Asuntomarkkina katsaus

oijoi

21

1482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää

      Kiinteistömaailman välittäjät arvioivat puoli vuotta eteenpäin: Asunto- ja tonttihinnat kohoavat maltillisesti


      Kiinteistömaailma tekee puolivuosittain ketjun kiinteistönvälittäjien keskuudessa kyselyn, jossa ennakoidaan seuraavan puolen vuoden näkymiä. Jo yli kymmenen vuoden ajan kiinteistönvälittäjäbarometrit ovat hyvin ennakoineet asuntomarkkinoiden lähiajan muutoksia. Tämänkertaiseen, Kiinteistömaailman 23. barometrikyselyyn, vastasi 457 kiinteistönvälittäjää 52:lta eri paikkakunnalta. Sen mukaan sekä asuntojen että pientalotonttien hinnat nousevat edelleen lähimmän puolen vuoden aikana.
      Reippaasti yli puolet eli 61 % kyselyyn vastanneista arvioi asuntojen hintojen nousevan. Nousu on kuitenkin maltillista, vain joka kuudes välittäjä ennakoi yli 3 %:n hinnannousua. Suurin osa arvioi hintojen kohoavan alle 3 %. Vain 5 % vastanneista uskoo hintojen laskevan. 34 % välittäjistä uskoo hintojen pysyvän nykyisellään.

      Eniten hintojen nousuun uskotaan rivitaloasuntojen kohdalla. Tätä mieltä on peräti 70 % välittäjistä.

      Myös pientalotonttien hintojen uskotaan nousevan. 66 % välittäjistä ennakoi hintojen kohoamiseen seuraavan puolen vuoden aikana. Näistä puolet uskoi hintojen nousevan yli 3 % ja puolet alle 3 %. Tonttihintojen laskuun uskoi ainoastaan 2 % vastanneista ja yksi kolmannes (32 %) välittäjistä arvioi hintojen pysyvän ennallaan.


      Alueelliset erot vahvistuvat
      Eniten hintojen nousua ennakoidaan Pirkanmaalla (77 % välittäjistä). Myös pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa hintojen nousuun uskoi useampi välittäjä kuin koko maassa keskimäärin. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Paavo Aunola selittää tätä sillä, että muuttoliike pääkaupunkiseudulle ja suuriin kaupunkeihin jatkuu edelleen vilkkaana:

      - Helsinki on maan kysytyin asuinalue ja suurin osa asunnonostajista myy vanhan asuntonsa samalta alueelta. Asunnonvaihdossa on siis kyse pikemminkin välirahasta, hän muistuttaa pääkaupungin hintoja kauhisteleville.

      - Sen sijaan muualta maasta pääkaupunkiseudulle muuttavat eivät saa vastaavaa asuntoa vanhan hinnalla. Siksi pääkaupunkiseudulle tullaan yleensä kehyskuntien kautta.

      - Kaupunkeihin muutetaan työn perässä, mutta kyllä suomalaisia myös viehättää entistä enemmän urbaani elämäntapa. Halutaan palveluja ja muita ihmisiä ympärille.


      Asuntojen myyntiajat pysyvät nykyisellään
      Asuntojen myyntiajat pysynevät ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana, sillä reilu puolet (52 %) kiinteistönvälittäjistä arvioi myyntiaikojen nykyvauhdin säilyvän. 24 % vastanneista uskoo myyntiaikojen pidentyvän, mutta saman verran välittäjiä ennakoi niiden lyhentyvän.

      - Kysytyimmillä alueilla ja suosituimmissa asuntotyypeissä myyntiaika on nyt niin lyhyt, ettei sen lyheneminen enää juurikaan ole mahdollista, kertoo Paavo Aunola.

      Pientalotonttien myyntiajat pysynevät myös entisellään. 52 % välittäjistä arvioi näin, aikojen pidentymiseen uskoo 21 % vastanneista ja lyhenemiseen 27 % vastanneista.

      Myyntiaikojen lyhentymistä ennakoidaan eniten Pirkanmaalla (34 % alueen välittäjistä). Eniten myyntiaikojen pitenemiseen uskovia välittäjiä on Keski-Suomessa, Hämeessä ja Pohjois-Suomessa (joka kolmannen alueen välittäjän arvio).


      Asuntokauppojen määrä kasvaa hieman
      Asuntokauppojen määrien lisääntymiseen uskoo peräti 51 % välittäjistä. Kauppamäärien vähenemistä seuraavan puolen vuoden aikana ennakoi 11 % välittäjistä. Hieman yli kolmannes eli 38 % välittäjistä arvioi kauppamäärien pysyvän entisellä tasollaan.

      Pientalotonttien kauppamäärien uskotaan pysyvän entisellä tasollaan. Tähän uskoo lähes puolet eli 47 % välittäjistä. Joka viides vastanneista eli 19 % ennakoi kauppamäärien hieman laskevan, joka kolmas (34 %) arvioi kauppamäärien hieman kasvavan.

      Pientalotonttien vähäinen tarjonta pitänee kauppamäärien kasvun kurissa ja edelleen hinnat noususuunnassa. Paavo Aunola suhtautuu epäillen siihen, että rakentamattomien kaavatonttien kiinteistöveron nosto vaikuttaisi maan tarjontaan.

      - Viimeaikainen keskustelu aiheesta pääministeritasoa myöten osoittaa kuitenkin, että asuntomarkkinoiden ydin, pula rakennusmaasta, on vihdoin oivallettu.

    • Iloinen vuokralainen

      Minäkin luotan autokauppiaaseen jos se sanoo, että tämä on loistoyksilö...
      Ihan sama juttu luottaa vaikkapa asuntovälittäjään, pankkien ennusteisiin jne.
      Tupakka firmoihinkin kannattaa luottaa ne sanoo, että ei tupakka niin vaarallista ole omien tutkimustensa mukaan kuin riippumattomien...keksikää lisää esimerkkejä...

      Poimittua "Inflaatio noussut euroalueella", EKP:n tehtävä on hillitä inflaatiota koron nostoilla, jos se meinaa karata käsistä...

      Työllisyys lisääntynyt? Ahaa mielnkiintoista, no se on hyvä et viimeaikaisista massa yt neuvotteluissa olleet on saanut töitä samantien paskemmalla palkalla...Aina tarvitaan hyviä työmiehiä ja naisia lapioimaan paskaa navettoihin...

      Tilastokeskus on ainoa mihin luotan, koska siitä tietää että se on puolueeton.

      • on sitten

        olemassa tämä 31.10. Nautitaan pieninä annoksina. Varotaan väärään kurkkuun joutumista. Ole hyvä.


      • Iloinen tilastomerkintä

        "Tilastokeskus on ainoa mihin luotan, koska siitä tietää että se on puolueeton"

        Rommaus on jo alkanut, se ei vain näy tilastoissa. Tilastot laahaavat jäljessä. Rommaus alkoi keväällä, vuonna 2003.


      • joopajoo
        Iloinen tilastomerkintä kirjoitti:

        "Tilastokeskus on ainoa mihin luotan, koska siitä tietää että se on puolueeton"

        Rommaus on jo alkanut, se ei vain näy tilastoissa. Tilastot laahaavat jäljessä. Rommaus alkoi keväällä, vuonna 2003.

        Voihan sitä luottaa vaikka kristallipalloon.
        Tilastoissa on aina jossakin määrin tilastollisia virheitäkin. Riippuen otoksen määrästä ja tarkkuudesta.


      • varaventtiili kireällä,

        vai mitä? Onko vuokrankorotuksia verenimijäsi taholta jälleen tulossa? :)


      • vuonna 2003 (Classified)
        Iloinen tilastomerkintä kirjoitti:

        "Tilastokeskus on ainoa mihin luotan, koska siitä tietää että se on puolueeton"

        Rommaus on jo alkanut, se ei vain näy tilastoissa. Tilastot laahaavat jäljessä. Rommaus alkoi keväällä, vuonna 2003.

        "luikuria...
        Kirjoittanut: Tuomari 28.2.2003 klo 14.22

        Olet aivan liian optimisten näiden asioiden suhteen.

        Vuonna 2004 tulee olemaan (alustavien lukujen mukaan) pakkohuutokaupoissa n. 15500 omakotikiinteistöä, joista 65% pääkaupunkiseudulla. Tämähän taas johtaa asuntopulan helpottamiseen, sillä vuoden päästä omakotitaloon pääsee Helsingissäkin jo 100000 eurolla käsiksi.


        Juuri näin
        Kirjoittanut: Karlson 16.5.2003 klo 13.23

        Minä myin asuntoni keväällä ja nyt odottelen
        hintojen laskua ihan rauhallisin mielin vuokralla.


        Asuntojen hinnat R O M AH T A VA T
        Kirjoittanut: A.P 4.6.2003 klo 07.45

        Näin se alkoi viimeksikin. Ensin yksiöt halpenevat ja kohta puoleen se vaikuttaa muihinkin. Nyt yritettävä oma myydä äkkiä jos vaikka kerkiäiisi.Huh huh."


    • Funtsaaja

      Tässähän se tiivistyy missä mennään:

      "Näin yleisiä olivat asunnonostosuunnitelmat edellisen kerran asuntomarkkinoiden huippuvuotena 1989."

      En ota kantaa hintoihin sinänsä, myyjän ennustukset ovat vain kovin puolueellisia alalla kuin alalla... Kun hinnat putosivat vuonna 2000, ei välittäjät juuri ennustaneet sitä..

      Tilastokeskus kertoo toteutuneet, harmi ettei mikään riippumaton taho myös ennusta hintoja.

      • ennusteet

        kuten ennusteet yleensäkin ovat ennustehetkeen asti tapahtuneen projisointia tulevaisuuteen. Joten oikeastaan Kiinteistömaailman markkinakatsaus kertoo sen, että tähän asti on kaupankäyntiaktiivisuus ollut vilkasta ja hinnat ovat olleet nousussa.

        Minusta tämänkin tyyppinen tapa ennustaa on parempi kuin Tyrvis/Inha -tyyppinen kontraaminen, jossa luotetaan siihen, että kyllä se vielä joskus osuu oikeaankin.


      • Tilaaja

        Välittäjät povaa aina nousua vaikka romahdus olisi edessä,välittäjät viikosta viikkoon lehdissä kertovat, että hinnat nousee ja kaikki uskoo,tätä on ihmetelleet jopa rakennusliikkeet.


      • Iloinen vuokralainen

        Noilla ennusteilla ei ole tavallaan mitään merkistystä ainakaan minulle.

        Talouden perusfaktojen tietäminen taas auttaa monissa ilmiöissä.
        Kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa hinnat nousee, kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää hinnat laskee.

        Simppeliä ja romahdus tulee vaan siinä tapauksessa, että ihmisten on pakko myydä.
        Mihin johtaa esim. lama kun ihmisillä ei ole töitä ja pankki alkaa vaatia lisää vakuuksia.
        Pankki kyllä ottaa omansa aina takaisin ja korkojen kera.


      • pankkitausta
        ennusteet kirjoitti:

        kuten ennusteet yleensäkin ovat ennustehetkeen asti tapahtuneen projisointia tulevaisuuteen. Joten oikeastaan Kiinteistömaailman markkinakatsaus kertoo sen, että tähän asti on kaupankäyntiaktiivisuus ollut vilkasta ja hinnat ovat olleet nousussa.

        Minusta tämänkin tyyppinen tapa ennustaa on parempi kuin Tyrvis/Inha -tyyppinen kontraaminen, jossa luotetaan siihen, että kyllä se vielä joskus osuu oikeaankin.

        hypo:ssa tuo mies työskentelee nykyisin ja lainoittaa asuntoja.

        Siinäpä myös oiva yhdistellä tehdä ennusteita pankkien lainoituksista.

        Taitaa olla oma lehmä ojassa.


      • TODISTETTU:
        Iloinen vuokralainen kirjoitti:

        Noilla ennusteilla ei ole tavallaan mitään merkistystä ainakaan minulle.

        Talouden perusfaktojen tietäminen taas auttaa monissa ilmiöissä.
        Kun kysyntää on enemmän kuin tarjontaa hinnat nousee, kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää hinnat laskee.

        Simppeliä ja romahdus tulee vaan siinä tapauksessa, että ihmisten on pakko myydä.
        Mihin johtaa esim. lama kun ihmisillä ei ole töitä ja pankki alkaa vaatia lisää vakuuksia.
        Pankki kyllä ottaa omansa aina takaisin ja korkojen kera.

        "Noilla ennusteilla ei ole tavallaan mitään merkistystä ainakaan minulle.

        Talouden perusfaktojen tietäminen taas auttaa monissa ilmiöissä."

        -->>>> ESIMERKKI SINUN JA KALTAISTESI "PERUSFAKTOJEN YMMÄRRYKSESTÄ" (JA PALJONKO ONKAAN TULLUT TAKKIIN TÄHÄN MENNESSÄ?):


        "luikuria...
        Kirjoittanut: Tuomari 28.2.2003 klo 14.22

        Olet aivan liian optimisten näiden asioiden suhteen.

        Vuonna 2004 tulee olemaan (alustavien lukujen mukaan) pakkohuutokaupoissa n. 15500 omakotikiinteistöä, joista 65% pääkaupunkiseudulla. Tämähän taas johtaa asuntopulan helpottamiseen, sillä vuoden päästä omakotitaloon pääsee Helsingissäkin jo 100000 eurolla käsiksi.


        Juuri näin
        Kirjoittanut: Karlson 16.5.2003 klo 13.23

        Minä myin asuntoni keväällä ja nyt odottelen
        hintojen laskua ihan rauhallisin mielin vuokralla.


        Asuntojen hinnat R O M AH T A VA T
        Kirjoittanut: A.P 4.6.2003 klo 07.45

        Näin se alkoi viimeksikin. Ensin yksiöt halpenevat ja kohta puoleen se vaikuttaa muihinkin. Nyt yritettävä oma myydä äkkiä jos vaikka kerkiäiisi.Huh huh."


    • teknistä analyysia

      Luottamuskäyrä on leikannut hintakäyrästä läpi (alas). Mitäs tapahtuikaan kun viimeksi kävi näin?

    • Alamäki

      Alamäki jo alkanut siitä se alkaa.

      • Olet oikeassa

        Laskua Pihtiputaalla ja Aavasaksassa, seuraavaksi Helsingin Etu-Töölössä ja Helsingin Punavuoressa (ja koko Turun kaupungissa).

        Näin se varmasti menee. Hyvin päätelty siellä takana.


    • yhdistelmä

      Pankki tekee tutkimuksen ja se julkaistaan välittäjän sivuilla.....

      Kummallakaan ei ole omaa lehmää ojassa, eihän ?

      • välittäjillä

        on parempi tuntuma asuntomarkkinoihin, kuin pankilla.


    • rahaa riittää

      Ei voi kun ihmetellä että mistä ihmisillä sitä rahaa riittää ostella yli millin (mummonmarkkaa) kaksioita Helsingistä? Palkat tuskin kellään nousseet samaa tahtia kuin asuntojen hinnat. Vaikuttaa markkinapsykoosilta jossa välittäjät kilvan huutavat että hinnat nousevat, ostakee ostakee ostakee, ja ihmiset uskovat ja ostavat. Pitkiä lainoja 20-30 vuotta otetaan siinä missä ennen oli kunnia-asia maksaa laina mahd. pian pois. Kyllä krapula iskee ennemmin tai myöhemmin. Minulla on kk nettotulot 3200 euroa käteen mutta en silti uskaltaisi ostaa kaksiota ja maksaa siitä yli 200 000 euroa.

      • miksipä

        ostaa tuolla summalla kaksiota, kun samalla rahalla saan kolmion.


    • kävikään???

      "luikuria...
      Kirjoittanut: Tuomari 28.2.2003 klo 14.22

      Olet aivan liian optimisten näiden asioiden suhteen.

      Vuonna 2004 tulee olemaan (alustavien lukujen mukaan) pakkohuutokaupoissa n. 15500 omakotikiinteistöä, joista 65% pääkaupunkiseudulla. Tämähän taas johtaa asuntopulan helpottamiseen, sillä vuoden päästä omakotitaloon pääsee Helsingissäkin jo 100000 eurolla käsiksi.


      Juuri näin
      Kirjoittanut: Karlson 16.5.2003 klo 13.23

      Minä myin asuntoni keväällä ja nyt odottelen
      hintojen laskua ihan rauhallisin mielin vuokralla.


      Asuntojen hinnat R O M AH T A VA T
      Kirjoittanut: A.P 4.6.2003 klo 07.45

      Näin se alkoi viimeksikin. Ensin yksiöt halpenevat ja kohta puoleen se vaikuttaa muihinkin. Nyt yritettävä oma myydä äkkiä jos vaikka kerkiäiisi.Huh huh."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe