Olen pettynyt

HELAREIHIN !

He ovat tekopyhiä Ja ulkokullattuja. Teeskentelijöitä. Sen sain kokea omakohtaisesti ja rankasti, kun en suostunut hylkäämään omaa lastani hänen elämäntilanteensa vuoksi. Missä on se rakkaus. Vanhemmiston varsinkin pitäisi näyttää esimerkkiä lähimmäisen rakkauden suhteen !

37

1419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ParannusSaarnaaja

      Hylkäämään lapsesi ja minne? Tilanne vaatisi selvennystä: "helluntalaisuus" on amerikkalainen propaganda-uskonto mutta onneksi jokainen joka kuuluu Helluntaiseurakuntaan ei harjoita tuota uskontoa.

      • RitariOlevainen

        ""-uskonto mutta onneksi jokainen joka kuuluu Helluntaiseurakuntaan ei harjoita tuota uskontoa.""
        tämä on ?


      • pojan

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..


      • mrx
        pojan kirjoitti:

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..

        siis olitkaan avoliitossa? Tän 15 vuotiaan pojan?


      • ParannusSaarnaaja
        pojan kirjoitti:

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..

        Koeta puhua sille sen pojan äidille järkeä.. Onkos tämä 15v pojan äiti "helluntalainen"? Miksi meet puhumaan asioistasi hengellisesti kuolleille "vanhimmistoille" koska heissä ei ole tippaakaan Herran Henkeä. Ongelmat viedään Herran eteen eikä hengellisesti kuolleiden vanhimmistojen eteen. Nämä ovat niitä jotka kunnioittavat Herraa huulillaan ja puvunparrellaan mutta ovat sisältä kuollutta kuin mädäntynyt lahna! He eivät suojele muta kuin kirkkokuntansa etuja ja säätävät omia puhtaus-säädöksiään. Puhuvat ehkä oikeasta ongelmasta mutta heillä ei ole ratkaisua ongelmiin. He eivät ole pyytäneet "viisasta sydäntä" tuomitakseen kansaansa oikein.. He ovat vaan pyytäneet asemaa,valtaa ja kunniaa ja menestystä. Anna ulkoa kauniiden mutta sisältä kuolleiden jatkaa kunnes paljastuu se "kalkilla valkaisu" jonka raemyrsky paljastaa. silloin he saavat häpeän..


      • Uskossa
        pojan kirjoitti:

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..

        Hyvin tavan-omaista käytäntöä, tämän päivän lihallisilta uskovilta;Miksi et heittänyt heillen vasta kysymystä, että tekisivätkö he samoin, siis omille tuon ikäisille lapsilleen? Tuskinpa vain?
        Totuus on ikävä kyllä tuo farisealaisuus! Kun noinkin tyhmästi käyttäytyvät....hmn Kuule siskoni älä heistä välitä; sinä olet Jumalalle tili-velvollinen,,,,Mutta sen voit kuitenkin tehdä, että et> salli heidän nukkua yhdessä, heillä on kyllä aikaa, kun ovat vielä teini-ikäisiä;Herra siunatkoon sinua ja lapsiasi, Hän kyllä antaa> sinulle viisautta tehdä, oikeat ja parhaat valinnat....sinua siunaten.....Ola


      • tavallaan lapseni, koska
        mrx kirjoitti:

        siis olitkaan avoliitossa? Tän 15 vuotiaan pojan?

        tämä poika seurustelee tyttöni kanssa ja asuu meillä samalla. Eivät tosin samassa huoneessa, vaan ihan omissaan. Itse olen naimisissa, ollut jo pitkään...


      • frihet
        ParannusSaarnaaja kirjoitti:

        Koeta puhua sille sen pojan äidille järkeä.. Onkos tämä 15v pojan äiti "helluntalainen"? Miksi meet puhumaan asioistasi hengellisesti kuolleille "vanhimmistoille" koska heissä ei ole tippaakaan Herran Henkeä. Ongelmat viedään Herran eteen eikä hengellisesti kuolleiden vanhimmistojen eteen. Nämä ovat niitä jotka kunnioittavat Herraa huulillaan ja puvunparrellaan mutta ovat sisältä kuollutta kuin mädäntynyt lahna! He eivät suojele muta kuin kirkkokuntansa etuja ja säätävät omia puhtaus-säädöksiään. Puhuvat ehkä oikeasta ongelmasta mutta heillä ei ole ratkaisua ongelmiin. He eivät ole pyytäneet "viisasta sydäntä" tuomitakseen kansaansa oikein.. He ovat vaan pyytäneet asemaa,valtaa ja kunniaa ja menestystä. Anna ulkoa kauniiden mutta sisältä kuolleiden jatkaa kunnes paljastuu se "kalkilla valkaisu" jonka raemyrsky paljastaa. silloin he saavat häpeän..

        Niin kerro haukkumisesi välissä neuvosi,noiden kahden alaikäisen suhteen.

        Vaihda myös nimmaria "haukkuva saarnaaja" olis ainakin lähempänä .

        Mitä sinä noille lapsille tekisit,olistko adoptoinut pojan myös kotiisi ja perheeseesi.

        Saako toisen lasta noin vain adoptoida Suomessakaan?

        Eiköhän olis pojan vanhempien kanssa yhteys ensin saatava ja asiat pohdittava yhdessä.

        Sitä kun koitetaan vapaan kasvatuksen nimissä toistenkin lapset kasvatella.


      • Äijä34
        pojan kirjoitti:

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..

        >> Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Täytyy sanoa, et näitä juttuja lukiessa menee kyllä yöunet. Kuka dorka heittäisi oman 14 vuotiaan lapsensa pihalle!?! Tai jättäisi heitteille tämän 15-vuotiaan frendin. Onnittelen sinua terveestä järjestä! Ja tuosta kyseisestä paikallisesta uskonnollisesta yhteisöstä ei voi muuta sanoa, kuin et ei ole ihme, että uskonnon uhreille tarvitaan tukimuotoja.

        Omalta puoleltani toivon, että kykenet erottamaan ahdistuneen, epäterveen uskonnollisuuden ja todellisen sisimmässä rakkauden kautta vaikuttavan uskon toisistaan.

        Jokin yksittäinen helluntaiseurakunta ei omista minkään valtakunnan yksinoikeutta uskon harjoittamiseen.


      • frihet
        pojan kirjoitti:

        kanssa. Ja hän itse oli 14 v ja poika 15 v. Tämän pojan äiti heitti poikansa ulos. Joten hän muutti meille asumaan. Eihän sen ikäistä voi jättää vielä kaduille kuljeksimaan. Ja jos hän olisi mennyt soskuun, niin hänet olisi laitettu toiselle paikkakunnalle yms.

        Niin vanhemmisto älähti, että avoliitossa ei saa asua ja että minun pitää heittää sekä tyttäreni, että tämä poika pois kodistani. En ikimaailmassa heitä omia lapsiani pihalle, enkä heittänyt kyllä tätä poikaakaan. Kun kerta lupasin hänelle, että hän voi olla meillä.

        Joten minut erotettiin seurakunnasta ja monet helarit sen jälkeen eivät enää edes sanoneet päivää kadulla.Ja eivät tulleet käymäänkään edes sillä tavalla kuin ennen. Joten yhteydenpito heihin kaatui kokonaan. Ja kerran eräs ihminen tuli vastaan kadulla ja näin kauempana, että hän huomasi minut ja meinasi siirtyä toiselle puolelle katua. Mutta ei sitten enää kerennytkään... Ja se oli niin tragikoomista että nykyäänkin se vielä jaksaa naurattaa..

        Minua vieläkin ihmetyttää kantasi,kun toisten lasten kasvatuksen olet itsellesi ominut.

        Ehkä minua ihmetyttää monien ,sinua kohtaan antama "kunnioitus",kun meilläpäin tuo vois muuttua pian oikeudelliseksi asiaksi.

        En oikein usko,että pojan äiti ja isä ovat helareita ,tai muutenkaan normaaleja ihmisiä ja ihmettelen kylläkin sinun tekojasikin,kun olen itse perhekotiakin pitänyt.

        Ei olis tullu mieleenkään toimia noin ,kuin sinä ja miehesi,mutta kait Suomi on ,niin muuttunut ja lait erilaiset.


      • häntä
        frihet kirjoitti:

        Niin kerro haukkumisesi välissä neuvosi,noiden kahden alaikäisen suhteen.

        Vaihda myös nimmaria "haukkuva saarnaaja" olis ainakin lähempänä .

        Mitä sinä noille lapsille tekisit,olistko adoptoinut pojan myös kotiisi ja perheeseesi.

        Saako toisen lasta noin vain adoptoida Suomessakaan?

        Eiköhän olis pojan vanhempien kanssa yhteys ensin saatava ja asiat pohdittava yhdessä.

        Sitä kun koitetaan vapaan kasvatuksen nimissä toistenkin lapset kasvatella.

        hän vaan asuu meillä. Osoitteen muutos on tehty. Hänellä ei ole isää, vaan äiti, jolla on paha päihdeongelma.. Otin yhteyttä sosiaalitoimistoon, ja he olivat sitä mieltä, että ei ole mitään syitä sitä vastaan, jos hän on meillä ja haluaa olla, kun kumminkin on jo 15 v. eli ei ihan pieni enää.


      • et tainut lukea tarkkaan al...
        frihet kirjoitti:

        Minua vieläkin ihmetyttää kantasi,kun toisten lasten kasvatuksen olet itsellesi ominut.

        Ehkä minua ihmetyttää monien ,sinua kohtaan antama "kunnioitus",kun meilläpäin tuo vois muuttua pian oikeudelliseksi asiaksi.

        En oikein usko,että pojan äiti ja isä ovat helareita ,tai muutenkaan normaaleja ihmisiä ja ihmettelen kylläkin sinun tekojasikin,kun olen itse perhekotiakin pitänyt.

        Ei olis tullu mieleenkään toimia noin ,kuin sinä ja miehesi,mutta kait Suomi on ,niin muuttunut ja lait erilaiset.

        >> En oikein usko,että pojan äiti ja isä ovat helareita ,tai muutenkaan normaaleja ihmisiä ja ihmettelen kylläkin sinun tekojasikin,kun olen itse perhekotiakin pitänyt.>>

        Hänellä on vain äiti, ei isää. En ole mitään ominut, annoin vain hänelle kodin. Asia on hoidettu nyt kuntoon sosiaalitoimiston kanssa. En väittänytkään, että pojan vanhemmat olisivat helareita. Vaan itse olin ennen.

        No itse toimin, kun näin parhaaksi. Kadulleko tämä poika olisi pitänyt heittää ?


      • siis
        häntä kirjoitti:

        hän vaan asuu meillä. Osoitteen muutos on tehty. Hänellä ei ole isää, vaan äiti, jolla on paha päihdeongelma.. Otin yhteyttä sosiaalitoimistoon, ja he olivat sitä mieltä, että ei ole mitään syitä sitä vastaan, jos hän on meillä ja haluaa olla, kun kumminkin on jo 15 v. eli ei ihan pieni enää.

        oli 15 v. Nyt tyttäreni on 17 v. ja poika 18 v. eli täysi-ikäinen ja kun tyttäreni täyttää loppuvuodesta 18 niin he menevät naimisiin. Vaikka ollaan yritetty toppuutella, mutta he ovat niin varmoja asiassa, että minkäs teet... Tyttäreni on aika kypsä ikäisekseen.


      • mamabeard
        et tainut lukea tarkkaan al... kirjoitti:

        >> En oikein usko,että pojan äiti ja isä ovat helareita ,tai muutenkaan normaaleja ihmisiä ja ihmettelen kylläkin sinun tekojasikin,kun olen itse perhekotiakin pitänyt.>>

        Hänellä on vain äiti, ei isää. En ole mitään ominut, annoin vain hänelle kodin. Asia on hoidettu nyt kuntoon sosiaalitoimiston kanssa. En väittänytkään, että pojan vanhemmat olisivat helareita. Vaan itse olin ennen.

        No itse toimin, kun näin parhaaksi. Kadulleko tämä poika olisi pitänyt heittää ?

        mutta rukoilla elävää Jumalaa, uskoa tosissaan että ratkaisu on löydettävissä ja rukouksia kuuleva Herra kyllä kykenee poikaa auttamaan. Varmaan sosiaalihuollon kautta ois kämppä järjestynyt. Tärkeintä kuitenkin ois muutoksen tapahtuminen pojan äidin sisimmässä ja että Herra olisi saanut vaikuttaa niin että äiti ois pyytänyt pojan takaisin kotiin? Nyt se voi olla liian vaikeeta kun hän asuu teillä eli kynnys on äidille liian korkea?

        Varmaan rukoilitkin asian puolesta. Teit sen ratkaisun minkä oikeaksi koit. Mutta heitin tämän kommentin koska joku toinen olisi samassa tilanteessa voinut kokea toisenlaisen ratkaisun oikeaksi. Eikä välttämättä silti olisi ollut sen rakkaudettomampi ihminen. Jokainen toimimme omantuntomme mukaan ja pyritään siinä rehellisyyteen, kristittyinä rukouksen mahdollisuutta käyttäen.

        Toivottavasti olet löytänyt seurakunnan jossa koet olosi kotoisaksi. Ja jos mahdollista, älä nyt kokonaan unohda sitä vanhaa hellariseurakuntaasi, onhan ne sinun veljiä ja siskoja kuitenkin, vajavaisuudessaan. Hyvä olisi jos pystyt siellä joskus kokouksissa käymään, sielläkin?
        Jos et pysty, ole siinäkin rehellinen ja olet sitten menemättä. Ehkä jonain päivänä voit mennä kun haavat on parantuneet. Rakkaudessa.


    • mrx

      Ajatteletko siis että kyseinen toiminta on yleinen käytäntö seurakunnissa? Silloin kun ite rupesin elelemään poissa seurakunnasta baareissa ja muissa reinnoissa, mut vain erotettiin seurakunnasta, muttei missään vaiheessa katkaistu seurakuntalaisilta ja vanhempien taholta yhteyttä. Muutenkaan en ole koskaan törmännyt kyseiseen toimintaan joten on mahdotonta uskoa että se olisi mitenkään yleistä.

      Mut jotta koko tilanne valottuis ja hahmottuis niin kerro ihmeessä tarkemmin. Se on niin helppo syytellä koko liikettä yksittäisistä tapauksista ja kun ei edes tiedä poikas tilannetta. Monesti suuttumus ja pettymys ajaa syytteleen toisia ja sokeuttaa toisten motiivit ja kannan jos se kovalta tuntuiskin.

      • vaan tyttäreni

        ja hänen poikakaverinsa joka heitettiin ulos kodistaan kun hän oli 15 v.


    • INRI

      ei missään muodossa hyväksy kirosanaa "avoliitto". Se on ihmisen keksimää propagandaa eikä sitä tunneta Raamatussakaan! Ko sana on yhtä kuin synnissä elämistä ja "synnin palkka on kuolema". Jumala tahtoo, että uskovina ihmisinä tiemme ovat uskossa pyhät ja nuhteettomat. Sellaiseen elämään ei synti kuulu, koska se erottaa Jumalasta. 1Joh.4:7-8 Siunausta

      • eiza

        kyseessä ei mun mielestä ollut avoliitto vaan kahden nuoren seurustelua. daa? jos he kerran eri huoneissakin nukkuivat. avoliitto on eri asia; siinä muutetaan yhteen ja harjoitetaan avioliiton omaista suhdetta...

        olipas toooosi terävä teksti... ;)


    • mamabeard

      varsin vaikeita vastattavaksi.
      En tiedä kuinka itse toimisin, olen 17-vuotiaan pojan yksinhuoltajaisä ja lisäksi vielä vanhemmistoveli eräässä seurakunnassa, ei helluntaisrk:ssa. Tulkoon sanotuksi.

      Kyllä varmaan luottaisin siihen että tuolle kodistaan "ulos heitetylle" löytyy asunto muutenkin. Antaisin toki käydä meillä ja pyrkisin pitämään huolta omien mahdollisuuksien mukaan, mutta yötä en antaisi olla.

      Joka tapauksessa nämä on vaikeita asioita.
      Niinkun parannussaarnaaja sanoi, näissä on vaan henkilökohtaisesti oltava Herran edessä ja pyydettävä sydämen viisautta ja ymmärrystä ylhäältä. Kumpaankin suuntaan tietysti. Että ei legalistinen ja "oikeaoppinen" kovuus johda sydämettömiin ratkaisuihin, mutta toisaalta sitten ei inhimillinen hempeyskään. Luottamus Herraan on siinä keskellä, oikea ja turvattu tie, ihmisten räpellyksiin katsomatta.
      Vajavaisia olemme kuitenkin.

      Ymmärrän sinun ratkaisusi. Jos eivät samassa sängyssä nuku, sydämestäni ratkaisuasi siunaan, pyydän että Jumala kääntäisi kaikinpuolin voitoksi tuon tilanteen, sinun sydämellisyytesi ja rakastamisesi kautta.
      Kuitenkin ymmärrän myös vanhemmiston kannan.

      Jos on jostakin asiasta eri mieltä vanhemmiston kanssa, jonka vastuulla on seurakuntaa johtaa tämän sekavan ja raiteiltaan menneen maailman keskellä, ja jos erimielisyys johtaa jopa erottamiseen asti, voihan kuitenkin siunata seurakuntaa ja sen tilaisuuksissa käydä? Omalla lihalle se tekee kyllä kipeää, mutta laittaa ainakin monin verroin enempi turvaamaan Jeesukseen.
      Ja kun siellä sitten rakastavalla asenteella on ja osoittaa että hei, hyväksyn teidät veljinä ja siskoina vaikka te ette hyväksyisi mua, niin ehkä sen asenteen kautta voi olla murtamassa vääriä rakenteellisuuksia ja legalismia?
      Siis kun asenne ei ole sellanen lihallinen että "katsokaas nyt, minä pystynkin teitä rakastamaan, vaikka te ette pysty minua" vaan ihan oikeasti käyttäytymisen lähtökohtana on Pyhän Hengen kautta sydämeen vuodatettu rakkaus Kristuksessa.

      Seurakuntahan ei saa tulla meille Jumalaksi.
      Jumala on Jumala ja on vaan yksi Vapahtaja eli syntisten armollinen vapahtaja Jeesus Kristus.
      Häneen katsoen voimme rakastaa seurakuntaa kun elämme kristillisyyttämme Hänestä käsin.
      Saamme sitten voimaa siunata niitäkin jotka on (ainakin omasta mielestämme) ymmärtämättömiä.

      Ole edelleen Jeesuksen edessä näiden asioiden kanssa. Rukoile itsellesi tasapuolista ymmärrystä asioiden suhteen ja pidä kiinni siitä minkä oikeaksi koet.
      Rakkautesi lapseesi ja hänen ystäväänsä tuottakoon runsaasti hedelmää totuudessa, sitä toivon koko sydämestäni.

      • en sallisi

        sitä, tietenkään. Mutta ilmeiseti muut eivät usko, että heidän erilliset makuuhuoneet pitävät heidät "kurissa." Luotan tyttäreeni. Kuulostaa sinisilmäiseltä, mutta tiedän kyllä hormoonit ja niitten kuohunnan. Mutta tyttäreni on uskossa ja luulen, että Jumala pitää huolta.


      • BaBoy

        voi olla vanhemmistoveljenä ? Miten sinut on huolittu jos sinulla on avioero takana ? Vai oletko jäänyt leskeksi ?

        Mitä mieltä sitten olet erosta ? Menisitkö uudelleen naimisiin, jos sinulle ilmaantuisi "taivaanlahjana" uusi vaimoehdokas ?


      • mamabeard
        BaBoy kirjoitti:

        voi olla vanhemmistoveljenä ? Miten sinut on huolittu jos sinulla on avioero takana ? Vai oletko jäänyt leskeksi ?

        Mitä mieltä sitten olet erosta ? Menisitkö uudelleen naimisiin, jos sinulle ilmaantuisi "taivaanlahjana" uusi vaimoehdokas ?

        Sanon vain sen verran että vaimo lähti. En koe tarpeelliseksi selitellä yksityiskohtia tässä. Jokainen vastaa itsestään. Jos selittelisin, niin jossakin toisella foorumilla. Tämä ei välttämättä ole hyvä palsta sielunhoidollisiin keskusteluihin. Neuvoja otan kyllä vastaan jos joku näkee hyväksi antaa, olenhan niitä itsekin jakanut ymmärrykseni mukaan. Sitten viedään asiat Herralle ja kysellään.

        Tämän keskustelun aiheeseen liittyen voin kertoa jotakin kokemuksestani.
        Avioero tapahtui aika pian uskoontuloni jälkeen. Ennen uskoon tuloa olin viettänyt elämää jonka jäljiltä sisimmässäni oli vielä paljon haavoja ja rikkinäisyyttä, tuskaa, joka tuossa prosessissa sitten ryöpsähti pintaan. Eräänä iltana kun yksinäisyyteni, ahdistukseni ja kipujeni kanssa olin kävelyllä kaupungilla, poikkesin erään seurakunnan teetupabussiin. Muistan kuinka yksi veli kyseli ilahtuneena:
        - Rauhaa, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitä kuuluu?
        Vastasin totuudenmukaisesti.
        - No, ei välttämättä kovin hyvää, vaimo jätti.
        Muutaman uskovan ilmeet vaihtui välittömästi. Hymyt katosi kasvoilta. Eräs sanoi, en muista heristikö sormea, varsin tiukkaan sävyyn:
        - Tiedäthän, ettei sulla sitten oo oikeutta ottaa uutta!

        Ei siinä mitään. Asian teologinen puoli on oma kokonaisuutensa. Mutta odottaisin että tuollaisessa tilanteessa uskova voisi tulla lähelle toista uskovaa ja sanoa kuule, otan osaa, kuinka olet jaksanut?

        Itse kyllä ymmärrän asian jotenkin niin että siinä oli ihan oikeaa huolta minun puolesta, etten eksyisi mihinkään sellaiseen joka on väärää. Arvostan heidän näkemystä ja pyrkimystä elää sen mukaan minkä Raamatusta ovat oikeaksi ymmärtäneet. Mutta asenne.
        Jos minun tilalla olisi ollut joku vielä vähän rikkinäisempi, joku sielullisesti epätasapainossa oleva, ehkä joku joka on niin ensiaskelissa kaiken lisäksi, ettei ole vielä ehtinyt hyvin juurtua Jeesukseen, niin seuraukset olisi voineet olla erittäinkin ikävät, katkeruutta vähintään.
        Kiitos Jumalalle että pystyin heitä siunaamaan eikä minulle ole jäänyt asiassa hampaankoloon mitään, niin sanotusti. Muutenkin on vuosien kuluessa tullut nähtyä yhtä ja toista, joten en ohita mitenkään kevyesti ihmisten puheita väärästä vallankäytöstä ja legalismista.
        Just sunnuntaina sain yhdessä seurakunnassa sydämelleni puhua uskovaisuuden naamareista ja mitä niiden takana voidaan puuhata ja kerroin että monenlaista oon kuullut sellasilta jotka on eläneet uskovan naamaria pitäneiden vanhempien lapsena ja millaisia vammoja se on jättänyt. Olivat pyytäneet pitämään lyhyen todistuspuheen, joten ehkä odottivat että siinä seurakunnan edessä kertoisin uskoontulostani, mutta sanoin että olen tottunut puhumaan sen mitä sydämellä kulloinkin on, ja nyt oli tällainen.

        Ajattelen että Jumala kyllä odottaa että olemme hienovaraisia, mutta ei hienostelevia, puhutaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä, mutta ei silti tarvitse kaikkea sontaa syytää toisten silmille eikä mässäillä kauhukertomuksilla. Yritetään rakentaa.
        Koskaan ei ole tullut mieleen Jumalaa syyttää ihmisten pöllöyksistä. Päinvastoin. Jeesus Kristus on se joka on antanut ja uskon että aina antaa, jos vain tahdomme raittiisti Häneen kiintyä, voiman kaikista katkeruuksista varjeltua.

        Tässä nyt ehkä tuli kiteytettyä sitä problematiikkaa jonka ympärillä liikutaan.


      • frihet
        en sallisi kirjoitti:

        sitä, tietenkään. Mutta ilmeiseti muut eivät usko, että heidän erilliset makuuhuoneet pitävät heidät "kurissa." Luotan tyttäreeni. Kuulostaa sinisilmäiseltä, mutta tiedän kyllä hormoonit ja niitten kuohunnan. Mutta tyttäreni on uskossa ja luulen, että Jumala pitää huolta.

        Olet tosi mahtava mamma,vai onko Suomessa yleistä tuollanen edes uskosta osattomien kesken?

        Minä en tunne yhtäkäistä lasta joka otetaan avosylin ilman viranomaisten suostumusta toiseen perheeseen.

        Eikö oleki hienoa ,kun "meidän tyttö on impi-umpilampi" ja "uskossa"? miten sinä raamattua luet ja lapsille opetat.

        Onko teilläpäin mitään lakeja säädetty?

        Onko tuo poika jo kauankin teillä renkinä ollu ja mitäs rakas miehesi sanoo asiasta?


      • ja mieheni suostui
        frihet kirjoitti:

        Olet tosi mahtava mamma,vai onko Suomessa yleistä tuollanen edes uskosta osattomien kesken?

        Minä en tunne yhtäkäistä lasta joka otetaan avosylin ilman viranomaisten suostumusta toiseen perheeseen.

        Eikö oleki hienoa ,kun "meidän tyttö on impi-umpilampi" ja "uskossa"? miten sinä raamattua luet ja lapsille opetat.

        Onko teilläpäin mitään lakeja säädetty?

        Onko tuo poika jo kauankin teillä renkinä ollu ja mitäs rakas miehesi sanoo asiasta?

        kyllä asiaan, tietenkin. Eihän se muuten olisi onnistunut.

        >> Minä en tunne yhtäkäistä lasta joka otetaan avosylin ilman viranomaisten suostumusta toiseen perheeseen.>>

        Kirjoitin jo aiemmin, että viranomaisten kanssa hoidettiin loppujen lopuksi homma kuntoon. Tietenkin siinä oli tarkastuksia ja haastatteluita vaikka miten paljon. Mutta pojan äidilläkään ei mitään sitä vastaan, niin mikäs siinä. Itse ihmettelen edelleenkin, että kaikki sujui niin kivuttomasti viranomaisten kanssa, kun yleensä kuulee niistä kauhutarinoita.

        Ei tule lapsilisät minulle, eivät ikinä ole tulleet, vaan pojan ihan omalla tilille aina tulleet. Juuri sinunlaistesi takia uskovaiset saavat huonon maineen :-( Ja kovaa on sydämesi maaperä.

        Eiväthän tyttäreni ja se poika asu avoliitossa, jos he molemmat asuvat meillä, eivätkä makaa tai nuku keskenään... IHMETTELEN suuresti sinua !


      • huoneet...
        ja mieheni suostui kirjoitti:

        kyllä asiaan, tietenkin. Eihän se muuten olisi onnistunut.

        >> Minä en tunne yhtäkäistä lasta joka otetaan avosylin ilman viranomaisten suostumusta toiseen perheeseen.>>

        Kirjoitin jo aiemmin, että viranomaisten kanssa hoidettiin loppujen lopuksi homma kuntoon. Tietenkin siinä oli tarkastuksia ja haastatteluita vaikka miten paljon. Mutta pojan äidilläkään ei mitään sitä vastaan, niin mikäs siinä. Itse ihmettelen edelleenkin, että kaikki sujui niin kivuttomasti viranomaisten kanssa, kun yleensä kuulee niistä kauhutarinoita.

        Ei tule lapsilisät minulle, eivät ikinä ole tulleet, vaan pojan ihan omalla tilille aina tulleet. Juuri sinunlaistesi takia uskovaiset saavat huonon maineen :-( Ja kovaa on sydämesi maaperä.

        Eiväthän tyttäreni ja se poika asu avoliitossa, jos he molemmat asuvat meillä, eivätkä makaa tai nuku keskenään... IHMETTELEN suuresti sinua !

        ...


      • TeePussi
        mamabeard kirjoitti:

        Sanon vain sen verran että vaimo lähti. En koe tarpeelliseksi selitellä yksityiskohtia tässä. Jokainen vastaa itsestään. Jos selittelisin, niin jossakin toisella foorumilla. Tämä ei välttämättä ole hyvä palsta sielunhoidollisiin keskusteluihin. Neuvoja otan kyllä vastaan jos joku näkee hyväksi antaa, olenhan niitä itsekin jakanut ymmärrykseni mukaan. Sitten viedään asiat Herralle ja kysellään.

        Tämän keskustelun aiheeseen liittyen voin kertoa jotakin kokemuksestani.
        Avioero tapahtui aika pian uskoontuloni jälkeen. Ennen uskoon tuloa olin viettänyt elämää jonka jäljiltä sisimmässäni oli vielä paljon haavoja ja rikkinäisyyttä, tuskaa, joka tuossa prosessissa sitten ryöpsähti pintaan. Eräänä iltana kun yksinäisyyteni, ahdistukseni ja kipujeni kanssa olin kävelyllä kaupungilla, poikkesin erään seurakunnan teetupabussiin. Muistan kuinka yksi veli kyseli ilahtuneena:
        - Rauhaa, kiva nähdä pitkästä aikaa, mitä kuuluu?
        Vastasin totuudenmukaisesti.
        - No, ei välttämättä kovin hyvää, vaimo jätti.
        Muutaman uskovan ilmeet vaihtui välittömästi. Hymyt katosi kasvoilta. Eräs sanoi, en muista heristikö sormea, varsin tiukkaan sävyyn:
        - Tiedäthän, ettei sulla sitten oo oikeutta ottaa uutta!

        Ei siinä mitään. Asian teologinen puoli on oma kokonaisuutensa. Mutta odottaisin että tuollaisessa tilanteessa uskova voisi tulla lähelle toista uskovaa ja sanoa kuule, otan osaa, kuinka olet jaksanut?

        Itse kyllä ymmärrän asian jotenkin niin että siinä oli ihan oikeaa huolta minun puolesta, etten eksyisi mihinkään sellaiseen joka on väärää. Arvostan heidän näkemystä ja pyrkimystä elää sen mukaan minkä Raamatusta ovat oikeaksi ymmärtäneet. Mutta asenne.
        Jos minun tilalla olisi ollut joku vielä vähän rikkinäisempi, joku sielullisesti epätasapainossa oleva, ehkä joku joka on niin ensiaskelissa kaiken lisäksi, ettei ole vielä ehtinyt hyvin juurtua Jeesukseen, niin seuraukset olisi voineet olla erittäinkin ikävät, katkeruutta vähintään.
        Kiitos Jumalalle että pystyin heitä siunaamaan eikä minulle ole jäänyt asiassa hampaankoloon mitään, niin sanotusti. Muutenkin on vuosien kuluessa tullut nähtyä yhtä ja toista, joten en ohita mitenkään kevyesti ihmisten puheita väärästä vallankäytöstä ja legalismista.
        Just sunnuntaina sain yhdessä seurakunnassa sydämelleni puhua uskovaisuuden naamareista ja mitä niiden takana voidaan puuhata ja kerroin että monenlaista oon kuullut sellasilta jotka on eläneet uskovan naamaria pitäneiden vanhempien lapsena ja millaisia vammoja se on jättänyt. Olivat pyytäneet pitämään lyhyen todistuspuheen, joten ehkä odottivat että siinä seurakunnan edessä kertoisin uskoontulostani, mutta sanoin että olen tottunut puhumaan sen mitä sydämellä kulloinkin on, ja nyt oli tällainen.

        Ajattelen että Jumala kyllä odottaa että olemme hienovaraisia, mutta ei hienostelevia, puhutaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä, mutta ei silti tarvitse kaikkea sontaa syytää toisten silmille eikä mässäillä kauhukertomuksilla. Yritetään rakentaa.
        Koskaan ei ole tullut mieleen Jumalaa syyttää ihmisten pöllöyksistä. Päinvastoin. Jeesus Kristus on se joka on antanut ja uskon että aina antaa, jos vain tahdomme raittiisti Häneen kiintyä, voiman kaikista katkeruuksista varjeltua.

        Tässä nyt ehkä tuli kiteytettyä sitä problematiikkaa jonka ympärillä liikutaan.

        Kirjoituksesi oli hyvin koskettava ja sydäntä raastava ! uskovaisella ihmisellä pitäisi olla suurin syy saada tukeutua toiseen uskovaiseen ihmiseen.

        Koska luulisi, että "omat" juuri ymmärtäisivät ja antaisivat tukea ja lohtua. Itse olin kerran sellaisessa tilanteessa, jota tosin ei voi verrata sinun tilanteesi. Kumminkin silloin koin, että toinen uskovainen ihminen petti minut ja minun luottamukseni. Mutta, kun olin siellä itsesäälin syövereissä, niin Jumala puhui minulle: Luota vain yksin minuun. Tukeudu minuun. Minä voin sinulle antaa sellaista mitä ihmiset eivät voi antaa. Ja olen yrittänyt pitää tämän mielessäni.

        En sillä, että onhan se helpompaa, kun on lähellä ihmisiä jotka tukevat ja rakastavat.


      • eiza

        hhhmmm...

        itse vielä hyvin muistan teini-ikäni. Minusta olisi ollut paljon ihanampaa, näin nuorena aikuisena muistellessa, jos äitini olisi päästänyt poikaystäviäni meille yöksi, vaikka eri huoneeseen. mutta koska ei päästänyt vana vahti minua kuin haukka niin minäpä valehtelin, keplottelin ja huijasin ym ym... äitiäni, mikä on todella kurjaa. Äitini uskovaisena ei tietenkään voinut hyväksyä "poikaystäviä" (joiden kanssa en siis edes tehnyt mitään sellaista... *punastuu*), mutta minäpä kapinoin ja _varmasti_ tein kuten halusin!!!!

        itse mietin että mitä sittne teen omien lasteni kohdalla; jos en osaakaan kasvattaa heitä kuten haluaisin... kai se on paljon parempi ottaa lapsi omaan kotiin kavereineen kuin päästää muualle ja vielä ehkä saada etääntymään kokonaan itsestäni ja Jumalasta?

        Toisaalta pitäisi olla tiukka, mutta kuten tiedät vanhempana (tai lapsenakaan) ei ole helppoa.


      • eiza
        frihet kirjoitti:

        Olet tosi mahtava mamma,vai onko Suomessa yleistä tuollanen edes uskosta osattomien kesken?

        Minä en tunne yhtäkäistä lasta joka otetaan avosylin ilman viranomaisten suostumusta toiseen perheeseen.

        Eikö oleki hienoa ,kun "meidän tyttö on impi-umpilampi" ja "uskossa"? miten sinä raamattua luet ja lapsille opetat.

        Onko teilläpäin mitään lakeja säädetty?

        Onko tuo poika jo kauankin teillä renkinä ollu ja mitäs rakas miehesi sanoo asiasta?

        piste.


      • mamabeard
        TeePussi kirjoitti:

        Kirjoituksesi oli hyvin koskettava ja sydäntä raastava ! uskovaisella ihmisellä pitäisi olla suurin syy saada tukeutua toiseen uskovaiseen ihmiseen.

        Koska luulisi, että "omat" juuri ymmärtäisivät ja antaisivat tukea ja lohtua. Itse olin kerran sellaisessa tilanteessa, jota tosin ei voi verrata sinun tilanteesi. Kumminkin silloin koin, että toinen uskovainen ihminen petti minut ja minun luottamukseni. Mutta, kun olin siellä itsesäälin syövereissä, niin Jumala puhui minulle: Luota vain yksin minuun. Tukeudu minuun. Minä voin sinulle antaa sellaista mitä ihmiset eivät voi antaa. Ja olen yrittänyt pitää tämän mielessäni.

        En sillä, että onhan se helpompaa, kun on lähellä ihmisiä jotka tukevat ja rakastavat.

        Niin...
        Miten se menikään, se? "Jokaisella on oma taakka itse kannettavanaan, mutta kantakaa toinen toistenne kuormia?" Vai toisin päin?
        Siis. Omasta elämästäni ja ratkaisuistani, myös anteeksiantamisesta tai anteeksiantamattomuudesta niitä kohtaan jotka on elämääni vaikeuttaneet ja minut ehkä pettäneetkin, on itseni kannettava vastuu: en voi sälyttää elämääni toisten harteille. Anteeksiantamattomuuteni ja katkeruuteni, jos minulla sellaisia on, on minun syntini, ei niiden jotka sen ovat aiheuttaneet. Tämä on oma taakka. Kiitos Jumalalle! Se on olemista ihmisenä Jumalan EDESSÄ ja Jumalan KANSSA, ja siihen vastuullisuuteen ja yksinäisyyteen tulee Jumalan armo, jossa sitten on mahdollista kokea myös terve yhteys.

        Mutta. Niihin kipuihin ja vaikeuksiin, joita minulla elämässäni on, olisi kiva saada toinen vierelle lohduttamaan, tukemaan ja rohkaisemaan. Kukaan ei voi siis kantaa minun elämääni eikä osallistua elämäni kantamiseen, siitä on vastuu minulla, mutta elämässä oleviin kuormiin tarvitaan toisia vierelle, ikäänkuin laittamaan olkapää siihen olkapäätä vasten, kulkemaan kappaleen matkaa. Yritetään itse olla sellaisia ihmisiä toiselle, jookos?

        Kyllä Jumalan tahto on, että olis ihmisiä joihin voi tukeutua! Me ei voida tukeutua niihin ihmisiin jumalina, vaan nimenomaan ihmisinä. Jos aletaan oikeuttaa itsellemme katkeruutta tai vihaa tai jollain muulla tavalla mennään omaa vastuuta pakoon kun on petytty ihmisiin, silloin ollaan tehty ihmisistä tai ihmissuhteista epäjumalia, ja on vaan itselle hyväksi - vaikkakin kipeää - että ne epäjumalat särkyy sydämistä?

        Kun lopulta suostuu ottamaan oman vastuunsa eli elämänsä kannettavakseen, sitten voi aidosti ottaa ihmisiltä apua vastaan ja aidosti sitä antaa. Vapauduttuaan niistä katkeruuden juurista joita minäkeskeinen elämä loukkaantumisineen tuottaa.
        Kaiken keskellä perusta on Kristuksessa, joka antaa sen mitä toiset ihmiset ei voi antaa, läheisimmätkään, koko elämän kattavan perustan ja turvan.
        Silloin on ilo pyrkiä olemaan rakastava ja luotettava lähimmäinen muille, ihan katsomatta siihen onko toiset olleet sitä itselle. Valtava ilon aihe on kun Jeesus tekee tällaisen mahdolliseksi suurenmoisessa rakkaudessaan.
        Ja kun sitä saa kokea, ei todellakaan tule mieleen kerskailla kuinka anteeksiantavainen tai rakastava olen toisia kohtaan, kyllä ainoa kerskailun aihe on Jeesus, joka minussa itsekkäässä ihmisessä kykenee parantavalla armollaan saamaan jotakin hyvää aikaan.

        Ja siihen meidän tulis toisiamme johtaakin, ei kiinnittymään itseemme vaan Kristukseen. Esimerkiksi sielunhoidossa tämä on ongelma. Jos sielunhoitaja pyrkii ehkä tiedottomasti hoitamaan itseään sielunhoidettavan kautta. Silloin hän rakentaa hoitajan roolilla omaa egoa, ja kiinnittää apua hakevan itseensä, neuvoihinsa ja rooliinsa, sen sijaan että pyrkisi osoittamaan hänelle Jumalaa ja jäisi itse ihmisenä ikäänkuin sivuun, vain ihmiseksi. Ei enempää eikä vähempää kuin ihmiseksi. Ihmisinä olemme seurakunnassa tärkeitä välikappaleita Jumalan parantavalle työlle, mutta emme epäjumalia.

        Tämä on kristillisen seurakunnan tehtävä: se ei osoita itseään eikä tee jäsenistään itsensä (seurakunnan) palvelijoita ensisijaisesti, vaan Jumalan palvelijoita ja ystäviä, jotka katsovat ja turvaavat Häneen.
        Silloin seurakunta täyttää tehtävänsä. Armossa. :)
        Eikö sekin ole Jumalasuhteen elämistä todeksi, kun kuuliaisuudessa Häntä kohtaan on toisille lähimmäinen? Jos sanoo että Jeesus on minulle kaikki kaikessa, mutta silti on törkeä ja välinpitämätön läheisiä ihmisiä kohtaan, niin mielestäni Jeesus ei silloin vielä ole kaikki kaikessa, siinä on niin paljon ihmistä itseä, omaa minää ja omia Jeesuskuvia vaan.
        Ristin kautta vasta löytyy se Jeesus joka ei ole kuva vaan on sekä Vapahtaja että Herra. Sellaisen luottavaisen suhteen löytyminen edellyttää joskus kipua. On jouduttava ikäänkuin putoamaan Jumalan käsivarsien varaan, jotta huomaisi että ne käsivarret todella kantaa.

        Mieleeni juolahti joskus tällainen lause, jota sopii miettiä syvällisestikin:
        Ristin kantajaa kantaa risti.
        Kun hyväksymme vastuumme, se ei enää olekaan ainoastaan taakka, vaan samalla tie vapauteen, elämään juuri minuna, turvallisen Vapahtajan seurassa.


      • TeePussi
        mamabeard kirjoitti:

        Niin...
        Miten se menikään, se? "Jokaisella on oma taakka itse kannettavanaan, mutta kantakaa toinen toistenne kuormia?" Vai toisin päin?
        Siis. Omasta elämästäni ja ratkaisuistani, myös anteeksiantamisesta tai anteeksiantamattomuudesta niitä kohtaan jotka on elämääni vaikeuttaneet ja minut ehkä pettäneetkin, on itseni kannettava vastuu: en voi sälyttää elämääni toisten harteille. Anteeksiantamattomuuteni ja katkeruuteni, jos minulla sellaisia on, on minun syntini, ei niiden jotka sen ovat aiheuttaneet. Tämä on oma taakka. Kiitos Jumalalle! Se on olemista ihmisenä Jumalan EDESSÄ ja Jumalan KANSSA, ja siihen vastuullisuuteen ja yksinäisyyteen tulee Jumalan armo, jossa sitten on mahdollista kokea myös terve yhteys.

        Mutta. Niihin kipuihin ja vaikeuksiin, joita minulla elämässäni on, olisi kiva saada toinen vierelle lohduttamaan, tukemaan ja rohkaisemaan. Kukaan ei voi siis kantaa minun elämääni eikä osallistua elämäni kantamiseen, siitä on vastuu minulla, mutta elämässä oleviin kuormiin tarvitaan toisia vierelle, ikäänkuin laittamaan olkapää siihen olkapäätä vasten, kulkemaan kappaleen matkaa. Yritetään itse olla sellaisia ihmisiä toiselle, jookos?

        Kyllä Jumalan tahto on, että olis ihmisiä joihin voi tukeutua! Me ei voida tukeutua niihin ihmisiin jumalina, vaan nimenomaan ihmisinä. Jos aletaan oikeuttaa itsellemme katkeruutta tai vihaa tai jollain muulla tavalla mennään omaa vastuuta pakoon kun on petytty ihmisiin, silloin ollaan tehty ihmisistä tai ihmissuhteista epäjumalia, ja on vaan itselle hyväksi - vaikkakin kipeää - että ne epäjumalat särkyy sydämistä?

        Kun lopulta suostuu ottamaan oman vastuunsa eli elämänsä kannettavakseen, sitten voi aidosti ottaa ihmisiltä apua vastaan ja aidosti sitä antaa. Vapauduttuaan niistä katkeruuden juurista joita minäkeskeinen elämä loukkaantumisineen tuottaa.
        Kaiken keskellä perusta on Kristuksessa, joka antaa sen mitä toiset ihmiset ei voi antaa, läheisimmätkään, koko elämän kattavan perustan ja turvan.
        Silloin on ilo pyrkiä olemaan rakastava ja luotettava lähimmäinen muille, ihan katsomatta siihen onko toiset olleet sitä itselle. Valtava ilon aihe on kun Jeesus tekee tällaisen mahdolliseksi suurenmoisessa rakkaudessaan.
        Ja kun sitä saa kokea, ei todellakaan tule mieleen kerskailla kuinka anteeksiantavainen tai rakastava olen toisia kohtaan, kyllä ainoa kerskailun aihe on Jeesus, joka minussa itsekkäässä ihmisessä kykenee parantavalla armollaan saamaan jotakin hyvää aikaan.

        Ja siihen meidän tulis toisiamme johtaakin, ei kiinnittymään itseemme vaan Kristukseen. Esimerkiksi sielunhoidossa tämä on ongelma. Jos sielunhoitaja pyrkii ehkä tiedottomasti hoitamaan itseään sielunhoidettavan kautta. Silloin hän rakentaa hoitajan roolilla omaa egoa, ja kiinnittää apua hakevan itseensä, neuvoihinsa ja rooliinsa, sen sijaan että pyrkisi osoittamaan hänelle Jumalaa ja jäisi itse ihmisenä ikäänkuin sivuun, vain ihmiseksi. Ei enempää eikä vähempää kuin ihmiseksi. Ihmisinä olemme seurakunnassa tärkeitä välikappaleita Jumalan parantavalle työlle, mutta emme epäjumalia.

        Tämä on kristillisen seurakunnan tehtävä: se ei osoita itseään eikä tee jäsenistään itsensä (seurakunnan) palvelijoita ensisijaisesti, vaan Jumalan palvelijoita ja ystäviä, jotka katsovat ja turvaavat Häneen.
        Silloin seurakunta täyttää tehtävänsä. Armossa. :)
        Eikö sekin ole Jumalasuhteen elämistä todeksi, kun kuuliaisuudessa Häntä kohtaan on toisille lähimmäinen? Jos sanoo että Jeesus on minulle kaikki kaikessa, mutta silti on törkeä ja välinpitämätön läheisiä ihmisiä kohtaan, niin mielestäni Jeesus ei silloin vielä ole kaikki kaikessa, siinä on niin paljon ihmistä itseä, omaa minää ja omia Jeesuskuvia vaan.
        Ristin kautta vasta löytyy se Jeesus joka ei ole kuva vaan on sekä Vapahtaja että Herra. Sellaisen luottavaisen suhteen löytyminen edellyttää joskus kipua. On jouduttava ikäänkuin putoamaan Jumalan käsivarsien varaan, jotta huomaisi että ne käsivarret todella kantaa.

        Mieleeni juolahti joskus tällainen lause, jota sopii miettiä syvällisestikin:
        Ristin kantajaa kantaa risti.
        Kun hyväksymme vastuumme, se ei enää olekaan ainoastaan taakka, vaan samalla tie vapauteen, elämään juuri minuna, turvallisen Vapahtajan seurassa.

        >> Yritetään itse olla sellaisia ihmisiä toiselle, jookos? >>

        :-)


    • ekivaari

      oletko pettynyt häneenkin?

      • koen, että

        minut johdatettiin tämän pojan tielle. Mutta uskovaisilta vain olisi hyvä saada tukea. Tekee todella kipeää, että omat pettävät.


      • TeePussi
        koen, että kirjoitti:

        minut johdatettiin tämän pojan tielle. Mutta uskovaisilta vain olisi hyvä saada tukea. Tekee todella kipeää, että omat pettävät.

        tärkeintä, eikö vain, että ei ole pettynyt Jumalaan tai Jumala sinuun :-)


    • oli

      mielenkiintoista lukea vastauksianne. Ne osittain vahvistivat, että päätökseni oli oikea. Kiitos varsinkin kaikille jotka laittoivat rakentavia viestejä. !

    • LOPPUUNKÄSITELTY

      omalta osaltani. Mutta voitte jatkaa toki keskustelua ilman minuakin :-D

      • Alkuperäiselle...

        Liikuttuneena luin tekstiäsi. Olet hieno ihminen, kun olet antanut pojalle kodin. Sinunkaltaisia saisi olla paljon enemmän. Kyllä helluntaisseurakunnat siinä kuin monet muutkin seurakunnat ovat sellaisia muurahaispesiä, ettei paremmasta väliä. Oman edun ja vallan tavoittelu on monella päällimmäisenä, uskonasiat tulevat monilla kaukana jälkijunassa. Aitoja, sielultaan palavia uskovaisia on vain kourallinen.

        Mieheni vanhemmat sekä äitini ovat hellareita. Sitä kautta olen tässä vuosikymmien ajan saanut tutustua em. piireihin. Puistattaa se selän takana kieroilu, vallan tavoittelu ja epäuskovaisuus mitä harjoitetaan. En olisi ikinä uskonut tuollaista tapahtuvan, ellen olisi sitä omin silmin ja korvin ollut todistamassa. Mottoni on olla mieluummin rehellinen epäuskovainen kuin epärehellinen "tosiuskovainen".

        Vielä kerran kiitokset alkuperäiselle kirjoittajalle hienosta teosta. Sinulla on suuri sydän.


    • poikalapsi

      Omat havaintonii tukevat sinun käsityksiäsi. Kun tuttuni ovat kertoneet seurakunnassa avoimesta olevansa homoja tai lesboja, heitä on vaadittu äkkiä muuttumaan heteroiksi tai vaadittu häipymään. Osa on yrittänyt "eheytyä" heteroksi, kukaan onnistumatta. Osa on lähtenyt kotiseurakunnastaan. Suurin osa lesboista ja homoista ei siis kerro seurakunnassa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan, koska se johtaisi ongeklmiin. Vanhimmistot ovat täynnä ikäloppuja ja asiatietoa vailla olevia ukkoja, joillöa ei ole mitään läsitystä reaalimaailmasta.

      Helluntailaisuus on armoton ja julma lahko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2066
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1728
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1402
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1200
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1198
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1041
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      959
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      957
    Aihe