että näin
- mulk
kylläkin kirjoitti:
jos tulee Lahteen ottaa 25 oppilasta vuosittain. Ja syö saman verran rahaa kuin nämä kaksi lukiota, jos edes rahat riittää. että näin
ei pidä paikkaansa tuokaan väite IB-linjasta.
- jokuuuu vaa
mulk kirjoitti:
ei pidä paikkaansa tuokaan väite IB-linjasta.
luulet tietäväs jotai muka?
- lukioissa
ei ole välttämättä pieni keskiarvoraja. Meidänkin pieneen hiukan yli sadan oppilaan lukioon on keskiarvoraja, mutta naapurikaupungin suureen kouluun ei ole mitään rajaa.
Jos maaseudun pienet lukiot lakkautetaan, niin samalla heikkenevät niiden kuntien yläasteiden mahdollisuudet, koska monet yläasteen aineet saavat pätevän opettajan vain siksi, että vasta yhteinen tuntimäärä yläasteen ja lukion kanssa takaa opettajalle viran edellytykset. Jos nyt lukio lakkautetaan, niin yläasteeltakin poistuu monta opettajaa koska tunnit eivät riitä. Ja sitten pakataan maaseudun oppilaatkin kaupunkien tuhansia oppilaita vetäviin suuryläasteisiin.
Sehän se varmasti parantaa Suomen koulutustasoa.- ...
Meillä jos lukio lakkautettaisiin (n.100oppilasta jos aina sitäkään) niin samalla heikkenisi yläasteen tarjonta entisestään. Lähes puolet yläasteen opettajista kun opettavat myös lukiossa tunteja, osa siihen lisäksi vielä ala-asteillakin. Meidän koulussamme ei ole keskiarvorajaa ollenkaan, joten myös naapurikunnista tulee muutamia oppilaita vuosittain lukioomme. Jos paikkakuntamme lukio lakkautettaisiin, niin minun opiskeluni olisivat loppuneet peruskoulutukseen, koska ei ole varaa kulkea usean kymmenen kilometrin matkoja naapurilukioihin saati sitten ammattikouluun, varsinkaan kun opiskelu on muutenkin kallista.
Itse en suostuisi opiskelemaan yli 200hengen koulussa ollenkaan. Pidän koulun pienuudesta, koska opettajat tuntevat oppilaat, on hyvä ryhmähenki, voidaan tehdä enemmän matkoja ym.
- muuten
huomannut, että niistä pienistä lukioista, jonne joskus pääsee jopa 6,5 keskiarvolla, valmistuu ylioppilaiksi juuri näitä huonoilla keskiarvoilla tulleita. Eli eivät ne rasitteita ole, ainoastaan haasteita.
- topi*
Lukioihin menee usein vanhempien painostuksesta liian heikkoa ainesta, joka paremmin voisi selviytyä ammattikoulussa.
Monet eivät lukion jälkeen mene mihinkään opiskelemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912