Mä en ymmärrä miksi kaikki hehkuttaa tota Perttua? Se on mun mielestä hiukan keskenkasvuisen oloinen eikä ihan fiksuimmasta päästä..Lisäksi sen jutut alkaa olla jo aika vanhoja..Mikä siinä on niin ihanaa? Valaiskaa mua!!
Miks kaikki hehkuttaa
2
287
Vastaukset
- perttu oli hyvä
eilisessä realityssä! nauroin taas ihan kippurassa, ja hauskaa tuntui olevan muillakin talossa, joten ehkäpä sun huumoritajus ei vaan uppoa. so?
- Korkeintaan
Ai "hiukan" keskenkasvuinen? Sehän on ihan nulikka vielä, todella lapsellisia mielipiteitä. Luulisi esim. naisia ärsyttäneen sen suunnitelmat tehdä lapsi 25-vuotiaana, perhettä ei kuitenkaan ollut halukas perustamaan. Päästää suustaan välillä ihan käsittämättömiä sammakoita, kielellisen ilmaisun kanssa selviä vaikeuksia, nauraa "liian" pitkään vitseille, toistaa niitä vielä monta kertaa sen jälkeen kun toiset on jo siirtyny muihin asioihin. Antanut itsestään myös todella sivistymättömän ja oppimattoman vaikutelman. Eihän sen seurassa kukaan jaksais 24/7, mutta kun kansa kuulee sen juttuja vaan muutaman minuutin päivässä, eli ne kieltämättä joskus hauskatkin letkautukset, niin saattaa se silti hyvinkin voittaa koko kisan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750