lapset, kahvi ja lestadiolaisuus

asiallinen tuntija

Vaikka muuten lestadiolaiset tuntuvat terveelliseen elämään pyrkivänkin, niin yksi huumeeksi ainakin A-klinikan luokittelema aine pitää pintansa myös lestojen keskuudessa. Ja sitä annetaan jopa lapsille, samoin kuin colajuomia! Ja vielä ihmetellään, että miksi diagnosoidaan niin paljon adhd:ta ja muuta sekalaista ylivilkkautta...!

Kofeiini aiheuttaa yhtä vahvan riippuvuuden kuin monet huumeet. Moni vanhempikin voisi mennä itseensä ja miettiä, johtuuko ainainen aamuväsymys, jatkuva pikkupäänsärky ja vetämättömyys kahvinjuonnista. Yksi kuppi päivässä riittää. Jos tuntuu, ettei aamu käynnisty ilman, niin olet jo koukussa.

Itse voisin suositella colajuomia ja kahvia lapsilleen antavia huostaanottoharkintaan. Ethän lapsellesi kokaiiniakaan tuputtaisi? Viinaa valitettavasti todella monet vanhemmat myös vapaaehtoisesti ostavat. Koulujen ja kaikenmaailman projektien on turha yrittää promovoida päihteettömyyttä, kun ukkii juottaa vaaville kahvit ja äiti ostaa murkulle siiderit.

Asiaa vähätellään, kun ei mistään mitään tiedetä. Tässä faktaa:

Kofeiini luokitellaan käytännössä sellaisenaan lääkeaineeksi.

Kahvipapujen kofeiinipitoisuus vaihtelee eri kahvipensaslaatujen välillä. Kofeiinia on myös kaakaopavuissa ja siten kaakaossa ja suklaatuotteissa. Sitä on koolapähkinöissä, joita käytetään kola-juomien valmistuksessa. Myös tee sisältää kofeiinia. Kahvikupillisessa on kofeiinia keskimäärin 75 mg riippuen tietysti kupin koosta, valmistustavasta ja siitä kuinka vahvaa kahvista tehdään. Yleensä pikakahvista tehdyssä kupillisessa on kofeiinia vähemmän (noin 65 mg) ja suodatinkahvissa taas enemmän (noin 110 mg). Teekupillisessa on kofeiinia noin 30 mg, mutta siinäkin vaihtelu on suurta.

Juoman muodossa nautitun kofeiinin vaikutus ulottuu kehon kaikkiin kudoksiin viidessä minuutissa. Huippupitoisuus veressä saavutetaan noin 30 minuutissa. Puolet nautitun kofeiinin määrästä hajoaa noin neljän tunnin kuluessa - nopeammin tupakoijilla ja hitaammin vastasyntyneillä, raskauden loppuvaiheessa olevilla naisilla sekä henkilöillä, joilla on maksassa vikaa. Yleensä aineenvaihdunta poistaa kehosta kaiken saadun kofeiinin. Vajaa kolme prosenttia siitä poistuu virtsan mukana eikä kofeiini yleensäkään kerry elimistöön. Välittömät vaikutukset ilmaantuvat pian nauttimisen jälkeen ja katoavat muutaman tunnin kuluessa. Parin kahvikupillisen sisältämällä kofeiinilla (75-150 mg) on monia lieviä fysiologisia vaikutuksia. Aineenvaihdunta vilkastuu, mikä ilmenee tarmokkuuden lisääntymisenä tai kehonlämmön nousuna tai molempina. Hengitystiheys kasvaa ja virtsaneritys lisääntyy, veren rasvahappotaso nousee, samoin vatsahappotaso. Kahvin käyttö saattaa nostaa verenpainetta. Kofeiini virkistää aivoja ja lisää ihmisen tarmokkuutta.

Kahvin vaikutus nukkumiseen on selvä: ennen nukkumaanmenoa se tavallisesti siirtää nukahtamista, lyhentää nukkumisaikaa ja vähentää unen syvyyttä. Kofeiinin nauttimisen jälkeen nukkuja heräilee helpommin, nukkuu levottomammin, ja unen laatu heikkenee. Sietokyky syntyy, kun keho tottuu saamaan huumetta toistuvasti. Kofeiininsiedon eri vaikutuksia ihmisissä on vaikea tutkia, koska meidän kulttuurissamme lähes jokainen käyttää kofeiinia säännöllisesti jossakin muodossa. Tarkempi tutkimus viittaa siihen, että sietokyky kehittyy kofeiinin useimmille vaikutuksille - eli kokeneella käyttäjällä tietyn annoksen vaikutus vähenee, ja tietyntasoisen vaikutuksen aikaansaamiseksi tulee annosta suurentaa. Yli 350 mg:n päivittäinen kofeiiniannos aiheuttaa fyysisen riippuvuuden. Tämä tarkoittaa, että säännöllisen käytön keskeytyminen aiheuttaa tyypillisiä vieroitusoireita, joista selvin on paha päänsärky, joka helpottuu kofeiinilla. Säännölliset käyttäjät tuntevat itsensä kofeiinin puuttuessa usein ärsyyntyviksi ja väsyneiksi.

Vieroitusoireita tarjotaan usein syyksi kofeiinin käyttämiselle. Kofeiinia käytetään lääkinnällisesti yleisimmin päänsärkyä sekä muita kipuja lievittävien aineiden osana. Kofeiinia käytetään sen päänsärkyä lievittävien ominaisuuksien vuoksi (mukaanluettuna myös kofeiinin puutteesta johtuva päänsärky) sekä sen kipulääkkeiden vaikutusta tehostavan ominaisuuden vuoksi. Kofeiinin hengitystä vilkastuttavan ominaisuuden vuoksi sitä käytetään myös apnean (katkohengityksen) hoitoon vastasyntyneillä, sekä heroiinin ja muiden opiaattien aiheuttaman hengityksen lamaantumisen vastalääkkeenä.

Seuraavat tuotteet sisältävät saman määrän (noin 100 mg) kofeiinia:

* yksi kofeiinipilleri (esim. Coffein Pharmia 100mg tai Cofutabs)
* yksi pieni espresso-kahvi
* iso kuppi tavallista kahvia
* litra kolajuomaa (esim. Coca-Cola)
* 0,3-0,5 litraa energiajuomaa (Battery/Jolt Cola)
* 2 kuppia mustaa teetä tai 5 kuppia vihreää teetä

Kofeiini on piriste, joka vaikuttaa keskushermoston toimintaa kiihdyttävästi. Siksi kofeiini vaikeuttaa nukahtamista, heikentää unen laatua ja lyhentää yöunia. Kofeiini kiihdyttää myös hikoilua, sydämen lyöntitiheyttä ja virtsaamista.

Pitkäaikaisella kofeiinin käytöllä on lukuisia haittavaikutuksia. Fyysisiin haittoihin luetaan verenpaineen nousu ja hypertensio, vatsavaivat, monenlaiset ruoansulatusvaivat ja rytmihäiriöt. Psyykkisiä haittoja ovat muun muassa masennus, ahdistus, paniikkioireet ja paniikkihäiriö.

Kofeiini on aiheuttanut rottakokeissa sikiövaurioita annoksina, jotka ihmisellä vastaisivat 70 päivittäistä kahvikupillista.

Jos kahvi nyt löydettäisiin, se olisi reseptivalmiste.

Kofeiini metaboloituu maksan kautta, eikä lapsella ole vielä tarpeeksi kehittyneitä entsyymijärjestelmiä sitä tehokkaasti metaboloimaan.

Tosi vaaratonta joo: Pharmaca Fennica toteaa seuraavaa: Kofeiini voi aiheuttaa pahoinvointia, vapinaa, virtsanerityksen lisääntymistä, takykardiaa ja sydämen lisälyöntejä. Kofeiini voi aiheuttaa nukahtamishäiriöitä, jos sitä nautitaan ennen nukkumaanmenoa. Kofeiini saattaa lisätä vapaiden rasvahappojen ja kolesterolin määrää veressä. Suuret annokset kofeiinia voivat aiheuttaa levottomuutta ja päänsärkyä sekä lisätä mahdollista kouristustaipumusta.

Kofeiinitabletitkin on kielletty alle 15-vuotiailta!

11

1587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • theGreen

      Olisi ihan fiksua laittaa edes lähteet mistä tiedot on peräisin tai kun copypastettaa niin laittaa sen sivuston mistä on kopioinut.

      Ja sitten tämä väite:

      "Vaikka muuten lestadiolaiset tuntuvat terveelliseen elämään pyrkivänkin, niin yksi huumeeksi ainakin A-klinikan luokittelema aine pitää pintansa myös lestojen keskuudessa. Ja sitä annetaan jopa lapsille, samoin kuin colajuomia! Ja vielä ihmetellään, että miksi diagnosoidaan niin paljon adhd:ta ja muuta sekalaista ylivilkkautta...!"

      Mihin tutkimukseen perustuu?

      • urkkeli

        ...Kun kertoo faktoja jotka kuka tahansa voi omin silmin todeta. Ei lestaäideillä ole muuta tekemistä kuin kahvin litkiminen kodinhoitotauoilla.

        Kofeiini vilkastuttaa aikuisetkin, ja väsähdyttää kun sitä ei saa. Lapsille sama aine sekoittuu paljon pienempiin elimistön nestetilavuuksiin, eli vaikutus on dramaattisempi. Ei sen toteamiseen tarvita tutkimuksia (joita kyllä tehty on). Mee opiskelemaan jonnekin että osaat itse etsiä tarvitsemiasi todisteita.


      • theGreen
        urkkeli kirjoitti:

        ...Kun kertoo faktoja jotka kuka tahansa voi omin silmin todeta. Ei lestaäideillä ole muuta tekemistä kuin kahvin litkiminen kodinhoitotauoilla.

        Kofeiini vilkastuttaa aikuisetkin, ja väsähdyttää kun sitä ei saa. Lapsille sama aine sekoittuu paljon pienempiin elimistön nestetilavuuksiin, eli vaikutus on dramaattisempi. Ei sen toteamiseen tarvita tutkimuksia (joita kyllä tehty on). Mee opiskelemaan jonnekin että osaat itse etsiä tarvitsemiasi todisteita.

        Tiedän sen että lestadiolaiset juo paljon kahvia ja juon kyllä itsekin, ei tässä siitä ole kysymys.

        Pointtini oli se, että jos tietää muutaman tapauksen lestadiolaisista, jotka antaa lasten juoda kahvia (minä myös tiedän, mutta mielestäni on aika harvinaista), niin ei siitä kannata tänne tulla huutelemaan yleistyksiä.

        En missään nimessä pidä suositeltavans antaa lapsille kahvia, se varmasti vaikuttaa lapsiin monella ikävällä tavalla. Joku viisas varmaan osaa luetella ison listan haittavaikutuksia.


      • Ei lest
        theGreen kirjoitti:

        Tiedän sen että lestadiolaiset juo paljon kahvia ja juon kyllä itsekin, ei tässä siitä ole kysymys.

        Pointtini oli se, että jos tietää muutaman tapauksen lestadiolaisista, jotka antaa lasten juoda kahvia (minä myös tiedän, mutta mielestäni on aika harvinaista), niin ei siitä kannata tänne tulla huutelemaan yleistyksiä.

        En missään nimessä pidä suositeltavans antaa lapsille kahvia, se varmasti vaikuttaa lapsiin monella ikävällä tavalla. Joku viisas varmaan osaa luetella ison listan haittavaikutuksia.

        Itse join kouluikäisenä paljon kahvia:
        kaksi kupillista aamulla
        kaksi päivällä
        kaksi illalla

        Oikeastaan pahimmat vieroitusoireet tulivat armeija-aikana, jolloin kahvia sai vain sotilaskodissa tai leireillä Sotku-autosta.

        Nykyisin kauhistelen sitä määrää, mikä tuli nuorena naukkailtua. Mutta ei se urheilijsnuorukaiselle ollut kummallista, vaan paremminkin apu.

        Kahvi ei ole nykytutkimuksien mukaaan läheskään niin haitallinen aine, kuin aiemmin on otaksuttu.

        Kahvilla on monia suotuisia vaikutuksia, mm. kahvinjuojat tekevät vähemmän itsemurhia (tutkimus 1990-luvun alkupuolelta)


    • Hyvä tavaton,?!

      Nyt tulikin oikein terveysapostolin tekstiä. Kahvi ei ole yksistään lestadiolaisten juomaa,siis miksi tälle palstalle?
      Kaikki lapset ja nuoret juovat cola juomia, miksi tälle palstalle kirjoitus?
      Kahvia juovat kaikki maailman ihmiset,sairastumatta silti kaikki adhd:tä,
      Mikä mahtaa olla tarkoitus kirjoituksellasi?
      Miten se liittyy vanhoillislestadiolaisuuteen, vai kirjoititko juttusi kaikille palstoille, tasapuolisuuden nimissä?

      • teen ystävä

        Inhoan kahvia. Kahvi on huumetta. Suomalaiset ovat maailman huumeisinta kansaa koskien kahvin litkimistä.
        Joka ikisessä paikassa sitä tuputetaan. Uskovaiset juovat samoin älyttömästi kahvia ja nuorisolle se on samanlainen tapa kuin tupakka.

        Tee on ihanaa ja niitä on paljon eri laatuja.
        Kahvia kun juo, niin heti virtsassa huomaa sen kitkerän hajun, mikä siihen kahvista tulee.

        Kahvi on POP rauhanyhdistyksissä.
        Monesti teen juojana on saanut todeta, ettei kunnollista teetä saa rauhanyhdistysten kahviloissa.
        Siellä säilytetään teevettä samoissa termospulloissa kuin kahvia ja sitten jää maku ja kuumassa vedessä lulluu aina sellaisia kahvin jäämä hiukkasia.
        Suomessa ollaan teen valmistuyksen suhteen aivan lapsenkengissä.
        Eikä se kahvikaan ole kunnolla valmistettua.

        Pääasia on, että jotain kahvin tapaista on aina saatavilla.
        Kerran minut pantiin kahvinkeittäjäksi ja valitettiin aina laihuutta.
        Sitten laitoin hirveän paljon jauhetta ja tulos oli, että nyt oli kahvi ärtsyä.

        Missään juhlillakaan ei saa kunnon teetä, sillä suomessa ei tunneta oikeata teen valmistusmenetelmää.
        Suorastaan ärsyttää, kun joka paikassa tuputetaan kahvia ja sitten ei tahdota millään ymmärtää, ettei joku juo kahvia.


      • salapoliisi-vl;)
        teen ystävä kirjoitti:

        Inhoan kahvia. Kahvi on huumetta. Suomalaiset ovat maailman huumeisinta kansaa koskien kahvin litkimistä.
        Joka ikisessä paikassa sitä tuputetaan. Uskovaiset juovat samoin älyttömästi kahvia ja nuorisolle se on samanlainen tapa kuin tupakka.

        Tee on ihanaa ja niitä on paljon eri laatuja.
        Kahvia kun juo, niin heti virtsassa huomaa sen kitkerän hajun, mikä siihen kahvista tulee.

        Kahvi on POP rauhanyhdistyksissä.
        Monesti teen juojana on saanut todeta, ettei kunnollista teetä saa rauhanyhdistysten kahviloissa.
        Siellä säilytetään teevettä samoissa termospulloissa kuin kahvia ja sitten jää maku ja kuumassa vedessä lulluu aina sellaisia kahvin jäämä hiukkasia.
        Suomessa ollaan teen valmistuyksen suhteen aivan lapsenkengissä.
        Eikä se kahvikaan ole kunnolla valmistettua.

        Pääasia on, että jotain kahvin tapaista on aina saatavilla.
        Kerran minut pantiin kahvinkeittäjäksi ja valitettiin aina laihuutta.
        Sitten laitoin hirveän paljon jauhetta ja tulos oli, että nyt oli kahvi ärtsyä.

        Missään juhlillakaan ei saa kunnon teetä, sillä suomessa ei tunneta oikeata teen valmistusmenetelmää.
        Suorastaan ärsyttää, kun joka paikassa tuputetaan kahvia ja sitten ei tahdota millään ymmärtää, ettei joku juo kahvia.

        Miksi et kirjoita omalla nikilläsi, reinhard


    • panda

      AIKA keksitty juttu!! TIEDÄN erään luontaistuotteen jossa on KOFEIINIA, jota intiaanit ovat käyttäneet parantaakseen pimeän näköä. Eli ihan terveysvaikkutteita..ADHD:ta sairastavat ovat syvässä aliravitsemus tilassa. Elämä on asennetta!!!Yksi hyväpuoli vanhoillislestadiolaisissa on:Ne eivät tyrkytä ovelta ovelle uskoaan kuten esim. Jehovat. Itse en ole, mutta hyvä ystäväni on. Toivoisin, että osaisitte arvostaa erilaisuutta!! KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Niilo

      Kaikki vain viiniä litkimään ja kahviparannusta tekemään! Sallikaa minun pierrä!

      • raitis ja reilu

        Ei kahvi, eikä cola juomat mitään terveellisiä ole, mutta tupakka on ylitse kaikkien muiden.
        Tupakasta pitää ensin päästä uskovaisten eroon ja sitten vois yrittää päästä kahvistakin.

        Annan aloitteen tekijälle kymmenen pistettä hyvästä aloituksesta.

        Terveyttä pitää vaalia, se on nakki !


    • CeCo

      Mielenterveyslääkkeiden ottaminen päivittäin saisi sinutkin keskittymään oleelliseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe