Olen -89 vuonna syntynyt tyttö, lähdin vuotta aiemmin kouluun. Koko ala- ja ylä asteen ajan minua on syrjitty tai kiusattu jollain tasolla.
Käyn nykyään lukion toista luokkaa. Välillä tuntuu että kaikki olisi todella hyvin. Mutta yleensä takaraivossa on sellainen olo että kaverit eivät edes välitä. Ne heittää aika paljon läppää. Joiden aiheet hyvin usein koskee mua. Ne on kyllä sanonu et ei tarkoita sitä pahalla tai mitään. Ne tietää et oon ollu koulukiusattu.
En oikein osaa avautua tuntemuksistani niille. Oon viillelly, tosin ne teot oon jättäny taakse päin. Ja niistäkin tietää kaverit. Tuntuu sellaiset jotenkin säälittäviltä. Mä en tajua miksi sitten mulla on kuitenkin itsetuhoisia ajatuksia päässäni joka päivä...
Mun kaveripiiri ei oo oikein kehuttava. Suurimmalla osaa mun kavereista on masennuslääkket tai jotain vastaavaa. Bulimiaa tai anoreksiaa ollu. Olen kuitenkin yllättävän usein tyytyväinen ulkonäkööni, ja pojatkin tykkäävät.
Tuntuu vain hirveältä kun en pysty kuin vain puhumaan usein miten alkoholin vaikutuksen alaisena, ja sekin on todella vähäistä mitä puhun (juon alkoholia vaikka olen alaikäinen, mutta juon harvoin ja harkitusti) Haluisin pystyy puhumaan olostani muutenkin. Olen harkinnut psykiatria mut en haluu vanhemmille huolta musta.. Ne tietää näistä vanhoista viiltelyistä ja ollaan puhuttu sillon näistä.
Käyn nykyään lukion toista luokkaa. Välillä tuntuu että kaikki olisi todella hyvin. Mutta yleensä takaraivossa on sellainen olo että kaverit eivät edes välitä. Ne heittää aika paljon läppää. Joiden aiheet hyvin usein koskee mua. Ne on kyllä sanonu et ei tarkoita sitä pahalla tai mitään. Ne tietää et oon ollu koulukiusattu.
En oikein osaa avautua tuntemuksistani niille. Oon viillelly, tosin ne teot oon jättäny taakse päin. Ja niistäkin tietää kaverit. Tuntuu sellaiset jotenkin säälittäviltä. Mä en tajua miksi sitten mulla on kuitenkin itsetuhoisia ajatuksia päässäni joka päivä...
Mun kaveripiiri ei oo oikein kehuttava. Suurimmalla osaa mun kavereista on masennuslääkket tai jotain vastaavaa. Bulimiaa tai anoreksiaa ollu. Olen kuitenkin yllättävän usein tyytyväinen ulkonäkööni, ja pojatkin tykkäävät.
Tuntuu vain hirveältä kun en pysty kuin vain puhumaan usein miten alkoholin vaikutuksen alaisena, ja sekin on todella vähäistä mitä puhun (juon alkoholia vaikka olen alaikäinen, mutta juon harvoin ja harkitusti) Haluisin pystyy puhumaan olostani muutenkin. Olen harkinnut psykiatria mut en haluu vanhemmille huolta musta.. Ne tietää näistä vanhoista viiltelyistä ja ollaan puhuttu sillon näistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voimme jakaa huolesi...