Hei Crystall.
En oikein tiedä osaatko sinä auttaa minua, mutta kysyn tätä kuitenkin ja olen erittäin kiitollinen, jos ehdit minulle vastata.
Olen nuori parissakymmenissä oleva tummahiuksinen nainen ja asiani vaikuttavat päällisin puolin olevan ihan ok. Minulla ei ole oikeita taloudellisia huolia, vaikka olenkin tällä hetkellä työtön. Minulla on ihan mukava kehitysasteella oleva parisuhde ja vähän liiankin paljon ystäviä. Kaikki hyvä elämässäni on langennut minulle ilman suurempia ponnisteluita ja ilman vaivannäköäni. Olen tietysti saanut osani niistä varjopuolistakin.
Ongelmani on tämä: Minulla on tunne, että olen itse jumiutunut jonnekin menneisyyteen. Kehitykseni on minusta pysähtynyt ja koulunkäyntini ei etene. Tilanne on ollut tämä jo noin kymmenisen vuotta...en saa mitään päätökseen. Olen yrittänyt miettiä ja pohtia ja lukenut paljon kirjallisuutta, mutta jotain puuttuu, en saa koottua palasia yhteen, enkä etene.
Minusta tuntuu, etten elä sitä elämää, jota voisin elää ja olen haaskannut paljon aikaani. En halua eroon ihmisistä ympärilläni. Haluaisin vain eroon tästä lukosta (?), joka minulla on. En vain tiedä mitä tekisin.
Näetkö siis mikä tämän olisi voinut saada aikaan tai mikä saattaisi olla ongelmani perimmäinen syy? Olen itse tullut sokeaksi tälle kaikelle. Näetkö joitakin vaihtoehtoja tai ratkaisumahdollisuuksia tähän tilanteeseen? Olen erittäin kiitollinen ajastasi.
Kiitos paljon etukäteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
lukkoosi on sinussa itsessäsi. Olet herkkä ja pohdit asioita usein vähän liikaakin. Elämä tuntuu aina olevan jotenkin jumissa, jos sitä alkaa pohtia. Olet kunnianhimoinen ja haluat saavuttaa paljon. Siksi sinusta tuntuu, että olet liian kaukana tavoitteista. Sinun ei kannata tuhlata energiaasi sen miettimiseen, vaan mieti, mitä todella haluat ja oletko itse asettanut ne tavoitteet vai joku muu, odottavatko muut sinun haluavan sitä mihin olet pyrkimässä. Sinun pitää tunnistaa se mikä on sinua itseäsi ja se mikä tulee muualta. Sinulle on yritetty työntää ajatukset päähän: näin kuuluu olla, tätä kuuluu haluta. Moni niistä on muiden odotuksia. Tämä aiheuttaa jumiutumisen tunteen.
Pelkäät alitajuisesti, että koska sinulla on mennyt melkein liiankin hyvin ja kaikki on sujunut helposti, jokin katastrofi odottaa kulman takana. Niin ei ole. Kaikki menee hyvin.
Kehityt ja tunnet kehittyväsi, kun löydät langan pään, polun pään, joka vie siihen suuntaan mitä todella haluat. Sen myötä kaikki se, mikä perustuu muiden odotuksiin, jää pois. Ystävät ovat oikeita ja he pysyvät.