Näytä aiheet
Oikeutta Kansalle-yhdistys
Kirjoittanut: Kartanonherra 22.10.2005 klo 18.58
Olen perustanut Oikeutta Kansalle-yhdistyksen, jonka toimintaperiaatteena on kansamme vähäosaisten oikeuksien ajaminen sikäli, että mm. kansalaisadressin tuella yritämme vaikuttaa päättäjiin siten, että maamme sosiaalitoimien viranhaltijat alkaisivat noudattaa voimassaolevaa sosiaalilainsäädäntöä, ja että kyseistä lakia rikkovat viranhaltijat saisivat rikkomuksistaan rangaistuksen.
On anteeksiantamatonta että toimeentulotukiasiakkaita kohdellaan ihmisarvoa alentavasti mm siten, että näitä rikkomuksia tehdään täysin tahallisesti tuudittautuen siihen, että valitustie on vähintäinkin useiden kuukausien mittainen, jolla välin samaiset viranhaltijat jatkavat sosiaalilainsäädännön vastaista toimintaansa.
Tällaiset rikkomukset tulisi kriminalisoida, ja oikea toimintamalli rikkomustapauksissa olisi se, että poliisiviranomaiset tutkisivat nämä lainrikkomukset samoin kuin Suomen lakiakin vastaan tehdyt rikokset sikäli kuin niitäkään täysitehoisesti tutkitaan, kuten olen merkille pannut.
Nyt vallalla olevan valituskäytännön mukaan viranhaltijat eivät ainakaan väärinkäytöksistään rangaistuksia saa kuin enintään huomautuksen, vaikka väärin, lainvastaisesti kohdeltu toimeentulotukiasiakas kokisi suuriakin menetyksiä viranhaltijan lainvastaisen menettelyn vuoksi.
Nyt olisi koko kansamme vähävaraisen väestönosan, työttömien, eläkeläisten, pienituloisten sekä muidenkin toimeentulotukeen oikeutettujen aika saada äänensä kuuluville, joka tapahtuu allekirjoittamalla kansalaisadressi, jolla vetoomuksella pyrimme vaikuttamaan päättäjiin kansalaistemme oikeusturvan / elinolosuhteiden kohentamiseksi.
On jo vuosia puhuttu kansalaispalkan puolesta, joka lähinnä tapahtunut vaalien alla, ja joka ei ole koskaan toteutunut vaalipuheita pidemmälle.
Nyt päätettiin viiden euron kuukausittaisesta korotuksesta eläkeläisille...
Mitä tekee eläkeläinen sellaisella summalla? Tietysti voidaan ajatella niin, että tyhjää parempi, mutta jolla summalla ei käytännössä ole mitään todellista merkitystä, koska siihen mennessä kuin tällainen naurettavan pieni korotus astuu voimaan, ovat elinkustannukset nousseet jo moninkertaisiksi.
Oikeutta Kansalle-yhdistyksen p:sta
Manu Saarinen
Eurakoskentie 25 as.1
27400 Kiukainen 050-9253550
Herätys Kansalaiset
2
246
Vastaukset
- Puhut paljon ja asiaa
Mutta se on vain sil viisii, että se on kuin karhua metsästä ajaisi. Karhu on siksi vahva että se voi käydä päälle varsinkin kun sillä on poikaset mukana
ja kun ei ole pyssyä jolla voisi ampua.
Mitenkäs jos pyrkisit eduskuntaan siellä sitä voi ainakin nappia painamalla saada jotain aikaiseksi.
Leikki sikseen.Yhdyn kaikkeen mitä kirjoitit.Sinun ajatuksellasi varustettuja pitäisi päätöksen tekijöiden olla kaikki, mutta lienee mahdotonta.- Pinja
Nuo virkamiehet joiden kimppuun kävin, alkoivat ampua kovilla.
Saas nähdä keltä lähtee pää, multa vai niiltä.
Ammun kyllä takasi niin paljon kuin ehdin, mutta minulla on aivan liian vähän noita tukevia poikasia apuna.
Ihmiset eivät uskalla tehdä mitään, pekäävät noiden vallan väärinkäyttäjien kostoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711163Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010281- 514353
- 244067
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni134028Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353816Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573719No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413553- 533253
- 422975