Nyt olen ratkaissut suuren ongelman.
Hankin telkkarin kotiini, silloin lasten ei tarvitse mennä sitä nääpuriin katsomaan, ja samalla saan synnin, jolloin minua ei tuomita enää omavanhurskaaksi.
Lestadiolaisuudessahan on pahin mahdollinen synti, omavanhurskaus ja itsensä tuntemattomuus. Jos kerran on pakko tehdä syntiä, ollakseen kunnon uskovainen, niin tämä telkkari on siihen oikein sopiva.
Jumala ei minua siitä kuitenkaan tuomitse, jos vaan valvon, mitä sieltä katselen, mutta lestadiolaisille se on tottelemattomuus seurakunnan neuvoja kohtaan, joten sen jälkeen minua ei voida tuomita enää omavanhurskaaksi. Sillä voin pyytää sitä aina anteeksi uudelleen ja uudelleen aivan loputtomasti.
Nyt ei tarvitse tehdä enää sellaista syntiä, mistä joutuu kerran tuomiolle, tulen puhdistettavaksi.
Nämä omanvanhurskauden itsensä tuntemattomuuden ja kuolleen uskon tuntomerkit on meinaa ollut todella raskaita kantaa. Ei ihmisten takia, vaan ainoa mitä elämässäni todella pelkään on Jumala, ja siksi en syntiä tahallani uskalla tehdä. Joudun kerran tekemään tilin jokaisesta ajatuksesta sanasta ja teosta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kuten mekin nyt, että SUURI ON OLLUT ONGELMASI!
Totta puhuen kirjoituksesi oli aika tökerö feikkaus!!
Kyllä välillä ottaa päähän, nämä kuolleenuskon ja omavanhurskauden asiantuntijat.
Lestadiolaiset ovat ihan hyvää porukkaa, eikä todellisuudessa syntielämä näy niiden elämässä. Enemmän ne elävät raamatunneuvojen mukaan, kuin monessa muussa seurakunnassa, ja siksi nimen omaan arvostan Lestadiolaisuutta.
Koko pakettia en kuitenkaan jaksaisi, nämä kuolleen uskon ja omavanhurskauden tuntomerkit on liikaa.
Oikea omavanhurskas, syö omia ruokiaan ja siksi pysyy heikkona. Se taas joka elää Kristuksen antamalla ravinnolla vahvistuu. Eikä siksi tarvitse aina olla rypemässä synnissä.
Tämä ei ollut tarkoitettu kenellekkään luvallisuudeksi, sillä pienten pahentamisesta tulevaa tuomiota en halua päälleni.