Toimeentulo

Onko teitä muita Suomen yhteiskunnan perusoikeutta vailla olevia. Olen jo ollut yli vuoden vailla mitään tuloja. Ei palkkaa, ei sairaspäivärahaa ei työttömyysturvaa. Kela katsoo työkykyiseksi, vaikka olen toimittanut 5 erikoislääkärin lausunnon, jossa minut todetaan tällä hetkellä työkyvyttömäksi sisäilmaongelmien aiheuttaman astman/immuunipuolustuksen heikkenemisen ym. vuoksi. Myös työterveyslaitoksen keuhkoläkääri Ritva Piiparin sairaslomatodistusta ei hyväksytä. Jos olette päässeet ammattiliiton päivärahalle ilman että 300 päivää täyttyy, kertokaa, koska Kelan mukaan voisin silloin kumota päätöksen jos jollekin toiselle on maksettu . Suomessa kuulemas on yhdenvertaisuusLAKI voimassa......
4645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että jokaisella pitää olla rahaa sen ja sen verran kk:kohden .Siis sossuun ja sukkelaan.

Äänestä

Tein opinnäytetyön:"Työpaikalla homealtistuksesta oireilevien ja sairastuneiden sosiaaliturva ja kuntoutus". Tutkielmani valmistui joulukuussa 2004.

Arajärvi on omassa väitöskirjassaan todennut, että mihin tahansa sairauteen sairastuneen ihmisen on saatava toimeentulo. Paperit on tulkittava siten että "sosiaaliturvan väliinputoajia ei tule" (Arajärvi 2004).

Suomessa on voimassa yhdenvertaisuuden laki. Sen perusteella ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan vaan kaikkien on saatava yhdenvertainen kohtelu. (Voit vedota tähän lakiin).

Tutkimukseeni osallistui 77 homealtistuksesta oireilevaa / sairastunutta ihmistä Suomesta.
Yleensä aluksi työnantaja maksaa työsopimuslain mukaan sairausajan palkkaa ja Kela jatkaa tätä 300 päivään asti. Sairastuneelle lähetetään Kelalta yleensä kutsu kuntoutukseen, kun 60 päivän jälkeen sairausloma vielä jatkuu. Sairausloman aikana kannattaa mennä työvoimatoimistoon vajaakuntoiseksi työssäolevaksi työnhakijaksi. Ota yhteys erityistyövoimaneuvojaan. Kun Kela on maksanut 300 päivää, voi työntekijä saada liitoltaan 500 päivää työttömyysavustusta. Tänä aikana voi mennä työkokeiluihin ja toivottavaa olisi, että työntekijä löytää homeettoman työympäristön (jos on siinä kunnossa, että voi ottaa työpaikan vastaan). Mikäli työntekijällä kävisi niin hyvä tuuri, että homeeton työpaikka löytyy, hän voi jatkaa työntekoa siellä vointinsa mukaan.

Ensisijaisesti työnantaja ON VELVOLLINEN ETSIMÄÄN HOMEETTOMAN TYÖPISTEEN. Mikäli sellaista ei löydy, jotkut työnantajat maksavat itse palkan kotiin siksi kunnes homeinen työpaikka on korjattu.

Ikävä kyllä tutkimuksestani kävi ilmi, että sosiaaliturvan väliinputoajia ON !!!
Sosiaaliturva ei toteudu tasapuolisesti kaikkien homesairaiden kohdalla.

Työnantajalla on vastuu työntekijän terveydestä. Työnantajan on pidettävä huolta, ettei työpaikka aiheuta vaaraa työntekijän terveydelle (työsuojelulaki - muistaakseni 9 §).

Vedotkaa lakeihin ja yhdenvertaisuuslakiin, kun teette valituksia. Valittakaa aina kielteisistä päätöksista. Kaikilla on OIKEUS sosiaaliturvaan. Hyvinvointivaltion statuksen saaneella Suomella ja oikeusvaltio Suomella homesairaiden yhdenvertaisuus homesairaiden kohdalla ei toteudu.

Lähetin opinnäytetyöni sähköpostilla ministeri Mönkäreelle tiedoksi ja hän laittoi sen "eteenpäin" näistä asioista päättäville tahoille. Ministeri Mönkäre kirjoitti itse sähköpostilla minulle kiitoskirjeen ja kirjoitti laittavansa työni näiden asioiden päättäjille.

Mitähän jos kaikki sosiaaliturvan väliinputoajat, homesairaat, lähettäisivät oman kertomuksensa suoraan eduskuntaan.Esimerkiksi:
[email protected]

[email protected] on osoite kaikille ministereille ja kansanedustajille. Voithan kirjoittaa vaikka äänestämällesi ja eduskuntaan päässeelle kansanedustajalle tai ministerille.

Aletaanhan kaikki homesairaat pitämään "ääntä" ja "melua" oikeuksistamme.

Vaikka homesairaalla on jo ammattitautidiagnoosikin, hän silti joutuu odottamaan toimeentuloa vuosikausia ja valittamaan Vakuutuslautakunnalle ja Vakuutuoikeuteen, jossa valituksen kesto on tällä hetkellä 1 v 3 kk (minulle itselleni tuli sieltä kirje kesäkuussa 2005). Itselläni on jo ammattitautidiagnoosi, enkä ole ollut työkykyinen 22.1.2001 jälkeen. Kävin suorittamassa sosionomin tutkinnon 2004, mutta jo harjoittelujaksoilla (sekä homekoulussa) sairastin koko ajan jo hometalon hajuisista lapsista päiväkodissa. Sain jatkuvia astmakohtauksia ja nenäni limakalvo meni ihan rikki ja jouduin käymään korva-, nenä-, ja kurkkutautien erikoislääkärillä sekä astman pahenemisen vuoksi keuhkasairauksien ja allergologian erikoislääkärissä.

Äänestä
  • lähettäkää se osoitteella:
    [email protected]

    Tällä osoitteella sähköpostinne menee yhdellä napin painalluksella kaikille kansanedustajille kerralla.

    Eri asia sitten onkin, kuka heistä edes lukee sähköpostinsa. Eihän Mönkäre osannut ministeriaikanaan edes lukea sähköpostejaan, vaan avustaja printtasi kaikki paperille!!

    Oli kuitenkin "sopiva" ministeriksi, eri asia onkin, oliko pätevä?

    Äänestä

Kuinka kauan olet ollut työelämässä mukana???
Oletko harkinnut uudelleen koulutusta,koska et enää entiseen työhösi pysty?

Minulle kävi näin,olen ollut työelämässä yli kymmenen vuotta ja sairastuin työpaikkani sisäilmaongelmasta.Yhtä jaksoisella sairaslomalla olin melkein sen 300 päivää,lääkärin lausuntoja,etten enää pysty entiseen työhöni palaamaan ja uudelleen koulutus suosituksia,työterveyslääkärin työkyky arvio työpaikkaan ja lopulta,ennenkuin sairaspäivät tuli täyteen,työeläkelaitoksen päätös uudelleen kouluttaa minut uuteen ammattiin.Onko kohdallasi harkittu tällaista vaihtoehtoa ollenkaan?? Päiväraha parempi,kuin kelan kuntoutuksessa ja on sentään tyhjää parempi ja saa uuden ammatinkin samalla.

Jos olet ollut työelämässä alle viisi vuotta,silloin kela järjestää tämän uudelleen koulutus asian kohdallasi,yli viisi vuotta:kuntouttajana on työeläkevakuutuslaitos.

Mene kelalle ja ota selvää asiasta. Mene suoraan kuntoutuksesta vastaavan henkilön luokse,älä jää tiskille asioimaan,ne ei tiedä mitään siinä. Mene omalle lääkärillesi ja käske häntä laittamaan asiat eteenpäin:tarvittavat lausunnot,ota yhteys Ritva Piipariin ja keskustele tästä asiasta hänen kanssaan.Kysy heti "käättelyssä" mitä lausuntoja tarvitaan ja miksi? laita ne paperille itsellesi ylös.Nyt toimintaa,ei sinun kuulu noin vaan jäädä "roikkumaan" jonnekin vailla toimeentuloa!!!

Ilmoittele,miten kävi!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman mitään tuloja kirjoitti:

Onko teitä muita Suomen yhteiskunnan perusoikeutta vailla olevia. Olen jo ollut yli vuoden vailla mitään tuloja. Ei palkkaa, ei sairaspäivärahaa ei työttömyysturvaa. Kela katsoo työkykyiseksi, vaikka olen toimittanut 5 erikoislääkärin lausunnon, jossa minut todetaan tällä hetkellä työkyvyttömäksi sisäilmaongelmien aiheuttaman astman/immuunipuolustuksen heikkenemisen ym. vuoksi. Myös työterveyslaitoksen keuhkoläkääri Ritva Piiparin sairaslomatodistusta ei hyväksytä. Jos olette päässeet ammattiliiton päivärahalle ilman että 300 päivää täyttyy, kertokaa, koska Kelan mukaan voisin silloin kumota päätöksen jos jollekin toiselle on maksettu . Suomessa kuulemas on yhdenvertaisuusLAKI voimassa......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu