Hei kaikki!
Oon hankkimassa keväällä koiraa ja sekarotunen ois yks hyvä vaihtoehto. Rotukoiraa hankkiessa törmää väistämättä ohjeisiin että tarkista suvun terveystilanne yms, mutta mitä tulisi ottaa huomioon sekarotuisen kohdalla, kun harvoinpa se on tiedossa ainakaan molemmilta puolin.
Muitakin vinkkejä vastaanotetaan sekarotusen hankintaan liittyen... Kiitos.
Sekarotuisen hankinta
27
1903
Vastaukset
- terveiden koirien kannattaja
Hei! Olet mielestäni oikealla linjalla haukun hankinnassa kun hyvissä ajoin alat asiaa suunnitella! Ensiksikin sinun tulee miettiä mitä koko luokkaa haluat koirasi olevan kun se kasvaa; ne kasvaa aina. Millaisia ovat harrastuksesi; voitko yhdistää haukun tarpeet niihin? Ja mikäli et aio saada enempiä koiria kuin tämän tulevan sessesi niin kannattaa ottaa uros koira. Sitten kannattaa tarkistaa asuntosi; onko siinä tilaa kasvavalle karvaiselle kaverille ja mitä kaikkea voit jo etukäteen suojata/rempata tulevaa pentua ajatellen esim. sähköjohtojen sijainti/suojaus, tietsikan johdot!
Sitten on hyvä seurata esim. kavereilla olevien sekarotuisten luonnetta/kasvua ja lukaista pari pentukirjaa noin suuntaa antavasti;kaikki painettu ei sitten ole tarkoitettu pilkulleen noudatettavaksi :) Kyllä se siitä lähtee... ja sitä paitsi sekarotuiset ovat terveimpiä mitä pitkälle jalostetut rotukoirat, mutta kannattaa silti tarkistaa budjettisi jotta sinulla riittää rahat pitää koiraa; eläinlääkäri(mm.rokotukset), ruuat, tarvikkeet, kuntasi koiravero(?)erilaiset yllättävät tilanteet(mm. pennun aiheuttamat vahingot kalusteille ja huoneistolle) NIIN ja ehdottomasti askartele vaikka kenkälaatikko sellainen kannellinen jossa säilytät perheen ja vieraiden kengät;säästyt liioilta kenkäostoksilta!
Meillä on sekarotuisia koiria ja ne ovat älykkäitä ja nopeasti oppivia sekä terveitä yksilöitä. Onnea pennun hankintaan!Ps. kun asia on todella ajankohtainen niin kannattaa sitten tutustua pennun perheeseen tarkemmin jotta saat tiedon millaisen kaverin olet todella saamassa!- siitä että
seropit olisi terveempiä kun ei niin ole, mulla siitä kaksi hyvääesimerkkiä, edellinen seropi jossa oli cockeria,huskya,sakemannia,collieta ja jotain ajokoiraa, vain luoja tietää lopit rodut!
oli todellinen ruoka allergikko, vain ell.eukanubaa pystyi syömään sitä kala-perunaa ainoastaan koko elämänsäajan.
nyt ontoinen seropi saksanpaimenkoiran ja dobermannin risteytys vuoden ikäinen, suu täynnä papillomia ja kitalaessa kasvain johon ei ole hoidot tehonneet, edessä koiran lopetus.
eli se niistä terveistä seropeista, myös sekarotuinen voi sairastua.
niin ja tän hetkinen toinen seropini labbis-dobberi se onkin sitten vehnä-sika ja nauta allergikko, että sillä tavalla. miettikää ennen kuin mainostatte seropien terveyttä. - Mari..
olikin tuosta terveyden valheellisesta mainostamisesta hyvää asiaa mutta mulla pisti silmään että ensin käsket tehdä remontin asunnon suojaamiseksi koiratuhoilta ja kengille boxin ettei koira saa niitä jyrsittyä ja perään kehut kuinka oppivaisia koirasi ovat.Miksi et ole opettanut niitä olemaan järsimättä kenkiä?Pentu oppii sen mutamassa päivässä,rodusta riippumatta.
- .;.;.;.;.;.;.;.;
"Ja mikäli et aio saada enempiä koiria kuin tämän tulevan sessesi niin kannattaa ottaa uros koira." Tämä jäi minua painamaan. Mikä tässä on ideana. Että siis jos pidät koiraasi vapaana ja annat sen karkailla suosittelen UROS koiraa koska silloin ne pennut eivät tule kotiisi???
- hyvä ettei hifelantti
siitä että kirjoitti:
seropit olisi terveempiä kun ei niin ole, mulla siitä kaksi hyvääesimerkkiä, edellinen seropi jossa oli cockeria,huskya,sakemannia,collieta ja jotain ajokoiraa, vain luoja tietää lopit rodut!
oli todellinen ruoka allergikko, vain ell.eukanubaa pystyi syömään sitä kala-perunaa ainoastaan koko elämänsäajan.
nyt ontoinen seropi saksanpaimenkoiran ja dobermannin risteytys vuoden ikäinen, suu täynnä papillomia ja kitalaessa kasvain johon ei ole hoidot tehonneet, edessä koiran lopetus.
eli se niistä terveistä seropeista, myös sekarotuinen voi sairastua.
niin ja tän hetkinen toinen seropini labbis-dobberi se onkin sitten vehnä-sika ja nauta allergikko, että sillä tavalla. miettikää ennen kuin mainostatte seropien terveyttä.eipä olisi varaa tuollaisen yhdistelmän mollata toisia; on vähän kuin hiiren ja elefantin olisi risteyttänyt siitä olisi tullut hifelantti, ei ole ihme jos on sairas ja vaikka mikä kun on annettu mennä kaikenmaailman rodut ja roduttomuudet sekaisin! Taitaa olla niitä tehtailun tuotoksia?? Ja jos lukee mitä kellekkin ensikertalaiselle on koiruuksiensa kanssa tapahtunut ja mitä kaikkea ne ovat tuhonneet niin on aiheellista muistuttaa uutta harrastajaa kaikesta mahdottomastakin! Ei kaikki voi olla yhtä mieltä ja täälläkin löytyy pirusti näitä sonnanpuhujia ja pälättäjiä
- No onpa
siitä että kirjoitti:
seropit olisi terveempiä kun ei niin ole, mulla siitä kaksi hyvääesimerkkiä, edellinen seropi jossa oli cockeria,huskya,sakemannia,collieta ja jotain ajokoiraa, vain luoja tietää lopit rodut!
oli todellinen ruoka allergikko, vain ell.eukanubaa pystyi syömään sitä kala-perunaa ainoastaan koko elämänsäajan.
nyt ontoinen seropi saksanpaimenkoiran ja dobermannin risteytys vuoden ikäinen, suu täynnä papillomia ja kitalaessa kasvain johon ei ole hoidot tehonneet, edessä koiran lopetus.
eli se niistä terveistä seropeista, myös sekarotuinen voi sairastua.
niin ja tän hetkinen toinen seropini labbis-dobberi se onkin sitten vehnä-sika ja nauta allergikko, että sillä tavalla. miettikää ennen kuin mainostatte seropien terveyttä.Sinullapa on ollut huonoa tuuria. Tietenkin seropitkin voivat sairastua, mutta keskimäärin seropit on terveempiä, kuin puhdasrotuiset. Se on ihan totta, ja johtuu siitä, että eivät useimmiten ole lähisukulaisten siittämiä, kuten puhdasrotuiset. Puhdasrotuiset kun ovat kaikki kuin samasta muotista valettuja, samojen matadorien jälkeläisiä.
- vanhempiin, jos se on
mahdollista - myös isukkiin. Ulkonäöstä saa myös pääteltyä pitkälti, mitä rotuja koirat sisältävät. Ihanne olisi, että vahinkopentue olisi siten tiedossa, että molemmat vanhemmat tiedetään. Niin ei tule yllätyksiä luonteen tai koon suhteen.
Itse vältän metsästäviä rotuja, koska en niille pysty rodunomaisia harrastuksia tarjoamaan. Onnea etsintään.- ellu
ihan näin muutaman(7kpl) seropi pennun kasvatteneena ja kahden ihanan seropin omistajana sanoisin,ettei siitä ulkonäöstä voi seropin kohdalla ikinä olla varma.
miltä se näyttää pentuna,voi olla ihan jotain muuta kuin miltä se näyttää täysikasvuisena.
ja koko on myös aivan täysin arvailtavissa!!
jostain kirjasta luin,että yleensä seropit kasvaa yleensä vähän isommoksi kuin vanhempansa,roduista viis..itse suhtaudun vähän skeptisesti tuohon väittämään,sillä eihän ainakaan täällä suomessa päin,tuskinpa muuallakaan,näe sellaisia hevosen kokoisia koiria..siihenhän se loppujen lopuksi menisi,ja olisi jo tähänkin mennessä mennyt.
jokatapauksessa,pointtini tässä oli se, ettei seropeista voi "isin ja äidin" perusteella odottaa vielä mitään varmaa! sehän noissa ihanissa karvaisissa haukuissa mielestäni ihanaa onkin!
aikanaan oli suomen sekarotuisten koirien sivuilla hyvin osuva rotumääritelmä,liekö enää..
- että jos otat
Sekarotuisen tai risteytyksen, et ota sellaista josta et tiedämitä taustalla, ja itse vaatisin mm lonkkakuvat vanhempien luonteeseen tutustumisen jne.
oam toisen polven risteytys jo eli rotuja 3/4 ja 1/4 niin tkaa tiedän tasan kaikki lonkka-asiat, emässä on nimittäin puolet sakemannia.Niin tiedän sakemanni polven ja ist päärodusta ettei ole mm ristisiitosta jne.
Jotenkin helpommin rotukoirilla samat asiat tarkistettavissa ja sitten kasvattaja mm joutuu korvaamaan esim toisen kiveksen uupumisen jne.
Väite väittää että sekarotuiset terveempiä, mutta sitten on niitä maantai kappaleita todella pahojakin.
Ja sekarotuiselle et saa niin hyvää vakuutusta jne.
Jos jollain tutullasi on pennut ehkä keväällä niin melkein sitten suosittelen ottamaan tutulta jonka koiran luonteen tiedät ennestään.
Räkyttävältä emolta ei kannata ottaa pentua koska koirat jonkun verran arempia ja rähisijöitä jne.
Emästä kunhan on yli 2v tai yli 4v tiedetään jo luonteen piirteet ja sillä ekalla 2vk kun emä on pentujen kanssa on hyvin määräävä asema pennun tulevassa luonteessa.
Miehikkälästä ens uosittele ottamaan koiraa siltä jokatuo virosta puhtaita rotukoiria joilla ei ole papereita.
Muista että helposti sekarotuinen/paperiton tulee todella kalliiksi jos sairastelee, kun paperillinen jolla on vakuutukset kunnossa.
Jos hakee sekarotuisen kannataa tarkistaa mm madotukset ruokinnat ja ruokinnoissa sitten konsultoida lemmikkikauppaa koska sekarotuisen omistaja ei välttämättä tiedä mm tiineysajan ruokinnoista mitään.
ja että pennut ovat el.lääk tarkastamia ettei käy että pari viikoa teillä oltuaan ekassa rokotuksessa huomataan 4sim sydän vikaa jne.
Muita vinkkejä en osaa antaa.- Kahden seropin omistaja
Kyllä sekarotuisellekin saa ihan hyvän vakuutuksen. Itse maksan kahden koirani vakuutuksista 150 euroa vuodessa ja tietysti se korvaa hoitokulujen lisäksi sen, että jos koira tuhoaa jonkun toisen omaisuutta.
Ja miten niin sekarotuisen omistaja ei tiedä välttämättä tiineysajan ruokinnasta ym. Itse olen teettämässä seropilleni pennut ens kevääksi =) ja olen selvittänyt jo paljon asioita etukäteen ruokinnasta sun muusta. - ?????
Kahden seropin omistaja kirjoitti:
Kyllä sekarotuisellekin saa ihan hyvän vakuutuksen. Itse maksan kahden koirani vakuutuksista 150 euroa vuodessa ja tietysti se korvaa hoitokulujen lisäksi sen, että jos koira tuhoaa jonkun toisen omaisuutta.
Ja miten niin sekarotuisen omistaja ei tiedä välttämättä tiineysajan ruokinnasta ym. Itse olen teettämässä seropilleni pennut ens kevääksi =) ja olen selvittänyt jo paljon asioita etukäteen ruokinnasta sun muusta.Vain täysi taulapää väittää, ettei sekarotuisille saa vakuutuksia. Niillehän saa samanlaiset vakuutukset kuin muillekin, vakuutuksenottaja maksaa, periaate on edelleen voimassa!!!!
- ...
????? kirjoitti:
Vain täysi taulapää väittää, ettei sekarotuisille saa vakuutuksia. Niillehän saa samanlaiset vakuutukset kuin muillekin, vakuutuksenottaja maksaa, periaate on edelleen voimassa!!!!
En huomannut, että kukaan olisi väittänyt, ettei seropille saa vakuutusta. Maininta oli, ettei saa niin hyvää vakuutusta. Se pitääkin paikkansa. Korvaussummat ovat olemattomat.
- Kahden seropin omistaja
... kirjoitti:
En huomannut, että kukaan olisi väittänyt, ettei seropille saa vakuutusta. Maininta oli, ettei saa niin hyvää vakuutusta. Se pitääkin paikkansa. Korvaussummat ovat olemattomat.
mielestä 1700 euroa vakuutuskaudessa eli vuodessa on aivan riittävä! Omavastuu 50 euroa, joka siis maksetaan kerran.
- ?????
... kirjoitti:
En huomannut, että kukaan olisi väittänyt, ettei seropille saa vakuutusta. Maininta oli, ettei saa niin hyvää vakuutusta. Se pitääkin paikkansa. Korvaussummat ovat olemattomat.
Senhän saa niin korkeaksi kuin haluaa maksaa!!!
- ###
????? kirjoitti:
Senhän saa niin korkeaksi kuin haluaa maksaa!!!
No joo joo. Koiravakuutuksissa vakuutusmäärä on yleensä pennun hinta (=käypä arvo). Sekarotuisilla lisäksi ylin katto vakuutusyhtiöstä riippuen 168 - 340 euroo. Tällaisella vakuutusmäärällä kannattaa jo miettiä, kannattaako koko vakuutusta ottaa, kun se minimi omavastuukin on jotain 50 euroa. 1700 euroa ei saa tavallinen rotukoirakaan, vaikka olisi pentuna sen verran maksanutkin. Jalostuskäyttöön tarkoitetuilla koirilla vakuutusmäärä voi olla korkeampi, muttei sekarotuinen ole jalostuskäytössä. Lisää tietoa kuluttajien vakuutustoimiston sivuilla www.vakuutusneuvonta.fi
- tietoa tarjolla
### kirjoitti:
No joo joo. Koiravakuutuksissa vakuutusmäärä on yleensä pennun hinta (=käypä arvo). Sekarotuisilla lisäksi ylin katto vakuutusyhtiöstä riippuen 168 - 340 euroo. Tällaisella vakuutusmäärällä kannattaa jo miettiä, kannattaako koko vakuutusta ottaa, kun se minimi omavastuukin on jotain 50 euroa. 1700 euroa ei saa tavallinen rotukoirakaan, vaikka olisi pentuna sen verran maksanutkin. Jalostuskäyttöön tarkoitetuilla koirilla vakuutusmäärä voi olla korkeampi, muttei sekarotuinen ole jalostuskäytössä. Lisää tietoa kuluttajien vakuutustoimiston sivuilla www.vakuutusneuvonta.fi
Meillä otettiin 1.000€ (lue:tuhat euroa!) vakuutus vuosi sitten sekarotuiselle koirallemme. Ainoa vaatimus oli että koira piti käyttää eläinlääkärintarkastuksessa (aivan niin kuin rotukoiratkin pitää käyttää!).
Älä siis puhu paskaa täällä. - ///
tietoa tarjolla kirjoitti:
Meillä otettiin 1.000€ (lue:tuhat euroa!) vakuutus vuosi sitten sekarotuiselle koirallemme. Ainoa vaatimus oli että koira piti käyttää eläinlääkärintarkastuksessa (aivan niin kuin rotukoiratkin pitää käyttää!).
Älä siis puhu paskaa täällä.Olispa kiva tietää, mikä yhtiö sulle tollasella korvaussummalla on myöntänyt? Suosittelisin kyllä, että menet ja pienennät summan, koska nyt olet ylivakuuttanut koiran. Korvaus maksetaan koiran käyvästä arvosta joka ei sekarotuisilla ole 1000 euroa. Maksat nyt kyllä vakuutusyhtiölle ihan turhaa. Tästä nyt varmaan on enää turha keskustella, jokainenhan voi itse soittaa vakuutusyhtiöön ja kysyä, niin tietää mikä on sekarotuisen korvausmäärä.
- tietoa tarjolla
tietoa tarjolla kirjoitti:
Meillä otettiin 1.000€ (lue:tuhat euroa!) vakuutus vuosi sitten sekarotuiselle koirallemme. Ainoa vaatimus oli että koira piti käyttää eläinlääkärintarkastuksessa (aivan niin kuin rotukoiratkin pitää käyttää!).
Älä siis puhu paskaa täällä.Meidänpä koiralla onkin meriittiä, oten sillä on ihan oikeutetusti 1.000 € vakuutus!!!!
- ellu
yleensä sanotaan,ettei seropeilla ole niitä "rodulle ominaisia sairauksia".
MUTTA!!!! joskus ikävä kyllä käy niinkin,että ne Sinun haukussasi olevien rotujen ominaiset sairaudet sitten vaan jonkun luonnon oikun kautta kerääntyvät siihen Sinun omaan muruusi.ja se vasta kakka juttu onkin.
HUOM! JOSKUS!!
joskus taas seropisi saattaa olla täysin terve koko elämänsä ajan,tai saattaa olla sen yhden rodun "viat", esim.lonkkavika,korvatulehdukset...
eli ei ne seropit ole sen terveempiä,onhan monen monta rotukoiraa,jotka välttyvät niiltä ominaisilta sairauksilta! ihan samalla tavalla ne koirat on yksilöllisiä kuin me ihmiset!
ethän voi sanoa esim. homoseksuaaleista,että heillä jokaisella on aids 10 muuta sukupuolitautia!!?? - karita.immonen
tietoa tarjolla kirjoitti:
Meidänpä koiralla onkin meriittiä, oten sillä on ihan oikeutetusti 1.000 € vakuutus!!!!
yhtiöstä olet vakuutuksen ottanut? Ja mitä meriittejä koirallasi on?
- Kaisu
Olen "kasvattanut" sekarotuisen pentueen ja kasvatin sen ihan mielenkiinnosta kahden käyttörodun sekoituksena. Kun etsit sekarotuista pentua, katso, että molemmat vanhemmat ovat rokotettuja, madotettuja ja perheen keskuudessa eläviä. Lisäksi emän ja pentujen pitää olla hyvin hoidettuja. Koira kuin koira, oli se sitten rotu- tai sekarotuinen, pitää saada arvoisensa elämä. Ei eläin ole erilainen riippumatta siitä, mitä sen perimä tuo tulleessaan. Omat sekarotuiset pentuni saivat kaikki hyvän kodin ja yksi niistä on jatkanut sukua, saaden edelleen hyvät kodit viidelle pennulleen.
Vakuutuksen saa sellaisen, mitä on valmis maksamaan, rodusta riippumatta. Ota ihmeessä sekarotuinen pentu, se ei ole sen huonompi tai parempi kuin rotupentukaan, koira se on jokatapauksessa. Sinun huolenpito ratkaisee loppupeleissä, mikä pennusta tulee aikuisena. - Aion teettää
Mulla on terve ja erittäin hyväluontoinen rotukoira, jolla aion teettää sekarotuiset pennut joskus tulevaisuudessa. Ihan vain sen takia, että haluan siitä itselleni pennun ja jos muitakin vastuuntuntoisia ihmisiä kiinnostaa. Ja todennäköisyys saada terveitä pentuja on suurempi, jos toinen on eri rotua. Mua kun ei näyttelyt sun muut enää kiinnosta. Olipa hankkimassa sitten rotukoiraa tai sekarotuista, niin menkää hyvät ihmiset käymään koiran kasvattajan luona ja päätelkää itse olosuhteista, otatteko pennun. Jos on huonot olot ja pentu arka, niin en suosittele ottamaan, siitä seuraa vain ikävyyksiä.
- Seen
"..jos muitakin vastuuntuntoisia ihmisiä kiinnostaa." Koetko nyt siis itse olevasi vastuuntuntoinen teettäessäsi rotukoirallasi seropi-pennut?
"Ja todennäköisyys saada terveitä pentuja on suurempi, jos toinen on eri rotua." Paskapuhetta. Olisin kiinnostunut tietämään, mihin pohjaat tämän "tiedon", onko sinulla kenties jotain puolueettomia tutkimustuloksia vai puhutko sinäkin mummun koiran ja naapurin koiran mutu-tuntumalla? - ....
Jos tietosi ovat noin lapselliset ja heikot mitä annat viestissäsi käydä ilmi, niin kannattaisi unohtaa tuo koirasi pennutus. Näytäpäs jotain tutkimustuloksia tuosta sekarotuisen terveellisyydestä? En pitäisi sinua millään tavalla vastuuntuntoisena ihmisenä jos tuollaisia valehtelet palstoilla, todennäköisesti samat valheet kertoisit pennunostajillekin. Koirat pois tuollaisilta pentutehtailijoilta.
- Anonyymi
Kiitti kommenteistanne.
Mietin vaan että mistä ootte hankkineet sekarotuisenne?
Itellä ei tutuilla ole koiria. Tätillä on ollu 2 sekarotusta ja se on ottanu molemmat lehti-ilmotuksen perusteella. Toinen eli 14-v. ja nykyinen on reilu puol vuotias. Siis hyviä kokemuksia sekarotusista mulla, mut aattelin vaan et onko tätillä käyny hyvä tuuri ainaki ekan haukun kohdalla kun se oli niin lutunen ja "helppo"?
Eli miten ja mistä suosittelette hankkimaan sekarotusen? Koirakuume sen kun kasvaa :)- tietoa tarjolla
Kannattaa perehtyä eri rotuihin, että ei hanki sellaista sekoitusta jonka kanssa ei sitten pärjää. Jos haluat lutuisen seurakoiran, niin älä ota metsästyskoiran sekoitusta (hirvikoira x ajokoira tms) esim kultsu x collie voisi olla hyvä sekoitus.
- taustailija
Ilmeisesti taivaasta ovat piskit pudonneet...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670