Esimerkiksi näin:
Lehden mukaan Keski-Suomen TE-keskuksen budjetti on 165 miljoonaa vuodessa - melkein viidenkymmenen prosentin veroasteesta kun riittää jaettavaa kaikille kavereille. Keski-Suomessa on 260000 asukasta ja jos köyhiä (kaikki mukaan luettuna, ei pelkät eläkeläiset) on noin 10 prosenttia asukkaista, jakamalla TE-keskuksen budjetti heille, tämä tekee päälle viisisataa kuussa per nuppi.
Rahat olisi helppo jakaa esim. asumistuen tai sosiaalituen yhteydessä.
Ja näin olisi köyhyys poistettu.
TE-keskus nykyään tekee muutamista rikkaita ja useista hyvätuloisia, kun rahat jaetaan kaikenlaisiin kusetuksiin.
Täydellinen välinpitämättömyys ja vihamielisyys kanssaihmisiä kohtaan aiheuttaa sen ettei näin ole tehty.
Lisäksi kävisi niin että useat, mukaanluettuna allekirjoittanut, saisivat heti töitä, itse siksi että tällöin olisi varaa ostaa auto jolla töihin pääsisin.
Kun köyhät saisivat rahaa, ne menisivät jokseenkin kaikki kulutukseen. Kaupat ottaisivat lisää työntekijöitä.
Uusia kahviloita perustettaisiin. Kotimarkkinoille tavaroita tuottavat tarvitsisivat lisää väkeä jne.
Vaan kun ei. Tahallaan pidetään maa täynnä köyhiä. Ja roskalaatikoissa asujia ja niistä ruokansa etsiviä sekä vanhuksia jotka joutuvat valitsemaan ostavatko lääkkeitä vaiko ruokaa vai yrittävätkö varastaa jompaakumpaa (kiinnijäädessä varastettava lisää tai vankilaan joutuvat). Ja niin edelleen.
Kulttuurirahat ja urheilurahat ne vasta turhia ovatkin.
Eläkeläisten köyhyys olisi helppoa poistaa
vaikka heti
0
287
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922