Nightwish 1996

Sattumaako, että samana vuonna on perustettu kaksi samanlaista musiikkia soittavaa bändiä. Kumpi matkii kumpaa? Vai matkiiko? Ihme sattuma, mutta Within Temptation on tullut julkisuuteen aikaisemmin...
5926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

en tiiä onko sattumaa vai ei mut enpä usko et ne toisiaan matkis...

Äänestä

Hmm.. olisko niin, että kumpikaan ei matki.. Ensinnäkin bändit ovat kotoisin erimaista, joka jo kielii että matkimisen mahdollisuus on häviävän pieni. Toisekseen ite olen tiennyt Nightwishin olemassaolosto kauemmin, kuin Within Temptationista. Johtuu tosin siitä, että Suomen sisällä suomalainen bändi tulee helpommin tunnetuksia (maalaisjärki älä jätä). Itse kuulin Within Temptationista vasta vuosi sitten. Se löi itsensä läpi ulkomailla vasta vuosi kaksi sitten. Nightwish on ollut kauemmin tunnetumpi ulkomailla, kuten Saksassa..
Että mikäköhän idea tälläkin viestilä oli.

Äänestä
  • Ainoat yhtäläisyydet Withinin ja Nightin välillä on se että niissä on muija laulamassa.
    Nightwish käyttää hieman enemmän tupla-bassareita, kitara sooloja ja onpa Tarjalla hieman oopperamaisempi äänikin kuin Sharonilla...
    Niin että se siitä apinoimisesta.
    Ja niin, olihan sekin vielä että Within Temptationissa oli aluksi hieman mörinää tuossa mies laulussa, jota Holopainen ei ole tietääkseni tehnyt. Ainoa örinä meininki on ollut silloin kuin Tony Kakko (Sonata Arctica) on ollut vierailevana tähtenä joillakin keikoilla. Mut eipä tähän oikeen muuta sitten jaksa kirjottaakaan.

    Äänestä

  • Ehkä se jos sä et ollut Within Temptationista aiemmin kuin viime vuonna, ei tarkota sitä että se ei ois ollut aiemmin tunnettu.. Maailmassa on muutakin musaa kun mitä sä kuulet sieltä novalta.

    Jos aletaan oikein pilkkua nussimaan niin eiköhän molemmat bändit ole olleet tunnettuja oman maansa ulkopuolella jo ensilevyistä lähtien, alussa varmaan enemmänkin within temptation kun eihän se nightwishillä mitenkään hirveen nopeesti lähtenyt käyntiin. Ittekin aloin 1997 kuuntelemaan nightwishia just sen takia kun olin aiemmin tykästynyt naisen laulamaan heviin erityisesti within temptationin enter-levyn ostettuani. Toi Enter on edelleen parasta mitä Within temptation on tehnyt.

    Mut miks tarvii aina spekuloida että bändit matkii toisiaan, eihän nää kaks bändiä edes ole niin samanlaisia..

    Äänestä

Mä en kyllä ymmärrä tätä matkimis spedeily keskustelua. Et varmaan sitten tiedä että ennen Nightwishiä ja Withiniä on kyllä ollut muitakin metalli orkestereita joissa on ollut naislaulaja esim. Hollannissa on ollut tämmönen orkesteri kuin The Gathering ja norjassa Third and the mortal jne jne....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Within Temptation 1996 kirjoitti:

Sattumaako, että samana vuonna on perustettu kaksi samanlaista musiikkia soittavaa bändiä. Kumpi matkii kumpaa? Vai matkiiko? Ihme sattuma, mutta Within Temptation on tullut julkisuuteen aikaisemmin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu