Olin kylässä jonkun entisen amer. mustan laulajattaren luona, Diana Ross tai sinne päin. Hän oli upeasti liftattu, varsinkin suu oli hyvin tehty ja hänellä oli vaalea iho. Hän oli hymyilevän oloinen. Huoneisto oli valtava ja katto korkealla. Lattialla lojui joitain pieniä esineitä. Niillä saattoi olla tekemistä lapsien kanssa. Haimme kahvia ja tullessamme takaisin varoin astumasta niiden pienten esineiden päälle lattialla. Oli hieman hämärää.
Minulla oli kurja päivä eilen ja olisin mieluimmin lähtenyt Amerikkaan asti pois huolista. Saako joku kiinni unesta?
liftattu
musta laulajatar
1
62
Vastaukset
Ehkä todella halusit lohduttaa itseäsi pakenemalla johonkin unelmaan. Oliko kurja olosi jotenkin verrattavissa johonkin lapsena kokemaasi tunteeseen. Nostiko kenties pintaan jotain vanhaa pettymystä ja siten huononsi oloasi enemmän kuin olisi pitänytkään.
Haluaisit isomman liikkumavaran itsellesi, löytää itsestäsi jotain hyviä puolia. Laulaminen voisi olla juuri jotain omaa millä ilmentää itseäsi, jotain minkä tekemisestä nautit sydämesi kyllyydestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16212387
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454640Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1393659Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461