USKOVAISISTA:

sis. myös vl:t!

Käsittäköön kukin uskovaisilla mitä tahtoo ja sovittakoon tämän tekstin siihen, mitä nyt sanon, siinä mielessä tämä koskee myös vl:iä:

Ensinnäkin uskovaisilla on se paha tapa (useimmilla) että he luulevat että on koko ajan tuputettava uskoaan niille jotka eivät ole samassa uskossa tai uskossa lainkaan. Sen näkee täälläkin että edes toiset uskovaiset eivät anna toisten uskovaisten olla rauhassa (puolin ja toisin) vaan ollaan tuomitsemassa eri tavoin ajattelevia milloin mistäkin ja hirveä tappelu koko ajan pystyssä. Jopa lehtien palstoilla tätä usein näkee.

Sitten tuo että ns. "uskottomille" yritetään koko ajan tuputtaa sekä suoraan että epäsuorasti. Moni uskovainen ilmeisesti kuvittelee ettei ns. "uskoton" huomaa/tajua milloin hänelle yritetään epäsuorasti tuputtaa uskoa vaikkapa tyyliin kertomalla "vain omia uskonnollisia kokemuksiaan/ajatuksiaan". Joillakin tuntuu olevan sellainen luulo että kun kertoilee omasta uskovaisenelämästään kaikenlaisia herttaisia juttuja niin sitten "uskoton" on niin tyhmä että uskoo kaiken muitta mutkitta ja "ihailee/kadehtii" uskovaisen elämää. Luulevat myös että uskonnoton olisi monellakin lailla yksinkertainen eikä huomaa milloin epäsuorasti yritetään tyrkyttää.

Kyllä se on niin, ja ottakaa nyt kaikki uskovaiset tämä huomioon, että jos joku on ihan oikeasti kiinnostunut siitä uskosta niin kyllä se ITSE sen jotenkin ilmaisee ja/tai kysyy asiasta. Ja sekin jos joku kysyy jotain teidän uskonnostanne/elämäntavoistanne, ei vielä tarkoita että hän olisi halukas omaksumaan uskontonne! (huom!) Voi olla ihan vain uteliaisuuttaan ja mielenkiinnosta kysymässä jotain asiaa vaikka itse olisi kuinkakin eri mieltä. Älkää aina luulko että kysyjä haluaisi ruveta uskovaiseksi jos se jotain kysyy ja aloittako hirveää saarnaamista ja tuputtamista.

Ettekä tajua että tuputtaminen on VASTENMIELISTÄ! Sekin on vastenmielistä että yrittää muka kauttarantain sivuta juttuja liipaten koko ajan uskonkysymyksiä. Sitten jos se toinen haluaa itse jotain keskustella niin sopii vastata ja KUUNNELLA mitä toinenkin sanoo eikä vain pitää häntä pelkkänä saarnaamisen kohteena. Jokainen ihminen on yksilö, eikä saarnankohde.

Kaikkein inhottavinta on kaduilla vaahtoavat kiihkouskovaiset lappuineen ja iskulauseineen, mutta myös sellaiset jotka yksityisesti "käyvät päälle" uskontonsa kanssa vaikka ilmaisisi ettei kiinnosta yhtään. Eivät vain osaa lopettaa eli uskonkiihko varmaan sumentaa harkintakyvyn niin tyystin? Ei sillä etteikö uskonnosta saisi puhua ja ilmaista mielipidettään, mutta tuputtaminen on asia erikseen joka ei yhtään vie kenenkään vakaumusta eteenpäin.

Ei millään pahalla, mutta miettikää itse kukin jotka jotain uskoa edustatte!

4

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskova vaan ei vl

      Juuri näin se on.

    • Uskomaton

      Itse pidän vastenmielisenä myös niitä ateisteja, jotka eivät anna ihmisten tulla onnelliseksi omassa uskossaan, vaan tyrkyttävät omaa näkemystään perustellen sitä mm. toisten tyhmyydellä ja satuihin uskomisella.

      Luulenpa myös, että toisten ihmisten uskon ja elämänarvojen tuomitseminen saa sen kohteeksi joutuneet (tai sen vääräksi näkevät) ihmiset takajaloilleen väittelemään ja vaatimaan selitystä (ehkä siksi he lähestyvät sinuakin asiansa kanssa).

      Nämä mm. ovat periaatteita, jotka saavat minut kommentoimaan.

      • Aloittaja

        Näitäkin löytyy, joita mainitsit! Luulen kuitenkin että suurin osa ns. "uskottomista" (tai miksi heitä nyt kutsuttaneenkin) ovat koko lailla välinpitämättömiä muitten uskomuksista kunhan saavat olla rauhassa itse. Uskonnon luonteeseen kuuluu olennaisena taas lähetystyö eli uskonnottomien käännytys joten uskoisin reilusti enemmän tyrkyttämistä olevan jo tämän lähtökohdan takia uskovaisissa, kuin uskonnottomissa.

        Ateimikin on eräänlainen uskonto (uskomus). Loppujen lopuksi lienee hyvin harva tunnustautuu ateistiksi tai kokee olevansa ateisti. Ateistihan on jo miettinyt näitä asioita ja valinnut vakaumuksensa ja eräänlaisessa "ateismi-uskossa" ja näiden kyllä valitettavasti kuulee ja näkee ikävällä tavalla tuputtavan uskomustaan toisille jopa pilkaten ja tahtoen kieltää Jumalaan uskomisen muilta pitäen sitä itse "järjettömänä".

        Mutta tuikitavallinen suomalainen on harvoin uskovainen, vielä harvemmin ateisti! Myös monet tutkimukset todistavat samaa joihin ihmiset ovat nimettöminä vastailleet. Suurin osa uskoo johonkin. Tämä suuri enemmistö on aika neutraalia jos ei sitä häiritä tuputtamalla.

        Mutta koska uskontoon kuuluu lähetystyö, on eräällä tavalla ymmärrettävää ettei ole uskontoa ilman sen levittämistä uskonnottomille. Ei siinä sinänsä mitään, kyllä siitä puhuakin minun puolestani saa ja hyväkin on että tuodaan esille. Pointti oli vain ylenmääräisessä tuputtamisessa ja sellaisessa tyylissä jos toinen tietää jo mitä aiot sanoa ja on ilmaissut ettei ole kiinnostunut siitä, niin pitää ymmärtää silloin lopettaa sen tarjoaminen sille henkilölle ja käsityksiensä tyrkytttäminen.

        Tälläkin palstalla on ikäviä esimerkkejä tyypeistä jotka eivät osaa keskustella lainkaan, ainoastaan tuputtaa.

      • Uskomaton
        Aloittaja kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaiset harvemmin tuputtavat uskoaan, sillä he uskovat olevansa itse (elämäntavoillaan ja käyttäytymisellään) ainoita pelastuvia ihmisiä maan päällä. Siksi tulet tuskin näkemään heidän taholtaan mitään järjestäytynyttä lähetystyötä.

        Olet kyllä oikeassa siinä, että Jeesuskin käski, että menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

        Vanhoillislestadiolaiset eivät tuota lähetystyökäskyä kuitenkaan noudata.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12601
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4710
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3679
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1935
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe