Oikea palsta?

Neurologia kuulosti hyvältä...

Enivei: Pentuna mull aoli joskus haasuja "kohtauksia". Kotona kaikessa rauhassa ollessa saattoi käydä niin että toiselta puolen suupieltä lähti tunto - olo oli just niinku hammaslääkärin massiivisen puudutuksen jälkeen. Saattoi käydä niin että se levisi ko. naaman puolikkaaseen, kielikin oli kuin taikinaa. Heikotti, "maistui" pahalta. Pahimmillaa "puudutus levisi samalla kehon puolella käsiin ja jalkoihin. Olo oli kerta kaikkiaan karsea.

Näin saattoi käydä yhtäkkiä koulupöydän ääressä, minkä jälkeen tuntui paremmalta mennä sänkyyn sykkyrään...

Tällaista sattui ehkä 3-4 kertaa vuodessa 3 vuoden ajan. Kellekään en kertonut. Sittemmin ei ole vaivannut - en edes muistanut mokomaa, kunnes nt lukiessani ihmisten vaivoja...

Että mitähän mahtoi olla? Kellään samanlaista?
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuinkahan kauan sinun pentuna olosta on? Tuntuuko sinusta siltä että oireilla oli jotain jälkivaikutuksia?

Olen kaikkea muuta kuin lääkäri joten on todella vaikea sanoa juuta tai jaata. Koska asun Saksassa olen kiinnostuneena lukenut muiden kertomuksia siitä kuinka vaikea on päästä Suomessa tutkimuksiin.
Sen perusteella epäilen olevan vaikeaa löytää lääkärin joka vuosien oirettomuuden jälkeen lähettäisi joihinkin tutkimuksiin.

Jos asia vaivaa kovasti niin käy juttelemassa esim. terveyskeskuksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sairas kakara kirjoitti:

Neurologia kuulosti hyvältä...

Enivei: Pentuna mull aoli joskus haasuja "kohtauksia". Kotona kaikessa rauhassa ollessa saattoi käydä niin että toiselta puolen suupieltä lähti tunto - olo oli just niinku hammaslääkärin massiivisen puudutuksen jälkeen. Saattoi käydä niin että se levisi ko. naaman puolikkaaseen, kielikin oli kuin taikinaa. Heikotti, "maistui" pahalta. Pahimmillaa "puudutus levisi samalla kehon puolella käsiin ja jalkoihin. Olo oli kerta kaikkiaan karsea.

Näin saattoi käydä yhtäkkiä koulupöydän ääressä, minkä jälkeen tuntui paremmalta mennä sänkyyn sykkyrään...

Tällaista sattui ehkä 3-4 kertaa vuodessa 3 vuoden ajan. Kellekään en kertonut. Sittemmin ei ole vaivannut - en edes muistanut mokomaa, kunnes nt lukiessani ihmisten vaivoja...

Että mitähän mahtoi olla? Kellään samanlaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu