Ex-vl:n kertomaa

niin..otsikko jo tuli..kyllä meillä ainakin

Minusta lestadiolaisuus on muuttunut siistimpään suuntaan, mitä se oli ennen, jolloin saarnoissa oli tulikivenkatkuisia pelotteluja helvetin vaivoista. Se pientä kulkijaa kovin pelotti ja yöllä ei saanut unta, kun ajatteli, että onkohan sitä varmasti Jumalalle kelpaava, ettei vainkaan joutuisi sinne pahhaan paikkaan.

Kun olin lapsuudessani hautajaisissa ja siellä uskovaiset puhuivat keskenään, miten se vainaja ei ollut uskovainen ja nyt se raukka on siellä helvetin vaivoissa.
Voi että minuun koski. Säälin paitsi sitä uskotonna kuollutta, että olin huolissani omasta itsestäni, selviänköhän minä tästä ajasta niin, etten joutuisi sinne tulikivijärveen.

Tämä helvetinpelko aiheutti siis lapsuuden traumoja ja normaali elämä tuntui vaikealta.

Nyt ei saarnoissa enää sillä tavalla mesota helvetistä, vaan puhutaan kauniimmin iankaikkisesta kadotuksesta.

Myöskään ei ole sellaisia rymyseuroja, jollaisia oli vielä 1960 luvulla, vaan seuroissa istutaan melko hiljaa, mitä nyt lapset kisuaa vähän.

Seurojen tyyli on siis muuttunut.
Enää ei ole sellaisia tunnelmallisia pirttiseuroja, kuin jossain syrjäisillä maaseuduilla.
Ennen pirttiseurat oli koko kylän yhteinen tapahtuma, johon tulivat niin uskovaiset kuin uskottomatkin.
Pirtissä leijaili tupakankäry ja saarnat olivat niin ikään järisyttäviä riippuen puhujasta.

Kuka nyt muistanee esim. Suutarin Villen, Aukusti Törölän, jotka oli sellaisia jyrkkäsanaisia puhujia.
Isoäitini ja isäni kertoivat seuraavanlaisen seurakohtauksen 1930 luvulta.

Oli pääsijäisen aika ja kyllään oli tulossa lähetyspuhujia ja seuroja pidettäisiin monta päivää isossa maalaistalossa, jonka väki oli uskovaisia.
Isovanhempanikin olivat menneet ensimmäisenä pääsijäispyhänä illalla seuroihin.

Puhujat olivat kirkastaneet sanaa niin, että sinä iltana oli uskoon tullut kymmnenittäin epäuskoisia kyläläisiä. Tunnelma saarnan aikana oli ollut käsin kosketeltavaa. Huutoa, parkua, mekastusta, syntien tunnustamisia julkisesti, hoitoa ja ennen kaikkea syntien anteeksi saarnaamista.

Kaikki olivat menneet pirtissä hiljaiseksi, kun äkkiä ponkaisi ylös eräs maalaistalon emäntä heilutellen käsiään päänsä päällä huutaen:
"Voi armollinen Jumala, minä olen tehnyt kauhean synnin, olen kierrellyt talojen navetoissa trullina ja leikellyt lehmien häntiä ja utareita.Kuuluuko tämmöiselle syntiselle enää armokutsu ?

Kun saarnamies oli julistanut synnit anteeksi ja käskenyt trullia sopimaan myös talojen isäntien kanssa tekemänsä pimeyden työt, oli emäntä alkanut hyökäillä emäntien ja isäntien kauloihin kertoen käyneensä heidänkin navetassaan pitkänperjantain välisenä yönä.
Eräs emäntä oli suuttunut ja läpsäissyt syntien tunnustajaa kämmenellään päin naamaa: "Vai sinä se rietas olet ollut, joka olet käynyt pahanteossa, tuosta saat ja tuosta !"

Tapaus herätti myös muita kyläläisiä synnin tuntoon. Eräskin isäntämies pyysi saada anteeksi huoruuden syntiä, kun oli talon piian kanssa riijannut. Isännän vaimo tämän kuultuaan oli tempaissut isännän housuista vyön ja alkanut hutkia miestään selkään.
Saarnamiehellä oli kaksi Joo-miestä, jotka toimivat takuumiehinä ja samalla myöskin järjestyksen ylläpitäjinä, jos meno seuroissa yltyi liian kovaksi.
Nytkin olivat takuumiehet joutuneet tulemaan väliin ilmitappelua estämään.
Moni pontikankeittajäkin kääntyi parannukseen, jolloin saarnamies käski heti seuraavana päivänä kaatamaan korpikuusen kyyneleet maahan ja vielä oikein valvojan kanssa., jotta homma varmasti tulisi tehdyksi kunnolla.