Miten pääsee tunteesta että pitäsi olla koko ajan enemmän?
Tunnen että mun pitäisi olla enemmän työssä, pitäisi olla saavuttanut enemmän, pitäisi tienata enemmän, matkustella enemmän, omistaa enemmän, olla persoonallisempi, kiinnostavampi..
En osaa ystävystyä tai seurustella.. en osaa luottaa ihmisiin tai mahdollisuuksiini. En usko että elämä kantaa, tuntuu että tämä on kylmä ja ankaran itsekäs paikka jossa omasta pärjäämisestään on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.
Olen sairastanut bulimiaa kymmenen vuotta mutta se ei enää hallitse elämääni. Olen sairastanut masennusta muutaman vuoden mutta olen päässyt siitä eroon lääkityksellä ja ajatustavan muuttamisella, vaikka en pääse eroon synkkyydestä.. tuntuu että pimeys vaanii aivan oven takana ja itse taiteilen kuilun yllä.
Olen yrittänyt itsemurhaa kerran mutta en tiedä vielä tänäkään päivänä olinko tosissani.
Avomieheni petti minut ja samalla luottamukseni. Olen parantanut haavojani nyt yli vuoden. En uskonut että se vaikutti niin vahvasti mutta jotain särkyi enkä uskalla aloittaa uutta suhdetta. Tuntuu että en ole tarpeeksi saavuttanut tähän ikään mennessä että olisin jonkun arvoinen.
Osaan olla iloinen päivittäin ja nauraa mutta sisällä on jotain rikki. Tuntuu että pimeys juoksee koko ajan kannoilla. Minusta tuntuu että olen syntynyt viallisena eikä ole ketään joka rakastaa.
Haluaisin tehdä jotain josta olla ylpeä ja elää, mutta tuntuu että minulta on leikattu irti elintärkeitä osia.
Tuntuu että olen sidottu enkä voi hengittää.
En näe tulevaisuutta
pelkään että en elä pitkään
Tarvitsisin apua tai ymmärrystä niin että sydän pakahtuu mutta olen yksin
:,(
Tunnen että mun pitäisi olla enemmän työssä, pitäisi olla saavuttanut enemmän, pitäisi tienata enemmän, matkustella enemmän, omistaa enemmän, olla persoonallisempi, kiinnostavampi..
En osaa ystävystyä tai seurustella.. en osaa luottaa ihmisiin tai mahdollisuuksiini. En usko että elämä kantaa, tuntuu että tämä on kylmä ja ankaran itsekäs paikka jossa omasta pärjäämisestään on pidettävä kiinni kynsin ja hampain.
Olen sairastanut bulimiaa kymmenen vuotta mutta se ei enää hallitse elämääni. Olen sairastanut masennusta muutaman vuoden mutta olen päässyt siitä eroon lääkityksellä ja ajatustavan muuttamisella, vaikka en pääse eroon synkkyydestä.. tuntuu että pimeys vaanii aivan oven takana ja itse taiteilen kuilun yllä.
Olen yrittänyt itsemurhaa kerran mutta en tiedä vielä tänäkään päivänä olinko tosissani.
Avomieheni petti minut ja samalla luottamukseni. Olen parantanut haavojani nyt yli vuoden. En uskonut että se vaikutti niin vahvasti mutta jotain särkyi enkä uskalla aloittaa uutta suhdetta. Tuntuu että en ole tarpeeksi saavuttanut tähän ikään mennessä että olisin jonkun arvoinen.
Osaan olla iloinen päivittäin ja nauraa mutta sisällä on jotain rikki. Tuntuu että pimeys juoksee koko ajan kannoilla. Minusta tuntuu että olen syntynyt viallisena eikä ole ketään joka rakastaa.
Haluaisin tehdä jotain josta olla ylpeä ja elää, mutta tuntuu että minulta on leikattu irti elintärkeitä osia.
Tuntuu että olen sidottu enkä voi hengittää.
En näe tulevaisuutta
pelkään että en elä pitkään
Tarvitsisin apua tai ymmärrystä niin että sydän pakahtuu mutta olen yksin
:,(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et ole yksin, joiltakin osin ainakin samaistun sinuun, tuntuu vähän kuin eläisi kuilun reunalla.
Minäkin olen yksin! Odotan varsinkin viikonloppuna jonkun tulevan keskustelemaan kanssani nykyhetkestä. Oikein palan intoa saada ajatukseni kuuluville. Omasta mielestäni upeita ajatuksia. Niitä ei voi sanoa tuntemattomille. Pitäisi olla ystävä tai "jokukin" kävisi, jos vaan olisi! Et ole yksin! Ehkä joskus löydän hänet. Samaa toivon Sinulle. Voimia!
Molempia yksi.
???